I'm in love...

Ensimmäinen viikko Higashimatsuyamassa takana - mutta tuntuu, kuin olisin ollut täällä jo kuukausia...! Niin paljon on tehty, nähty ja koettu. Vielä Suomen puolella ollessa jännitin, mitä lähtö toisi tullessaan ("pitäisikö sittenkin jäädä turvalliseen koto-Suomeen"), mutta ainakin tämän viikon perusteella olen todella iloinen ja innoissani, että olen täällä.

Mutta palatkaamme taas hetkeksi kuluneisiin päiviin! Torstaina tosiaan julkistettiin kielitestin tulokset ja askarreltiin lukujärjestysten parissa. Paikalla olivat myös syksyllä saapuneet vaihtarit, joten meitä oli koolla melkoinen lössi.

Ja sitten niistä tuloksista... Toisin kuin viimeeksi väitin, tasoja onkin kai vain neljä, joista ylimpään kuuluvat vaihtarit saavat osallistua normaaleille kursseille. Henna pääsi kakkostasolle, mutta minä ja Meri... me aloitamme Daiton koulutiemme ykköstasolta.

Syksyllä tulleet vaihtarit kuitenkin lohduttivat meitä ja sanoivat, että opetus suhteutetaan meidän taitojemme ja tietojemme mukaan, ja toisaalta jos senkin jälkeen opeteltavat asiat tuntuvat liian helpoilta, meidän on mahdollista nousta kesken lukukaudenkin ylempään ryhmään. Kertaus on opintojen äiti, eli ehkä ykkösleveli ei ole niin huono juttu sitten kuitenkaan. (Vaikka kyllähän se vähän nolottaa...) Meidän lisäksemme ryhmässä on yksi kiinalaismies, joka ei ilmeisesti puhu erityisen hyvin niin japania kuin englantiakaan, eli kommunikaatio hänen kanssaan saattaa olla aika haastavaa. Hennan ryhmässä taas on yhteensä neljä vaihtaria, ja loput ovat sitten joko kolmosryhmässä tai ylempiä.

Ryhmäjaon jälkeen olikin sitten aika alkaa ihmetellä tulevan lukukauden lukujärjestystä. Kolmostasolla tai alempana olevat saivat pohjaksi valmiiksitehdyn, alustavan lukujärjestyksen, johon kuitenkin olimme (tietyin rajoituksin) vapaita lisäämään vielä muutamia lisäkursseja. Itse otin yhden englanninkielisen (!) kurssin, jossa modernia Japania tarkastellaan muun muassa feminismin, sukupuoliroolien ja seksuaalivähemmistöjen näkökulmasta.

Lukujärjestysten askartelun jälkeen oletimme saavamme kännykkämme, mutta ei - saisimme ne kuulemma vasta seuraavana päivänä. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun joku asia siirtyy tällä tavalla luvatusta myöhempään ajankohtaan. Esimerkiksi tämän kuun vuokranmaksun yhteydessä tiistaina minä ja Meri emme pystyneet maksamaan tasarahalla, joten annoimme vähän enemmän kuin tarvitsee. Vaihtorahat meille luvattiin keskiviikoksi. Kun keskiviikkona sitten menimme KV-toimistoon kysymään rahojen perään, meille sanottiin, että saisimme ne torstaina. Ja kun torstaina kysyimme asiasta, arvaatteko, mitä kävi? Niinpä. Kun siinä vaiheessa taas puhuttiin vasta seuraavasta päivästä, kärsivällisyytemme ei enää oikein riittänyt ja kohteliaasti mutta jämäkästi totesimme, että tarvitsisimme vaihtorahat tänään - ja niin ne sitten saimmekin. Victory!

Illalla lähdin Green Housen poppoon kanssa onseniin. "Onsen" voi tarkoittaa joko kuumia lähteitä tai sitten niiden yhteyteen rakennettua kylpylää; tässä tapauksessa kyseessä oli jälkimmäinen.


Puolisen tunnin kävelyn ja osittaisen eksymisen jälkeen viimein löysimme tiemme tunnelmallisesti valaistuun rakennukseen, joka kätki sisälleen onsenin ihmeet. Odotukseni olivat korkealla, koska olin kuullut onseneista niin paljon hyvää etukäteen.

Eteisestä eteenpäin kuvaaminen oli kielletty, joten tämä on ainut

kuvani sisäpuolelta.

Enkä tosiaankaan pettynyt! Pääsymaksu onseniin oli seitsemisen euroa, joka sisälsi puolentoista tunnin vedessä lilluskelun sekä pesuaineiden vapaan käytön. Lisämaksusta olisi voinut vuokrata pyyhkeen, mutta koska ennen lähtöä minua ja Meriä oli ohjeistettu ottamaan mukaan iso pyyhe kuivaamiseen sekä pieni pyyhe pesemistä varten, emme vuokrapyyhkeitä tarvinneet.

Eteisestä, jonka lukollisiin kaappeihin jätimme kenkämme, jatkoimme sisälle kylpylärakennukseen. Itse kuumien lähteiden lisäksi kylpylässä voi rentoutua hieronnassa, kauneushoitolassa tai hyvän ruoan parissa kylpylän isossa ravintolassa. Me suuntasimme kulkumme kuitenkin suoraan altaille.

Naisille ja miehille on nykyään lähes kaikissa onseneissa omat erotetut puolensa (ei siis pelkät pukukopit vaan myös altaat), ja niin oli täälläkin. Meininki on hieman kuin suomalaisessa uimahallissa; pukuhuoneessa vaatteet riisutaan lukolliseen kaappiin ja ennen veteen menoa peseydytään. Erona onsenissa on kuitenkin se, että kaikki ovat alasti, ja pesu ei ole samanlainen kepeä suihkussa pyörähdys kuin Suomessa, vaan hiuksista lähtien kaikki pestään huolellisesti ennen kylpemistä. Myös suihkut ovat varsin erilaiset suomalaisiin vastineisiinsa verrattuna:

(Kuva täältä.)

