Sadan jenin kauppaan saapuneet houkuttelevan väriset langat ovat
pyörineet viime aikoina meikäläisen käsissä aika ahkeraan. Toistaiseksi
olen tehnyt vain tuubikaulahuiveja, mutta jos saan kerättyä rohkeutta
tarpeeksi (ja löydän hieman lyhyemmät puikot), saatan yrittää villasukkia
ja/tai lapasia! (Nenäliinapakettin olemassaoloon selvennys tuonnempana.)
Niinhän se syksy on sitten viimein kunnolla tullut tänne Higashimatsuyamaankin: ruskan värit alkavat hiljalleen hiipua, kirjaston edustan ovat vallanneet pudonneiden lehtien kasautumat (joista kuuluu asiaankuuluvasti tietenkin kahlata läpi mahdollisimman suurella kahinalla) ja yhä useampi päivä aukeaa hyisevän kylmänä ja sateisen harmaana. Lieneekö sitten kiitos vaatteiden läpi luikertelevan kostean koleuden ja kunnollisen talvitakin puutteen (vanhemmille huom.: tarkoitus hankkia moinen mahd. pian), mutta allekirjoittaneen syystunnelmiin tuo oman korostuksena myös syysflunssa, joka on kuluneen viikon aikana puhjennut lievästä kurkkukivusta täyteläiseen räkä- ja köhäkukkaansa. Varsin tukkoisesta olosta ja ulkona vallitsevasta, jokseenkin luotaantyötävästä tihkusateesta johtuen päätin kouluun raahustamisen sijaan kääriytyä viltteihin ja viettää päivän teetä siemaillen, neuloen ja animea katsellen - sekä muutaman rivin tänne blogiin raapustellen. Jee!
Nikkoon jälkeen ei ole tapahtunut mitään hirveän järisyttävää, mutta täysin tasaisen harmaatakaan ei toisaalta ole ollut. Isoimmat jutut ovat ehkä tiistain Kawagoen reissu, torstain Thanksgiving Party sekä menneen viikonlopun riennot.
Aloitettakoon tiistaista; eräs enkunryhmäni opiskelija, Chiyoko, halusi opastaa minua ympäri Kawagoea (koska hän tuntee kaupungin varsin hyvin ja itse en ollut vieläkään pääkatua kummemmin alueeseen tutustunut), joten tiistaina yhdentoista aikaan sitten lähdin hänen ja kahden hänen ystävänsä kanssa paikallisia nähtävyyksiä katselemaan. Automatkan jälkeen kierros alkoi lounaalla Kawagoen Prince Hotellin japanilaisessa ravintolassa, jonka jälkeen suuntasimme Kawagoen vanhan puolen
Kitainin temppelille.
Vasemmalta lähtien Chiyoko sekä hänen kaksi ystäväänsä. Nimiä en
valitettavasti muista, koska esittelyjä ei tuolloin tehty; ilmeisesti olimme
tavanneet jo kerran aikaisemmin jossain yhteydessä, mistä minulla ei ollut
minkäänlaista muistikuvaa...
Meitsin tempuralounas!
Olimme onnekkaita ja saimme retkipäiväksi kirkkaan kuulaan syyspäivän.
Temppelialueen lähellä oli käynnissä kukkanäyttely, jota kävimme
ensin kurkkaamassa.
Kawagoen maskotti (joka on alueen kuuluisuuden, bataatin, mallinen)
kukkaversiona!
Monta kukkaa mutta yksi varsi! Kaikki nämä kukat siis yhdestä ja
samasta kasvista.
Myös sieviä bonsaita oli siellä.
Temppelialue on kuulemma sakuran aikaan erityisen kaunis.
(Taidokkaasti unohdin ottaa kuvan päätemppelirakennuksesta, mutta
ennen kuvia liittämästäni linkistä moisen voitte löytää.)
