Kuten Suomenkin lehdistö jo näyttää tietävän, sakura on saapunut Tokioon! Ennätysaikaiset kirsikankukat pääsivät yllättämään niin meidät vaihtarit kuin japanilaisetkin, ja nyt sitten puolin sun toisin suunnitellaan kiivaasti hanameja eli kirsikankukkien ihastelukekkereitä - sakura kun ei hirveän kauaa puita korista. (Normaalisti kirsikat kukkivat huhtikuun ensimmäisen viikon tienoilla, eli suurin osa etukäteen saamistani hanami-kutsuista sijoittuu sinne. Voi kuitenkin olla, että niitä pitää aikaista... Muuten saattaa nimittäin käydä niin, että sakuran ihastelu on, no, vähemmän sakuraista.) Itsekin parhaillaan kirjoittelen tätä blogimerkintää kirsikankukkien alla.
Kyllä tämä sisällä datailun voittaa! (Huolestuneille
tiedoksi, että koko aikaa en nenä tietokoneen ruudussa
istunut, vaan käytin hyvän tovin myös pelkkään kukkasista
ja kauniista kevätpäivästä nautiskeluun.)
Ennen kuin kuitenkaan paneudun kirsikankukkakimaraan sen kummemmin, voisin vähän kertoilla viime aikojen kuulumisia. ...jotka ovat pääasiassa melko muuttopitoisia, mutta joo.
12:51 → 16:35 → 19:08
Kuten varmaan tiedättekin/muistattekin, viikko sitten koitti viimein minunkin aikani hyvästellä Green House. Muutto oli... noh, monella tavalla rankka. Stressitasoa nosti niin pakkaaminen (joka tällaiselle hamstraajalle on aina jo noin itsessään kamala koettelemus), kuin itse muuton järjestäminen (nykyinen kämppäni sijaitsee siis Tokion Shibuyassa (lähin JR Yamanote-linjan asema on kuitenkin Shinjuku), minne on siis Higashimatsuyamasta noin puolentoista tunnin ja kahden vaihdon junamatka + 20 minuutin kävely-/5 minuutin bussimatka; mieti siinä sitten autottomana, miten kaikki krääsä saadaan paikasta A paikkaan B). Pinnaakiristävimmät tilanteet syntyivät kuitenkin erinnäisistä kommunikaatiokatkoksista/kulttuurieroista, jotka taisivat ottaa pattiin niin allekirjoittanutta kuin toistakin osapuolta.
Ennen kulttuurishokkimarinoita jotakin positiivista:
ei läheskään kaikki, mutta vino pino kotiväeltäni tulleita
paketteja (sisukset tosin jo syöty/luettu). Iso kiitos
teille, kun olette minua tämän vuoden ajan mm. näin
tukeneet! Jokainen paketti on lämmittänyt kovasti
sydäntä. :) (Olen säilyttänyt paketit jotakin tulevaisuuden
askarteluprojektiani silmällä pitäen, joka sitten ei koskaan
tullutkaan..)
Lähdettäköön nyt liikkeelle vaikka siitä toteamuksesta, että minä olin käsittänyt homman niin, että kunhan olen tavalla tai toisella sovittuun aikaan sovitussa paikassa kamojeni kanssa, muu hoituu sitten omalla painollaan; emme olleet siis tapaamisaikaa lukuunottamatta suunnitelleet muuttopäivän kulkua kämpän vuokranneen kaverini kanssa. Ilmeisesti olisi kuitenkin pitänyt.
Muuttoa edeltävänä iltana minulle selvisi, että Green Housen toverini, jotka olivat alustavasti luvanneet muutossani auttaa, eivät itse asiassa ehtineet/kyenneetkään lähtemään kantoavukseni. Hermostuneena kirjoitin japanilaiselle kaverilleni, että greenhouselaisilta tulikin tyly ei, mutta kyselen vielä Kaikanin ihmisiä, josko sieltä joku ehtisi minua auttamaan. (Kommunikaatiomme tapahtui siis Facebookin välityksellä englanniksi.) Kaveri ei todennut tähän mitään, mutta (ainakin FB:n mukaan) näki viestin. Kun sitten soittelun ja (onnekseni!) parin myöntävän vastauksen jälkeen kerroin myöhemmin, että Yuukin lisäksi sain Kaikanilta kaksi ihmistä minua auttamaan, alkoi lyyti kirjoittaa kaverillanikin.