Kuumien lähteiden tarkoitus ei siis ole niinkään puhdistaa kuin rentouttaa, ja toisaalta vesi pysyy helpommin puhtaana, kun kaikki peseytyvät ensin huolella.

Pesun jälkeen onkin sitten aika pulahtaa veteen. Tässä kohtaa hiukset sidotaan yleensä kiinni niin, että ne eivät pääse koskettamaan vettä. Monet ottavat pikkupyyhkeensä mukaan ja kantavat sitä viikattuna päänsä päällä. Altaat ovat varsin matalia, ja niissä on tarkoitus olla joko istuallaan tai polvillaan niin, että pää pysyy veden pinnalla. Uiminen on kielletty. Myös puhumista pitäisi ilmeisesti rajoittaa, mitä minä ja Meri emme tosin tienneet... Ehkäpä siksi ne parit tädit katsoivat meitä vähän toruvasti!

Altaita oli sekä sisällä että ulkona. Sisällä oli yksi viileävesiallas (+17 astetta), perus kuumavesiallas (+ 40 astetta) sekä muutama poreallas. Ulkona oli yksi tavallinen allas (jonka yhteydessä oli muuten laajakuvatelevisio) sekä (ilmeisesti) kaksi erikoisempaa, joista toisen vesi oli kait suolaisempaa kuin yleensä ja toinen oli "liejuista". Liejuisessa altaassa kylpijät hieroivat vettä ihoonsa ja kasvoihinsa, eli ilmeisesti se oli hyväksi iholle. Altaiden lisäksi kylpyläalueelta löytyi kaksi saunaa, joista toisessa oli televisio. Löylyä ei kummassakaan heitetty, vaan kyseessä oli lähinnä kuuma huone. Televisiottomassa saunassa, jossa Merin kanssa kävimme, oli iso kulhollinen suolaa, jolla sai kuoria halutessaan ihoaan.

Se tiedoista. Mitä tulee itse kylpemiskokemukseen... Varmaan. Parasta. Ikinä. Jäimme Merin kanssa heti koukkuun! Kuumassa vedessä lojuminen tuntuu vaan niin älyttömän hyvältä ja rentouttavalta. Kun olo alkoi käydä liian lämpimäksi, vaihdoimme allasta tai pulahdimme hetkeksi viileävesialtaaseen. Erityisesti ulkoaltaissa oli mukavaa olla, sillä ulkoilman viileyttä vasten vesi tuntui kaksinverroin paremmalta ja pilvetön yötaivas puolikuineen yläpuolellamme oli kaunis ja tunnelmallinen.

Perusteellisen kylpemisen jälkeen olo oli rentoutunut mutta energinen ja iho tuntui ihanan sileältä ja puhtaalta. Amerikkalaisvaihtarit kertoivat käyvänsä onsenissa noin kerran kuussa, mutta minä ja Meri harkitsimme viikottaista visiittiä - niin mukavaa se oli! ♥

Päästyäni joskus vähän ennen kymmentä kotiin vaihdoin päälle olovaatteeni ja ehdin istahtaa alas ehkä kymmeneksi minuutiksi, kun yhtäkkiä ovikelloni soi. Oven takana oli kaksi SoftBankin työntekijää, jotka kertoivat tulleensa tuomaan puhelimemme ja pyysivät minua 2. kerroksen asuntoon, jonne kaikki Palatsin vaihtarit olivat jo kokoontuneet. Kyllä, kymmenen aikaan illalla! Maksoimme ja vastaanotimme luurimme, saimme hieman ohjeita ja sitten palasimme takaisin koteihimme; tosin Kasumi tuli luokseni auttamaan minua ja Hennaa puhelimen käytössä, sillä ohjeistukset olivat varsin hatarat.

Mutta tässä se nyt sitten on, minun keitaini nääs!

Se on oikeasti aniliinimmanpunainen, mutta niin. Söpö, eikös vain ♥ Nyt sitten vaan ostamaan paljon kännykkäkoruja ja koristelutarroja ja muuta semmoista!

Perjantaina... meidän piti mennä Tokioon, mutta emme sitten mennetkään. (Menemme varmaan ensi viikolla, kun meillä on vielä muutama vapaapäivä ennen opetuksen alkamista.) Itse olin aika väsyksissä, joten lähinnä lojuin kotona; kävin tosin "pikaisesti" kaupassa (tavallisiin ruokaostoksiin uppoutuu täällä tahtomattakin aika paljon aikaa, kun kaikkea pitää vielä toistaiseksi syynätä ja ihmetellä, ennen kuin löytää hakemansa) ja laitoin ruokaa. Illasta Yuki ja Kasumi tulivat käymään, ja näytin heille Facebookin kautta koko joukon kuvia perheestäni ja suomalaisista jutuista.

Tänään illalla Kaikanilla järjestetään tervetuliaispippalot meille uusille vaihtareille. Olen jonkun verran syksyllä tulleiden kanssa jutustellut, mutta toivottavasti tänään tulisi tutustuttua porukkaan kunnolla! Vaikka olenkin viihtynyt täällä Palatsissa, olen hieman kateellinen Green housen ja Kaikanin sosialisointimahdollisuuksista - tai siis siitä, että moinen on siellä yhteisten tilojen takia helpompaa. Noh, onneksi voin käydä aina kyläilemässä!

Sunnuntaina onkin sitten avajaisjuhlallisuuksien aika; opetus alkaa ensi perjantaina. Niistä lisää myöhemmin. Nyt taas lopettelen, ennen kuin hartiani menevät ihan umpisolmuun. Loppukevennyksenä vielä kuva naapurin koirasta, joka tykkää ulvoa ongelmajätteenkeräysautojen musiikin (??) tahtiin:

PS: kertokaa joku mulle, miksi tää Blogger on nykyään kahta rasittavampi? Merkinnät näyttää vähän miltä sattuu, vaikka esikatselussa kaikki näyttäisikin olevan ok, ja jostain syystä en saa enää mitään tekstiä, esim. kuvatekstejä, kirjoitettua pienellä. >:(

Järinää, narinaa ja paljon tarinaa

Tänään aamuni alkoi tällä...