Temppelin yhteydessä oli museo, jonne Chiyoko ja hänen ystävättärensä ystävällisesti maksoivat minut sisään. (Herrashenkilö oli museon jo nähnyt, joten hän jäi hengailemaan temppelipihalle.) Museo oli perustettu vanhaan japanilaiseen taloon, joka ilmeisesti oli ollut muinoin jonkun silmäätekevän asuinsija. Talon ensimmäisessä huoneessa oli esillä vanhoja, eri alojen käsityöläisiä esittäviä piirroksia; muissa huoneissa oli joko talon muinaisen herran tavaroita (kiinnostavimpina haarniska sekä ihmisvoimin toimiva "kantokoppi", jossa ilmeisesti talon leidi saattoi ulkona matkustaa) tai muuten vain vanhoja esineitä alueelta. Luonnollisestikin näissä tiloissa valokuvaus oli kielletty, mutta huoneiden ulkopuolisilla käytävillä onnekaasti ei - avoimista ovista avautui nimittäin hurmaava näkymä ruskan väreissä hehkuvaan puutarhaan, jota muutama kiireetön vierailija oli pysähtynyt kuistille ihailemaan.
Kuistilla oli myös pala kesää.
Museokierroksen jälkeen ennen matkan jatkamista kävimme kurkistamassa vielä paikan, johon oli kerätty 500 erilaista buddhan seuraajaa esittävää patsasta. Patsaat ovat sikäli hyvin kiinnostavia, että kukin niistä on yksilöllinen, eikä kahta samanlaista voi löytää. Chiyoko kehotti minua etsimään eniten minua muistuttavimman tai muuten mieluisimman patsaan; jos sen löytää ja sille antaa kolikon, saa hyvää onnea.
Enimmäkseen leppoisia kavereita!
Temppelikierroksen jälkeen lähdimme katsomaan vanhan kaupungin rakennuksia, joiden myötä Kawagoea kutsutaan joskus "pieneksi Edoksi". ("Edo" on siis Tokyon vanha nimi.)
(Pahuksen autot ja ruuhka-aika!)
Kawagoen kellotorni, "Toki no Kane", on kaupungin
kenties kuuluisin nähtävys. 400 vuotta sitten ensimmäisen
kerran ja lukuisten tulipalojen jälkeen toistamiseen uudelleen-
rakennettu torni kertoo ajan edelleenkin; kuudelta aamulla,
keskipäivällä, kolmelta iltapäivällä sekä kuudelta illalla
voi kuulla kellon kauniin äänen, joka vuonna 1996
valittiin Japanin sadan äänimaiseman listalle.
Perinteisiä leivonnaisia ja käsitöitä myyvien liikkeiden ohella oli myös
hieman modernimpia, kuten tämä Hello Kitty -tuotteille omistettu liike.
Karkkikauppa!
Potretti! Chiyoko ja hänen ystävänsa olivat kovin mukavia, vaikka aina
en ihan ymmärtänytkään/saanutkaan selvää, mitä he puhuivat...
Päivän alkaessa taittua illaksi ja usean kävelykilometrin jälkeen lähdimme viimein kotimatkalle. Paluumatkalla onnistuin näkemään auringonlaskua vasten piirtyvän Fuji-sanin lumisen huipun - se oli varsin mukava päätös mukavalle päivälle.
*
Torstaina Amerikan ja Kanadan vahvistuksemme halusivat järjestää jotakin häppeningiä Kiitospäivän kunniaksi, mutta perinteisten kalkkunoiden sijaan he päätyivätkin nyyttikesteihin, johon kutakin osaanottajaa pyydettiin tuomaan oman maansa ruokaa, suolaista tahi makeaa, muiden maistettavaksi. Me suomettaret päädyimme karjalanpiirakoihin ja munavoihin.
(Huomatkaa myös taustalla Yawara tekemässä suolaista pannukakkua.)
Kyllähän ne vähän niin kuin karjalanpiirakoilta näyttäisivät!
Ei se rypytys ja muu nyt mitään, mutta kun tousteriin mahtuu se kuutisen
piirakkaa kerralla, oli koko homma aika hidas...
Myös Harrilla oli sormensa pelissä!
Hitaasta paistotahdista huolimatta saimme urakan valmiiksi reilusti ennen pippaloiden alkua, joten meillä oli aikaa auttaa organisoinnissa. Ihmisten tullessa yliopistolta ja töistä kotiin Green House alkoi täyttyä hälinästä ja puheensorinasta, kun asukit ystävineen alkoivat laittaa oman maansa pöperöitä. Vähitellen myös muut kutsutut saapuivat paikalle, ja poikien keittiön täyttessä juhlavieraista myös juhlapöytä alkoi täyttyä lautanen lautaselta kaikenmoisilla ruokalajeilla ja herkuilla.