Ensin hän totesi, että asunto on kuudelle ihmiselle vähän pieni - "jos ymmärrät, mitä tarkoitan". Sanoin, että meitä olisi tulossa vain neljä, kaverini yhteenlaskettuna viisi, johon kaverini sitten totesi, että se on siltikin vähän paljon. Oletin, että hän tarkoitti tällä sitä, että hän haluaisi selittää kämppän liittyvät käytännönjutut ilman, että kämpässä pyörisi paljon muita ihmisiä. Siksi sanoinkin, että selitysten ajan (joihin siis kuluisi kaverini aiemman kertoman mukaan vain noin 10 minuuttia) voisivat odottaa vaikka ulkona (sää kun oli aurinkoinen ja lämmin), josta sitten jatkaisimme myöhemmin jonnekin yhdessä syömään tai muuten rentoutumaan. Kaverini kuitenkin hermostui tästä. Hän sanoi, että minun olisi pitänyt kysyä muuttokavereideni kutsumiseen lupa etukäteen, että minun olisi pitänyt tulla maksimissaan vain Yuukin kanssa ja tehdä sitten vaikka kaksi reissua, jos tavaroita oli liikaa meidän kahden kannettavaksi - nyt nimittäin aiheutin hänelle lisää päänvaivaa ja stressiä sillä, että hänen pitäisi keksiä tarjottavaa ylimääräisille ihmisille asunnossaan.
Tässä kohtaa en enää tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa - uupumuksestani johtuen päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon. Yritin mahdollisimman kohteliaasti kuitenkin jatkaa, että anteeksi kun aiheutan ylimääräistä päänvaivaa, mutta kaverini ei tarvitse tarjoilla mitään muutossa avustaville kavereilleni, vaan että myöhemmin, jahka kamat on kämppään saatu ja käytännönasiat suoritettu, menemme porukalla jonnekin, jossa tarjoan kaikille juomat/pienet syötävät. Tämä ei kuitenkaan kaverilleni käynyt, sillä "hänen periaatteenaan on kestitä kaikki, jotka hänen asunnolleen tulevat". Tätä seurasikin sitten puolentunnin paasaus siitä, miten tämä muutto (tai monet muutkaan asiat täällä Japanissa ollessani) eivät koskettaneet vain minua, vaan monia muitakin ihmisiä, enkä saisi pitää kenenkään ystävällisyyttä itsestäänselvyytenä - mikä kaikki tietenkin on totta, mutta siinä hetkessä en ollut erityisen vastaanottavainen vaan lähinnä suunnattoman kettuuntunut koko soppaan. "Miksi kaverini syyttää minua ongelmasta, jonka hän itse itselleen luo? Miksi minua syytetään (rivienvälistä, tosin) itsekkyydestä/itsekeskeisyydestä, kun 1) en ole pakottanut kavereitani minua auttamaan, vaan kaikki osallistuvat vapaaehtoisesti ja käytäntöni tietäen; 2) tarkoitukseni on ollut ihan oikeasti olla aiheuttamatta ylimääräistä vaivaa kämppää vuokranneelle kaverilleni, ts. toimia ripeästi mutta nopeasti?"
Paasaukset paasattuaan kaverini kuitenkin totesi, että tulkoon nyt koko poppoo sitten, mutta myöhemmin vastaavassa tilanteessa minun pitää puhua hyvissä ajoin aikeistani. Nöyränä myötäilin ja pyytelin vielä kerran anteeksi. Loppujen lopuksi asia kuitenkin on niin, että ilman kaveriani en näin mahtavaa tilaisuutta saisi, joten en halunnut kaveriani sen enempää ärsyttää.
Kaikesta huolimatta muutto sujui ihan hyvin. Tavatessamme kaverin tai minun välillä ei ollut skismaa, vaikka ensin vähän jännitinkin. Noin muutenkin kasvotusten jutellessa tunnelma oli erilainen. Näin jälkikäteen ajatellen suurimmaksi ongelmaksi tilanteessa ei ehkä muodostunutkaan niinkään kavereideni tulo kuin se, luimme/tulkitsimme toistemme viestejä väärin. Keskeisin viestien perille menoa vaikuttanut tekijä oli se, että kävimme keskustelun englanniksi ja vieläpä kirjoittaen - toisin sanoen
kummankin kakkoskielellä ja ilman kehonkieltä tai äänenpainoja, joilla
pehmentää tai tehokkaammin välittää sanomaa. Ei-natiivin puhujan on helpompi tehdä virheitä/ymmärtää väärin toisen ilmaisema asia, jolloin positiivinenkin lause saattaa kääntyä toisen korvassa negatiiviseksi.