...ja tällä.

Olen viimein oppinut käyttämään liettäni, minkä kunniaksi päätin valmistaa aamiaiseksi tuollaisen tofu- ja tomaattitäytteisen munasörsselin. MamiMartista mukaan tarttuneet mansikat ja tuore ananananas upposivat myöskin meikäläisen mahalaukkuun hyvällä ruokahalulla. Mitä sen sijaan tulee tuohon televisio-ohjelmaan, niin no... Aion jossain vaiheessa tehdä ihan oman merkintänsä liittyen japanilaiseen televisioon, joten koittakaahan jaksaa malttaa siihen asti. (Mikäli odotus käy kuitenkin liian kovaksi, voitte pahimpaan hätään katsoa tämän videon.)

Mutta ennen kuin menen tämän enempää asioiden edelle, palatkaamme vielä eiliseen, jonka sisältönä oli... tättärättärättärää:

Lisää paperitöitä! Suoraan sanoen en enää muista, mihin tarkoitukseen nämä kaksi lappusta olivat, mutta aikaa niihin upposi useamman tunnin verran. ...ainakin meiltä suomalaisilta, jotka emme muiden tapaan kovin vikkelästi kanjiviidakossa rämpineet. Kuvassa alhaalla oikealla näette muuten japanilaisen vakuutuskorttini, jonka jouduin hankkimaan siitäkin huolimatta, että suomalainen moinen minulla jo on. Vakuutuksen ensimmäinen erä ei ole vielä kuitenkaan tullut maksettavaksi, ja saa nähdä, aionko sitä maksaa... Arvoisien senpaidemme mukaan kun kukaan ei valvo, maksaako vakuutusmaksunsa vai ei. (Ja jos suomalainen vakuutukseni oikeasti kelpaa täällä, en ymmärrä miksi minun pitäisi ylimääräisestä vakuutuksesta maksaa. :I)

Paperisodan väliaikaisesti tauotessa puolenpäivän aikoihin pääsimme täyttämään kurnivat kupumme yliopiston ruokalassa. Linjastoja siellä on kaksi; toinen nuudeliruoille ja toinen riisiruoille. Salaatteja aterioihin ei kuulu. Ruokien hinnat ovat hieman Tampereen yliopiston hintoja korkeammat, mutta Japanin mittakaavassa varsin huokeita. Itse esimerkiksi ostin noin kolmisen euroa maksavan lautasellisen karee raisua, japanilaista currya riisillä, joka muuten animun ja mangojen perusteella vaikuttaisi olevan suorastaan maan epävirallinen kansallisruoka.

Kaiken hehkutuksen jälkeen elämys ei ollutkaan niin

suuri kuin olisin toivonut, mutta kyllä tätä ihan hyvillä

mielin mutusteli.

Ruokailun jälkeen meillä oli hieman aikaa ennen paperijatkosotaa, joten reipas ensimmäisen vuoden opiskelijatoverimme ja daitolainen auttajamme Yuki vei meidät pienelle kierrokselle ympäri kampuksen. Valitettavasti kamerani muistikortti jäi läppäriin ja jouduin tyytymään kännykkääni ja sen pieneen muistikorttiin, joten minulla ei ole päivältä juuri kuvia. Voin kuitenkin kertoa, että näimme kendo-asuisia kiljuvia tyttöjä, puolialastomia urheilijanuorukaisia ja kumman tutunoloisen läpikulkutunneliputkisilta-asian, josta minulla itse asiassa on kuva:

Kierroksen jälkeen palasimme takaisin eturintamaan, tällä kertaa vastassamme SoftBankin setien ja tätien rivistö - eli tavoitteena oli japanilaisen puhelimen hankkiminen.

Jos haluat hankkia Japanissa itsellesi kännykkäliittymän, vaihtoehtoja vaikuttaisi olevan kaksi: joko kahden vuoden sopimus tai prepaid. Kahden vuoden sopimuksen opiskelijaedut ovat aika hyvät: SoftBank -> SoftBank -puheluista tarvitsee maksaa vain klo 21-01 välisenä aikana, eli päivällä ko. puhelut ovat ilmaisia. Lisäksi pehmiksestä toiseen pehmisliittymään saa tekstailla ilmaiseksi kellon ympäri. Asiaan sisältyy kuitenkin yksi aika suuri mutta - jos päätät sopimuksen ennen kahden vuoden määräajan loppua, joudut maksamaan noin sadan euron suuruisen keskeytysmaksun! Kun tähän päälle lisätään vielä liittymän avausmaksu (noin 30 euroa) ja mukana tulevan kännykän hinta (noin 30 euroa + laturi 10 euroa), ei kyseessä ole sittenkään erityisen halpa lysti. Prepaidissa keskeytysmaksua ei ole, mutta se on noin muuten systeeminä mielestäni tosi typerä. Suomessahan prepaid on ymmärtääkseni sellainen, että ladattuaan puhelimeensa puheaikaa sen voi käyttää varsin vapaasti, tosin yleensä 6-12 kuukauden sisällä latauksesta. Japanissa tuo aika sen sijaan on vain kaksi kuukautta, ja (minimi)latausmäärä on noin 30 euroa. Vaikka et olisi tuota summaa kokonaan käyttänyt, kahden kuukauden kuluttua joudut lataamaan puhelimeen uudestaan 30 euroa, samalla kun aiemmalta latauskerralta ylijääneet roposet lentävät Kankkulan kaivoon. Fiuu, plumps!

Päädyin kahden vuoden sopimukseen. Ja (narisemisesta toiseen ääripäähän siirtyäkseni) ihanaan pinkkiin kännykään, joka tulen kuorruttamaan timangein ja kännykkäkoruin, jahka luurin huomenissa saan. ♥♥♥♥

Yliopistolta pääsimme kotio joskus viiden maissa ja olimme aika puhki. Säätökerho ei kuitenkaan päättynyt tähän, sillä illalle oli meille palatsilaisille varattuna vielä nettiliittymän hankkiminen. (Kaikanissa ja Green Housessa netin saa heti ja se sisältyy vuokraan, mutta täällä City Palacessa sopimus on tehtävä itse. Yliopisto kyllä järjestää nettiduden paikalle, mutta silti... nghf.) Palatsilaiset oli jaettu kahteen eri sopimuksentekoaikaan, joista viimeiseen minä ja Henna kuuluimme. Porukkaan kuului myös korealaisvahvistuksemme Kang, jonka huoneessa nettitapaaminen pidettiin. Paikalle tulkkausapua antamaan saapui kiinalainen Kasumi (joka oli alunperin tullut selittämään minulle MamiMartin etukortin saloja) sekä aiemmin mainitsemani Yuki.