Jahka suurin osa kutsutuista oli saapunut paikalle, pidettiin alkupuhe,
jonka jälkeen... dig in!
Tapioca kuplatee (ts. maitotee tuommoisilla hieman kumimaisilla palleroilla)
on kovassa huudossa vaihtarien keskuudessa.
Ruokaa oli paljon, mutta niin oli syöjiäkin - illan edetessä pöydän antimet hupenivat, ja ruoan jälkeen ilta jatkui yleisellä jutustelulla ja hengailulla. Tavalliseen tapaan osa väestä lähti yhdentoista-kahdentoista aikaan ehtiäkseen illan viimeiseen junaan. Toiset taas jatkoivat iltaa pikkutunneille asti, nukkuen vain muutaman hassun tunnin poikien keittiön nojatuolissa ja napaten sitten aamun ensimmäisen junan. Itse kuuluin kolmanteen ryhmään, joka puolenyön aikaan vaihtoi pyjamaan ja varsin pian sen jälkeen matkasi untenmaille.
*
Lauantaina taas tapasimme Tampereen yliopistossa vaihdossa olleiden japanilaisten ystäviemme kanssa Tokion Omotesandossa sijaitsevassa Aoyama Flower Market Tea Housessa, joka on siis kukkakaupan ja kahvilan yhdistelmä ja ehdottomasti käynnin avoinen, jos sattuu Tokion nurkilla pyörimään.
Edestäpäin normaali kukkakauppa...
...vaan peremmälle astuessa paljastuu perältä hurmaava kahvila.
Kamomilla-minttuteetä sekä...
...pinaatti-pekoni- ja juusto-kurpitsaleipä salaatilla. Oli muuten mielettömän
herkullista
Kiireettömän ruokailun ja jutustelun jälkeen lähdimme kävelymatkan päässä sijaitsevaan Harajukuun aikomuksenamme purikuran ottaminen porukalla. Purikura-paikan löydettyämme jonotus kesti väenpaljouden takia aikansa, mutta saimme kuin saimme itsemme lopulta purikura-koppiin ahdettua ja kuvat otettua. Koristeluille aikaa ei ollut läheskään tarpeeksi, mutta no, ainakin muutama kuva jotakin ekstraa sai. Ohessa yksi purikurailumme tuloksista; kuvan oli tarkoitus tulla meilillä kännykkääni, mutta koska sitä ei ole kuulunut tai näkynyt, tässä omalla kamerallani nappaama (hieman suttuinen) kopio.
*
Olen tällä viikolla ollut enkunryhmäläisteni erityissuosiossa; eilen eli sunnuntaina nimittäin kaksi muuta oppilastani sekä heidän yhteinen ystävänsä pyysivät minua lounaalle Takasakassa sijaitsevaan italialaiseen ravintolaan. Flunssaisuudesta huolimatta menin, ja se kannatti - ruoka oli nimittäin todella hyvää! Söimme kahta eri pitsaa (juustopitsa sekä jokin salami-sieni-vihannespitsa) sekä pastaa (kermainen lohipasta sekä tomaattipohjainen rucola-katkarapupasta), joista minulla ei valitettavasti ole kuvaa, koska olin niin uppoutunut syömiseen. Sen sijaan koko pöytäseurueesta ennen ruokailua minulla on yksi otos:
Että sellaista on kuulunut minulle viime aikoina. Tällä viikolla olisi luvassa viimein se enkun puhekilpailun finaali (perjantaina, aikaa vielä
panikoida valmistautua), mutta muuta sitten ei. ...kai. Olen tavalliseen tapaani haka unohtamaan sovittuja tapaamisia ja illanistujaisia, mutta nooh... Ehkä joku soittelee sitten vihaisena perään, jos minun pitäisi olla jossakin muualla kuin missä silloin olenkaan.
Nyt kuitenkin sijoitan maallisen tomumajani keittiöön; merkinnän raapusteluun on uponnut taas sen verran paljon aikaa, että vatsa alkaa jo kurnia.
Mata ne!