Tämän lisäksi ilmaisutapani lieni japanilaisittani liian suora (sanoin "Yuuki ja kaksi kaveriani tulevat minua auttamaan" sen sijaan, että olisin kysynyt "onko ok, jos Yuuki ja kaksi kaveriani tulevat minua auttamaan"), jolloin kaverini ehkä koki oman auktoriteettinsa kämpän päävuokralaisena tulevan uhatuksi. Se, miksi en kysynyt muuttotapani sopivuudesta etukäteen, johtuu ihan vain siitä, että en ihan oikeasti tiennyt asian olevan ongelma. Siihen vaikutti kaksi asiaa: yksi, kyseessä on kaverini, jonka olin luullut olevan aika rento/ulkomaaneläviä ymmärtävä tapaus, joten tämänkaltaisten lupien kysely ei tullut minulle mieleen; kaksi, suomalainen kulttuuritaustani (tai siis, ainakin oma kokemukseni on, että muuttopäivän tultua sovituksi vuokranantaja/edellinen vuokralainen ei sen kummemmin puutu siihen, miten uusi vuokralainen tavaransa paikalle raahaa, kunhan vain on paikalla sovittuna päivänä ja sovittuun aikaan), joka japanilaiselle kaverilleni ilmeisesti sen sijaan näyttäytyi henkilökohtaisena ominaisuutenani, tässä kohtaa itsekkyytenä/itsekeskeisyytenä.
En lähde tässä sen kummemmin puntaroimaan, kuka oli väärässä ja kuka oikeassa - sanoisin, että kummassakin oli vikaa, ja että muuttovalmisteluihin olisi pitänyt varata enemmän aikaa. Jos ei muuta, niin nyt opin, että seuraavan kerran vastaavanlaisessa tilanteessa olen hienovaraisempi ja varovaisempi (ts. mielummin liian paljon luvankysymisiä kuin liian vähän) ja teen oletuksia vähemmän.
Loppu hyvin, kaikki hyvin; muuttopoppoo poseeraa Robert Indianan LOVE-
patsaan edessä, joka on yksi Tokion kuuluisista maamerkeistä & mun
uutta kotimatkaa koristamassa!
Että semmoista. Kämpästä... lisää omassa merkinnässään. (Jonka ihan oikeasti aion tehdä! Lupaan! Niin kuin ne kaikki viismiljoonaakakskytkolmetuhattaviisi muuta juttua, jotka olen luvannut tehdä! .... (TT v TT) ~ahahah) Pienenä sneak peakinä kuitenkin kuva ensimmäisestä aamiaisestani:
*
Mitäs muuta tässä lähiaikoina on tapahtunut. Niin, muuttoviikonlopun jälkeisenä sunnuntaina oli Pyhän Patrikin päivä, jonka juhlintaan kävimme osallistumassa niin lauantaina kuin sunnuntainakin. Sen kummempaa raportoitavaa ei ole (mitä nyt taisi olla mun eka kerta juhlia St. Patrickia), mutta tässä nyt jokunen kuva ihmeteltäväksenne.
Lauantaina paraatia käytiin ihmettelemässä Yokohaman
lähellä sijaitsevassa Motomachissa. Matkaseurue koostui
minusta, Yuukista ja Yuukin senpaista,
Pyhä Patrikki!
Vähintäänkin yhtä pyhä Guinness!
Paraatihumun jälkeen menimme hieman pyörimään Yokohamaan.
Yamashita-puisto on viikonloppuisin suosittu estradi monenmoisille
katutaiteilijoille ja temppumaakareille.
Sunnuntai:
Sunnuntaina liikkeellä oltiin vähän isommalla joukolla ja tällä kertaa
Tokion Omotesandossa.
(Tarkkasilmäisimmät voivat huomata, että myös Corylla
on yllään Guinness-paita!)
(Jonkun japanilaisen kommentti: "Mitäh? Toihan juo kokista eikä kaljaa,
vaikka on Pyhän Patrikin päivä!")
Doggies!!
Vanha tuttumme!
Myös Daito Bunkan cheerleader-ryhmä oli siellä!
Harajukussa oli populaa kuten tavallista.
Paraatihumun aikana tutustuimme sattumalta toiseen vaihtari-/ulkkariporukkaan,
jonka seuraan päätimme lyöttäytyä.
Menimme Yoyogi-puistoon hengailemaan.
Randomi, varsin päihtynyt dude, joka halusi ottaa yhteiskuvan minun ja
Yuukin kanssa. (?)
Paluumatkalla nähtyä: ei ehkä maailman siistein juttu, mutta aika lähellä!
Että sellaista viime aikoina! Nyt pari päivää olen hengaillut kämpilläni, pääasiassa tavaroita purkaen ja muutamia hommia tehden. Ensi viikolla saapuvat uudet vaihtarit Daitoon; tarkoitukseni olisi joko tänään tai huomenna Green Houselle pariksi päiväksi hengailemaan ja ottamaan muiden kanssa vastaan uudet tyypit. Toivottavasti on kivoja ihmisiä tulossa!
Loppubonukseksi vielä muutama kuva lisää sakurasta, olkaapa hyvä!