Netin kuukausihinta on meille opiskelijoille vielä alennuksenkin jälkeen 40 euroa/kk (muille 70 euroa o__o), joten olimme suunnitelleet Hennan kanssa, että voisimme jakaa nettiyhteyden.

Ha, ha.

Selittäkää joku minulle, voiko maailman nopein netti tosiaan muuttua suojatulla wlan-yhteydellä kahden ihmisen kesken jakaessa niin hitaaksi, että yhteys riittää hädin tuskin nettisivun latautumiseen?

Lopputulos oli kaiken väännön jälkeen lopulta se, että kummatkin otimme oman nettiyhteyden. Laihana lohtuna tilanteessa on se, että ensimmäiset kolme kuukautta ovat ilmaisia ja liittymän avanneelle dudelle ennen Suomeen paluuta soittaessa välttyy keskeytysmaksulta. ...tosin viimeeksi mainitusta ei ole mitään kirjallista todistetta, vaan vain nettiduden suusanallinen lupaus, joten tiedä sitten, mitä yllätyspotteja lähtiessä on tiedossa...

Ilta päättyi kaikesta huolimatta varsin mukavissa merkeissä, sillä kutsuin koko jengin (nettidudea lukuunottamatta, toki) luokseni nakkikeitolle. Liemikuutioiden uupuessa liemestä tuli hieman mautonta, mutta reilukätisellä suolauksella sekin ongelma selätettiin. (Neidon sydäntäni tosin haavoitti suuresti se, kun ennen suolakäsittelyä Yuki ja Kang totesivat annoksestaan katsettani vältellen notta "it's ok".)

Nakkikeiton jälkeen tarjolle asetettiin minun ja Hennan toimesta Fazerin sinistä sekä Marianne-karkkeja. Koska Kang ei puhu kovin hyvin englantia, vaihteli keskustelun kieli englannin ja japanin välillä. Lopulta Yuki päätti, että loppuilta puhuttaisiin pelkkää japania, ja no... niin sitten teimme! Japanin puhuminen ja kuunteleminen on hieman helpottunut sitten tulopäivien, mutta melkoista sopertamista ja keskittymisharjoitusta se edelleenkin on; monet jutut menevät minulta edelleenkin ihan ohi, mutta onneksi sentään jonkun verran keskusteluista ymmärrän. (Mikä on sikäli ihan hyvä, että tähän mennessä suurin osa orientaatiostamme on tapahtunut japaniksi. ♥)

Time for the silly picture! (Kuvasta puuttuu Kang, joka taisi

olla kuvaushetkellä tupakalla/postissa.)

Tänään oli sitten vuorossa se pelätty kielikoe, jonka tarkoituksena oli mitata, minkä tason kieliryhmään kuulumme. Kokeessa oli kaksi osaa: ensimmäinen liittyi japanin kielen rakenteisiin, toinen osa taas koostui luetunymmärtämistehtävistä. Otin kokeen loppujen lopuksi aika rennosti, sillä minua ei erityisemmin haittaa aloittaa todellisia taitojani mahdollisesti hieman matalammalta tasolta. Oli kuitenkin turhauttavaa, kun kokeessa oli paljon sinänsä tuttuja rakenteita, mutta en vaan millään saanut päähäni, missä muodossa ne verbit tai adjektiivit siinä kohtaa taipuivatkaan. Noh, onneksi tässä on aikaa opetella!

Kokeen jälkeen ei ollut enää mitään sovittua ohjelmaa, joten hyppäsimme bussiin ja palasimme takaisin kaupunkiin. Koska kello oli vasta puoli yksi, päätimme Hennan ja Merin kanssa käydä kiertelemässä ostarilla ja sen jälkeen käydä tsekkaamassa Green Housen. Peony Walksin monituisissa kaupoissa kului aikaa noin kolmisen tuntia; kävelykilometrejä kertyi sen verran, että loppupuolella Hilda-tädin piti päästä hetkeksi istumaan. Levähdystauon jälkeen suuntasimme kulkumme sadetta enteilevää säätä ja kovaa tuulta uhmaten Palatsille, josta syötyämme lähdimme Higashimatsuyama centeriin ja Green Houseen.

Merin huoneessa; älykäs ilmeeni johtuu siitä, että kuvan ottohetkellä

hekottelin jollekin jutulle (muistaakseni sille, että Henna meinasi ottaa

kuvan, jossa Meri puhuu vakavana jotakin, samalla kun meikäläinen

tunkee riisikeksiä silmäänsä).

On jotenkin tosi outoa ajatella, että huomenna olen ollut Japanissa yhteensä viikon ajan - tuntuu nimittäin, että olisin ollut täällä paljon kauemmin! Silmä ja korva alkaa jo tottua ympäristöön, enkä aina välillä edes "tajua", että olen Japanissa. Se on jotenkin kovin outoa ja jännittävää samaan aikaan.

Huomenna kuulemme, minkä tason kieliryhmään kuulumme ja saamme sen perusteella tehdyn lukujärjestyksen; myös ihkupinkkiluurini löytänee tiensä kätösiini. Saattaa muuten olla, että huomenna kouluvelvollisuuksien jälkeen pääsen ensimmäistä kertaa onseniin! Siitä kuitenkin lisää myöhemmin. Perjantaina olemme ajatelleet lähteä käymään Tokiossa, koska sille päivälle ei ole yliopiston puolesta ohjelmaa. Lauantaina taas Kaikanilla järjestetään meille uusille naamoille tervetuliaispippalot, jotka tosin aiotaan pitää nuhteen ja kohtuuden alaisina, koska sunnuntaina on yliopiston avajaisseremonia. (Mitähän sinnekin sitten laittaisi päälle, apua.) Että kiirettä pitää!

Mitä tulee muuten tuohon otsikon "järinään"... Olen unohtanut ihan kertoa, että koin/huomasin ensimmäisen maanjäristyksen pari päivää sitten! Olin jo mennyt nukkumaan, kun yhtäkkiä huomasin sängyn ja huoneessa olevien tavaroideni tärisevän hieman. Tärinää kesti parin sekunnin ajan, mutta sitten kaikki oli taas kuten ennenkin. Ei mikään ihmetysspektaakkeli siis, mutta sinänsä jännää kuitenkin!

Henniina-sama ja muita erehdyksiä

Tsukareta... Olen ihan poikki - orientointiviikot alkoivat nimittäin tänään. Kävimme alien-rekisteröitymässä ja pankissa avaamassa tilin, ja kumpaankin upposi aikaa useamman tunnin verran. En erityisemmin pidä lomakkeiden ja lippulappusten täyttämisestä Suomessakaan, joten voitte kuvitella, millä mielellä olin japaninkielisten lappujen kanssa säätäessä...

Matkalla pankkiin. City Hallilla näimme muitakin vaihtareita, mutta suurimman

osan päivästä vietin Palatsin väen kanssa. Etualalla Yatabe-sensei.

Päivää vaikeutti se, että olin tavanomaistakin huono-onnisempi asioiden suhteen... Ensin avaruusoliorekisteröitymisessä Daitolta takaisin saamani valokuvat osoittautuivatkin eri vuosilta oleviksi, joten jouduin käymään otattamassa uudet (koska minulla ei ollut uudempaa kuvaa toista kappaletta mukana, ja kaksi vaadittiin). Pankissa taas jouduin täyttämään paperit kaikkiaan kolme kertaa, kun ensimmäisellä yrityskerralla en ollut kirjoittanut kaikkia nimeni kirjaimia isoilla kirjaimilla (Hennakaan ei ollut, mutta hänelle asiasta ei huomautettu) ja toisella kerralla unohdin omasta nimestäni yhden E:n (puolustukseksiseni sanottakoon, että MAEAETTAENEN ei ole helpoin sana kirjoittaa tuskanhien valuessa otsalla). Kolmannellakin kerralla oli jotain huomautettavaa, mutta onnekseni en joutunut kirjoittamaan mitään uudestaan. Oli hieman noloa, kun joka täyttökerran jälkeen minut laitettiin odottamaan odotuspenkeille, josta kuitenkin sitten hetikohta minut kutsuttiin takaisin - ravasin siinä sitten älykkäästi tiskin ja penkin väliä. (Olin muuten "Henniina-sama".) Tilannetta ei helpottanut myöskään se, että pankkivirkailijatar puhui noin 1000 sanaa per sekuntti vauhdilla. Onneksi Yatabe-sensei auttoi kärsivällisesti ja käänsi tarvittaessa asiat englanniksi.

Pankkireissun jälkeen palasimme Takasakiin ja kävimme sitten yliopistolla. International Centerissä saimme tulevan viikon ohjelman, mutta muuta siellä ei sitten oikeastaan tehtykään, vaan olimme vapaita jatkamaan minne mielimme. Kaikki olivat sen verran väsyksissä, ettemme jaksaneet jäädä kiertelemään yliopistolle, vaan lähdimme takaisin. Daito Bunka vaikuttaa kuitenkin kivalta paikalta, ja yritän viimeistään huomenna tehdä kunnon tutkimusretken!

Hennalle kiitos kuvaamisesta! n___n

Sellaista. Kohta puoleen pitäisi käydä kaupassa ostamassa ruokaa... Eilen kävimme muuten ostarin lisäksi Higashimatsuyama centerissä yhdessä sadan jenin kaupassa ostamassa huushollitavaraa. Sadan jenin kauppa on sikäli siis nimensä mukainen paikka, että suurin osa siellä myynnissä olevista tavaroista on hinnaltaan sata jeniä. ...tai no, sataviisi jeniä.

Paikallinen halpahalli.

Kaupasta löytyi kaikenlaista aina kosmetiikasta astioihin ja pyyhkeistä paperitarvikkeisiin. Ostoslistani pääasialliset tavarat olivat pyyhe ja suihkuverho, mutta tarttuihan sieltä sitten mukaan yhtä ja toista muutakin...

Kylvin eilen ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Lämmin mansikkakylpy oli ♥♥♥♥♥♥ Harmi, että (kuuma?)vesi on niin kallista - muuten kylpisin varmaan joka päivä... Ainakin nyt vielä, kun ilmat ovat melko viileät. Kesäkuumalla kuuma kylpy tuskin kauheasti houkuttaa.

Hohhoi, olen ihan töttöröö. Huomenna tapaamme palatsilaisten kanssa varttia vaille yhdeksän tuossa pihalla, josta jatkamme yhtä matkaa bussipysäkille ja siitä Daitolle, jossa tapahtuu... asioita. En jaksa oikein muistaa että mitä. Paitsi että niin! Kännykkä hankintaan huomenna. Itse haluan kyllä semmoi söpön pinkin johon voin pistää monta kännykkäkorua. ♥ Ja timangeja. Paljon timangeja. ♥♥

Aurinko laskee vuorten taa, Hilda lähtee shoppailemaa.....n.

Ristiretkiä ja heräteostoksia

Ohayou gozaimasu, Higashimatsuyama! Tällainen näkymä aukeni parvekkeeltani eilen aamulla, kun ensimmäisen Palatsiyöni jälkeen heräsin. (Tähän aamuun eroa on vain se, että tänään on hieman aurinkoisempaa.) Riisityynystä ja lievästä kylmyydestä huolimatta sain nukuttua ihan hyvin. Täkkini on ihana lämmin ♥

Aamiaiseni (joka käsitti lähinnä teetä ja eiliseltä jääneiden ylisuolaisten riisikeksien loput) ja aamuanimeiden tapittamisen jälkeen laittauduin ja lähdin tutkimusretkelle lähimaastoon. Aiemman virtuaalisen kotiseutututkimukseni ansiosta tiesin ympäristöni kohteista hieman jo ennestään, esimerkiksi millä suunnalla Takasakan juna-asema on. Päätinkin lähteä siihen suuntaan.

Näkymä Takasekin aseman ylikulkusillalta.

Kun ajattelee japanilaista kaupunkia, monille (itseni mukaan lukien) nousee ensimmäisenä mieleen Tokion kaltainen ihmisiä tulviva pilvenpiirtäjälinnake, jossa valot välkkyvät ja äänet pauhaavat kovina. Siihen mielikuvaan verratessa Higashimatsuyama, ainakin omilta huudeiltani osin, on aika landekaupunki; erityisen korkeita rakennuksia ei ole, vaan esimerkiksi kerrostalot ovat maksimissaan noin neljä-viisi kerrosta korkeita. Aamupäivällä liikkeelle lähtiessäni ulkona oli lintujen ääniä lukuunottamatta varsin hiljaista enkä kulkiessani nähnyt juuri ketään missään. Asuinalueilla kadut ovat varsin kapeita ja taloja, niin japanilaistyylisiä omakotitaloja kuin kerrostalojakin, on tiuhaan liki toinen toisiaan. Jos katukuvasta pitäisi erottaa muutama erityinen tekijä, mainitsisin varmaan ensimmäisenä automaatit ja ruukkuistutukset.

Tämän tyyppisiä automaatteja löytyy parhaimmillaan melkein joka kadun-

kulmasta ja kerrostalojen edustalta; jopa konbinien (lähikauppojen) edustoilta,

kuten tässä tapauksessa! Taustalla siis minua lähin konbini, johon matkaa on

huimat parikymmentä metriä.

Tämä puutarha löytyy Palatsin parkkipaikalta.

Alueen äänimaisemaan kuulu korppien kovaääninen KAA KAA KAA.

Kuten edellisessä merkinnässä mainitsinkin, pistokeadapterini ei ollutkaan yhteensopiva läppärini sähköjohtoon, joten läppärini akun viimeistenkin voimien huvettua tarvitsin pikaisesti uuden adapterin. Kirjoittelinkin sen osaksi ostoslistaani, jolta löytyi myös muun muassa suihkuverho, pyyhkeitä ja juomalasi. Haahuillessani asemalle päin uskaltauduin yhteen pieneen elektroniikkaliikkeeseen ja haparoivalla japanilla kysyin, josko heiltä adaptereita löytyisi. (Olin ottanut demonstrointia varten senhetkisen adapterini ja vielä läppärini johdonkin mukaan.) Vastaukseksi myyjätädiltä sain perijapanilaisen eleen, ilman vetämisen yhteen purtujen hampaiden välistä, ja pahoittelun, ettei heillä moisia ollut. Kiittelin ja kumartelin ja jatkoin matkaani.

Pienen harhailun jälkeen satuin erään käytettyjen tavaroiden sekatavarakaupan kohdalle. Tavarat olivat melko pölyisiä, mutta toisaalta varsin halpoja. Hyllyjen sisältöä silmäillessäni katseeni osui erääseen esineeseen, jonka hetken mielijohteesta päätin ostaa. Osaatteko arvata, mitä löysin ja ostin?

Pinpon! Nykyään olen 50 jeniä (~0,5 euroa) maksaneen Polaroid-kameran onnellinen omistaja. Jee! Kameran ainut huono puoli on se, etten vielä tiedä, toimiiko se vai ei. Mutta ei se mitään!

Maksun suoritettuani kysyin sekatavarakaupan myyjältä myös adapterista. Heilläkään ei moisia ollut, mutta demonstroituani surullisin ilmein, miten adapteri ja töpseli eivät sopineet yhteen, täti huikkasi jollekulle "E-chanille" ja johdatti minut sitten viereiseen vajaan, jonka edustalla kohtasin tyylikkäästi vanhenneen japanilaissedän. Selitin hänellekin parhaani mukaan ongelmani. Silmäiltyään hetken adapteriani hän haki autostaan työkalut ja kustomoi adapteriani niin, että töpseli sopi siihen. (Yritin kyllä kysyä, josko hän tietäisi löytyisikö jostakin toisen mallisia adaptereita, joihin töpsilini sopisi, mutta en tainnut osata muotoilla sanojani...) Kiittelin ja kumartelin moneen kertaan ja jatkoin sitten matkaani hieman epävarmana, toimisiko läppärini saati enää koko adapteri käsittelyn jälkeen... Mutta kyllä toimi! (En aiheuttanut edes mitään sulakkeen palamista, vaikka moistakin ehdin pelätä!) Ajattelinkin käydä joku päivä ensi viikolla kiittämässä setää ja tätiä suklaalevyllä.

Adapterin kustomoinnin jälkeen aloin olla sen verran nälissäni, että suuntasin kulkuni lähimpään nurkkalähikauppaa isompaan kauppaan. Siellä odotti elämys.

Parit rentouttavat huumekset olisivat olleet kyllä paikallaan...

Kun kaikki on kirjoitettu kielellä, jota et osaa lukea vielä kovinkaan hyvin, voi esimerkiksi astianpesuaineen löytäminen tsiljoonien muiden samantyylisten puteleiden joukosta olla yllättävän haastavaa - tai vähintäänkin aikaavievää ja turhauttavaa. Tunnelmaa ei parantanut edes taustalla soiva ylipirteä amispoppi, oikeastaan päinvastoin. Puolisen tunnin hyllyltä toiselle harhailun ja vain noin 1/3 ostoslistan tavaroista löytämisen jälkeen ahdistuslukemani olivat sen verran korkeat, että suuntasin kassalle ja sitten kotiin.

Auringonpaistetta, jee! Ja kyllä, tuo etualalla oleva puu on palmu.

Iltapäivällä Henna tuli kysymään, josko lähtisimme käymään yhdessä jossakin. Syötyäni ja hieman levättyäni lähdimmekin Takasaka-asemalta noin kilometrin päässä olevalle ostarille, josta olin saanut vinkin aiemmalta Daiton vaihtarilta, Harrilta.

Kraah! Onpa kello paljon. ´Tarkoituksemme olisi lähteä nyt aamupäivällä koko Suomi-kolmikolla kaupungille, ja itse asiassa Meriltä tuli juuri viesti, että hän olisi kohta lähdössä tännepäin. Tähän loppuun siis pikaisesti muutama kuva loppupäivältä:

Vaateliike nimeltä Keittiö. Jes.

Suomi-teema jatkuu!

Pettymys, kun pullamössöleipää tummemmalta leivältä

näyttänyt paljastuikin suklaaleiväksi. :(

Aurinko alkaa laskea joskus kuuden tienoilla, seitsemältä on jo pimeää.

Horisontissa siintää vuoria. (Tai jotain korkeampia nyppylöitä!)

Meidän kotikatu.

Pikaiset terveiset

Näkymäni tällä hetkellä! Huomatkaa taustalla tuleva illalliseni

(ravitsevia udon-nuudeleita).

Ensimmäisestä virallisesta vaihtaripäivästä selvitty! Takana on paljon odottelua, uusia ihmisiä ja bussissa istumista, ja kaikki tämä lähinnä japanilaisen pullamössöleivän, vihreän teen ja ylisuolaisten riisikeksien voimin.

Piisu! Hirveästi en vielä ymmärrä saati puhu japania, mutta

posetuksen osaan!

Tänään saapui noin viitisentoista vaihtaria, joten matkalaukkuja piisasi!

Bussissa tuli istua liki viitisen tuntia... Sateen ja yleisen harmauden takia bussin

ikkunan ohi vilistäviä maisemia oli vähän hankalaa kuvata.

Parhaillaan oleskelen tosiaan jo kämpilläni; vaikka sisällä on hieman kylmä, läppärini akkua on jäljellä vain 18% eikä adapterini ei sovikaan läppärini sähköjohtoon ja televisiosta tulee pelkkiä mainoksia, fiilis on tosi hyvä ja kotoisa. Jee! Lauantaille ja sunnuntaille ei ole varattu Daito Bunkan puolesta mitään ohjelmaa, joten meillä on hyvin aikaa lähteä ihmettelemään lähiseutua. Maanantaista lähtien sen sijaan kiirettä pitää, kun avaamme japanilaisen pankkitilin, hankimme puhelimen ja teemme koko joukon muita vastaavanlaisia juttuja.

Jahka olen purkanut tavarani ja löytänyt läppäriäni varten sopivan adapterin, kerron tarkemmin kämpästäni. Tässä kohtaa riittäköön tieto, että tämä ei ole hirveän iso muttei ahdaskaan, sänky oli laitettu nukkumisvalmiiksi sekä, mikä tärkeintä, täällä on vedenkeitin, josta näkee veden lämpötilan!! Parhaillaan onkin menossa toinen kuppi ihanan lämmintä teetä. ♥

Konnichiwa, Japani!

Täällä sitä nyt sitten viimein ollaan! Olisin tehnyt merkinnän jo eilen, mutta koska Naritan kentän ilmainen netti ei ihan ylttänyt hotellillemme asti, jäi lento- & saapumispäiväterveisien kirjoittelu tälle päivälle. Kello kolmen tapaamisaikaan on hieman alle kolme tuntia, joten naputtelen teille nyt rivin jos toisenkin edellistä merkintää seuranneista meiningeistä. Harjoittamastani karsinnasta huolimatta tämä merkintä on varsin kuvapainotteinen, mutta se tuskin teitä haittaa!

Ennen tarkempiin Japanin terveisiin paneutumista palatkaamme vielä hetkeksi edellispäivään ja Suomeen.

Hilda Hoo Humpanheimo Suuri, valmiina

valloittamaan nousevan auringon maan!

Lähtöaamuna osasin ajatella vain sitä, mahtavatko lentokentän tädit ja sedät nillittää hieman ylipainoisista laukuistani - muuhun, esimerkiksi tulevan vaihtovuoden jännittämiseen, aivokapasiteettini ei oikein sitten riittänytkään. Pakkaustaistelun ja yleisen siivoamisen jälkeen lähdimme vanhempieni kanssa noin yhden paikkeilla Helsinki-Vantaan lentokentälle, minne saavuimme vähän ennen Tampereelta bussilla tulevia Meriä ja Hennaa. Merin tehdessä check-inniä join vanhempieni kanssa jäähyväiskahvit (tai no, minä -teen), jonka aikana lupasin varoa vaaroja, soittaa aina kun vähänkin siltä tuntui ja pitää passipussin paidan sisällä. Sen jälkeen koittikin sitten erkaantumisen hetki, kun jatkoimme tyttöjen kanssa turvatarkastukseen ja lentoamme odottelemaan. (Kukaan ei muuten nillittänyt niistä laukuistani! Voitto ihmiskunnalle!)

Vasemmalla meitsi, keskellä Meri ja oikealla Henna. Peace!

Olen ollut vain kerran yli parin tunnin lennolla (Amsterdamista Dohaan, kesti muistaakseni 6-8 tuntia), joten jännitin tätä liki 10-tuntista lentoa hieman. Kaikki meni kuitenkin varsin hyvin, joskin nukuttua en juuri saanut (lähinnä "horrostin" noin viiden tunnin verran).

Pakollinen lentokonenäkymäkuva.

Ateriamme. Pihvin lihapitoisuus hieman mietitytti, mutta ihan maittavaa se oli!

Jottai Japanin vuorii; takanamme istuvat japanilaisrouvashenkilöt ottivat niistä

innokkaasti kuvia, joten miksen siis minäkin!

Vähäisen nukkumisen seurauksena olo oli jokseenkin pöpperöinen, kun kymmenen aikaa paikallista aikaa (kolmelta yöllä Suomen aikaa) Naritan kentälle viimein saavuimme. Selvisimme turvatoimien läpi nopeammin kuin olin olettanut (vaikka jouduinkin täyttämään yhden lippulappusen uudestaan, koska ensimmäisessä lapussa olin käyttänyt kuulakärkikynän sijaan älykkäästi lyijykynää) ja laukkujenkaan kanssa ei ollut ongelmia, joten pääsimme jatkamaan matkaamme kentältä kohti hotelliamme varsin pian. Ulkona ilma oli puolipilvinen ja lämpöasteita noin kymmenisen, eli mikään erityinen lämpöaalto ei (lieväksi pettymykseksemme) kasvoillemme iskeytynyt.

Jahka olimme parin tunnin odottelun jälkeen viimein päässeet check-innaamaan (...miten tätä sanaa pitäisi oikeasti taivuttaa) hotellihuoneeseemme ja virkistäytyneet hieman, suuntasimme kulkumme takaisin kentälle ja sieltä junalla yhden pysäkin päähän Naritan keskustaan. Tähän mennessä olimme nähneet lähinnä teollisuusaluemaisia paikkoja, joten tunnelmamme eivät olleet olleet mitenkään erikoisemmat, mutta junasta näkyvät metsä- ja lähiömaisemat sekä Naritan juna-aseman ovilta avautuva vilkas kaupunkinäkymä alkoivat virittää meitä hieman innostuneempaan fiilikseen.

Näkymä kävelymatkan varrelta.

Narita-retkemme pääkohteeksi olimme (Lonely Planetin avustuksella) valinneet Narita-san Shinshō-jin, joka sijaitsee kymmenisen minuutin kävelymatkan päässä Naritan juna-asemalta. Ennen temppeleitä kaipasimme kuitenkin kiperästi ruumiin ravintoa, joten pienen hintavertailuharhailun jälkeen päädyimme pieneen okonomiyaki-paikkaan. ("Okonomiyakia" kutsutaan monesti japanilaiseksi pitsaksi; se on eräänlainen pannukakku, johon voi pitsan tapaan valita monenlaisia täytteitä.)

Kuvat ruokalajeista ja englanninkieliset tekstit helpottivat menun tarkastelua.

Pieni mutta tunnelmallinen paikka!

Pääsimme seuraamaan ruoan valmistumista, sillä kaikki sapuskat tehtiin suoraan

nenämme edessä.

Okonomiyakin lisäksi oli mahdollista saada myös muita paistettavia ruokalajeja,

esimerkiksi teriyakia ja omeletteja. Tässä Merin ja Hennan kanateriyaki-annokset.

Itse nuukailin hieman ja tilasin tofuomeletin, joka tosin oli oikein maittava sekin!

Saatuamme kupumme täyteen suuntasimme kulkumme kohti temppeliä. Matkan varrella oli monia söpöjä pikkupuoteja, joissa myytiin kaikenlaista aina perusturistikrääsästä teekuppeihin ja vihanneksiin, mutta emme niihin sen kummemmin tutustuneet (lähinnä aikaa ja rahaa säästääksemme).

Japanilaisen poseeramisen harjoittelua! Taustalla temppelialueen

sisäänkäynti.

En ole yleensä hirveän kiinnostunut historiallisista nähtävyyksistä, mutta Naritan temppelialue oli kyllä hieno paikka! Muita kävijöitä ei ollut kovinkaan paljoa, joten saimme nauttia rauhaa huokuvista maisemista ja upeista rakennuksista.

Sisäänkäynti temppelialueelle.

Tämän lohikäärmeksen nimi oli Hot Dog. (?)

Vesialtaissa oli kaloja...

...ja kilpikonnia. (Ja hirveästi kolikoita.)

Inhoan ottaa isoista rakennuksista kuvia, koska kuvat harvoin

pystyvät välittämään sen vaikuttavuuden, mikä niistä huokuu.

Tässä nyt moinen kuva kuitenkin!

Kallioseinämässä oli koko joukko pieniä pyhimyspatsaita.

Vähän matkan päässä oli yksi isompi.

Rakennukset olivat aika valtavia.

Kävimme pikaisesti myös temppelialuetta ympäröivissä puistoissa, jotka eivät olleet ihan vielä puhjenneet täyteen kevätloistoonsa.

Luumupuut kukkivat jo, ja niistähän piti ottaa kuva.

Jos toinenkin.

Kerta kiellon päälle!

Temppelien yhteydessä oli automaatteja, josta saattoi ostaa ennustuksia. Muistaakseni

sitomalla ennustuspaperi tuollaiseen kehikkoon voi välttää epäonnen.

Lähtiessämme takaisin kohti Naritan juna-asemaa päivä oli jo alkanut hiipua.

Paluumatkalla kipaisimme kaupassa ja ostimme hieman valmisnuudeleita ja japanilaista pullamössöleipää ilta- ja aamupalatarpeiksi. Takaisin hotellille päästyämme katsoimme hetken telkkaria (mm. koreankielistä, japaniksi tekstitettyä draamaa, josta emme ymmärtäneet juuri mitään), mutta varsin pian itse kukin päätyi hirsiä vetelemään.

Phuh! Kiitos Bloggerin epäkäytännöllisyyden kuvien lisäämisen suhteen, olen tehnyt tätä merkintää jo puolentoista tunnin ajan... Tässä kuitenkin noin suunnilleen eilisen ja edellispäivän meiningit. Tänään ei ole tapahtunut vielä mitään erityisempää, paitsi että hetki sitten Daito Bunkan yhteyshenkilö (todennäköisesti Kazuhiro-san) tunnisti meidät ja tuli juttelemaan. Hii, jännää! Olemme yrittäneet bongata muita vaihtareita, mutta emme ole vielä nähneet oikein ketään sen näköistä tai oloista. (Vaihtarithan tunnetusti näyttävät tietynlaisilta!)

Taidanpa lopetella nyt, ennen kuin suurin härdelli alkaa. (Siihen tosin on vielä tunnin verran, mutta enivei.) Loppukevennykseksi vielä kuva, jonka nappasin ostoskäyntimme yhteydessä:

Öhöhöhö!