Tarinoita Omenamaasta, FINALE

 Terveisiä täältä Japanin syksystä! Viime viikon lauantaina osallistuin vaihtareille
tarkoitettuun tapahtumaan,  jossa ensin kokeiltiin kalligrafiaa ja lopuksi 
käytiin paikallisella nashi- eli japanilaisia päärynäomenoita kasvattavalla farmilla 
nashi jos toinenkin poimimassa. Ulkkareita ei paikalla ollut kuin kaksi (minä
mukaanlukien), mutta japanilaisia tätejä ja setiä olikin sitten sen edestä.

Kiitos ja anteeksi, taas vaihteeksi... Syyslukukauden alku riemuineen ja stresseineen on syönyt sen verran energiaa, että olen ollut kovin haluton kirjoittelemaan tänne mitään. Nyt kuitenkin päätin viimein tsempata ja puristaa ulos Aomorin reissun viimeisetkin käänteet; josko sen jälkeen pääsisi taas hieman ajankohtaisempiin aiheisiin...

Aomorin valloituksen kolmannen eli viimeisen päivän keskeisin juttu oli kokea (hintsusti ennen kotimatkalle lähtöä) pala Nebuta-festivaalin meininkejä. Ne meiningit olivat luvassa kuitenkin vasta illalla, joten päivällä oli aikaa matkata Yuukin perheen mukana Kokeshi-museoon sekä peltotaidetta katsomaan. Ja tietenkin aloittaa päivä tuhdilla aamiaisella, jonka tekoon allekirjoittanutkin osallistui hieman!

 Kyllä, meitsi leipoi pullaa! Onnistuivat ihan mukavaisesti ja maistuivat kaikille.

Mutta niin, aamiaisen jälkeen kulkumme suuntautui Kokeshi- eli japanilaisten puunukkejen museoon/kulttuurikeskukseen, jossa kokeshien ihmettelyn lisäksi pääsimme itse tuunaamaan syömäpuikot, maistamaan omenapehmistä ja testaamaan superkuumaa jaloille tarkoitettua kuumaa lähdettä.

Syömäpuikot saivat heinot/"hienot" kuvioinnit hiekkapaperin avulla. Saimme

käsiteltäviksemme puikot, jotka oli ensin maalattu punaisella ja sitten

mustalla (tai päinvastoin). Hiekkapaperilla hankaamalla pohjamaali tuli

näkyviin ja kuvioi puikot hauskasti. 

Jätski OMNOM

Mestari työssään!

Äkkiseltään sitä ei välttämättä huomaa, mutta kaikilla näillä nukeilla

on erilainen naama+hiukset -kombinaatio! Kokeshin yleisilme vaihteli/

vaihtelee alueittain. 

Hintsusti oli kuumaa vesi!

Kokeshi-meininkien jälkeen kävimme ihmettelemässä erään japanilaissedän omaisuuksien arvoista keramiikkakokoelmaa ja keraamikanpolttouunia. Japaninkielinen selostus mesopotanialaisten kippojen synnystä meni vähän ohi korvien, mutta herran saviastioita ja muita keramiikkaa varten rakentama polttouuni oli aika vaikuttava; kyseessä oli nimittäin usean kymmenen metrin mittainen "tunneli", jonka lämmittämiseen puilla kuulemma kului kuudesta kahdeksaan tuntia. Kuvia minulla ei valitettavasti ole kummastakaan, astioista tahi polttouunista, koska kuvaaminen oli kielletty. Sen sijaan kuppien ja uunien jälkeisestä vihreän teen ja teekakkusen maistelusta minulla on yksi kuva:

Soushi ottaa mallia äidistään ja isoveljestään.

Teehetken jälkeen suuntasimme pienelle välipalalle lähistöllä asuvan Yuukin isoäidin luo. Isoäiti asustelee noin tunnin ajomatkan päässä Yuukin perheen kotoa, mikä lieni syy siihen, että mummo ja kiireistä opiskelijaelämää viettävä Yuuki kohtasivat ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen.

Soushi tutustuttaa mummoa Pokémonien saloihin.

Arvaatteko, mikä mehu oli kyseessä?

Maistuvien maissintähkien, vesimelonin ja omenamehun (kaikki muuten mummon puutarhasta lähtöisin) jälkeen suuntasimme ihmettelemään hieman tavallisesta poikkeavaa peltoa. Maanpinnalta käsin meininki oli tällainen:

Eriväristä ruohoa, jee? Mutta kun kipusi katsomaan samaista peltoa vähän korkeammalta...

...paljastui kuva! Kyseessä on siis Inakadate-nimisen kylän asukkaiden tanbo- eli riisipeltotaidetta, jonka eri värit syntyvät erilaisista riisikasveista. Kyläläiset suunnittelevat ja toteuttavat joka vuosi uudet kuvat, joita voi ihastella huhti-toukokuusta aina syyskuuhun asti.

Riispeltotaiteen jälkeen oli aika suunnata takaisin Aomoriin ja Yuukilaan, jossa pienen lepohetken/pakkailun jälkeen oli luvassa jäähyväisateria - sukiyakia!

(Muut oli vielä jossain puuhaamassa jotakin.)

Ja sitten, hyvät naiset ja herrat, oli koko matkan pääpointin vuoro: Nebuta-festivaali!

Festivaalin oli tarkoitus alkaa seitsemältä, mutta jostain syystä alku viivästyi vähäsen. Noh, ei se mitään - odotellessa ehti ihmetellä liikkeellelähtöä odottavia festivaaliin osallistujia ja nauttia odotuksen täyteisestä tunnelmasta.

Viimein odotus kuitenkin palkittiin ja Nebuta-paraati lähti iloisesti ja meiluisasti liikkeelle.

Kuten voitte huomata, Neputa- ja Nebuta-festivaalien ero on, no, neputojen ja nebutojen välillä (neputa on lyhtymäinen, nebuta taas "kolmiulotteinen") sekä marssijoiden tanssissa ja huudossa. Siinä missä neputamarssijat huutavat "jaijadoo", nebutatanssijat huutavat tanssinsa rytmissä "rasseraa, rasseraa". Jälleen kerran huudolla ei ole mitään erityisempää merkitystä, kunhan nostattaa marssijoiden intoa ja kuulostaa hauskalta. Neputa-festivaalin sotahuutomainen "jaijadoo" on ehkä vähän hauskempi kuin "rasseraa", mutta muuten ehkä pidin vähän enemmän Nebuta-festivaalista. Yuukin mukaan festivaali on kahta hauskempi, jos on mukana hyppimässä ja huutamassa. Toivottavasti siis joskus tulevaisuudessa pääsen kokeilemaan!

Sitten tulikin aika kiittää ja kumartaa Yuukin superystävällistä perhettä ja kömpiä yöbussiin, joka kuljetti meidät takaisin Saitaman seuduille. Vaikka Aomorin reissu ei hirmuisen pitkä ollutkaan, ehdimme nähdä ja kokea tosi paljon - reissu onkin yksi ehdottomasti parhaista kesäloma- ja miksei koko vaihtoaikani muistoista!

Tähän päättyy siis viimein Aomorin matkakertomukseni, jonka valmiiksi saamiseen meni, öh, lähes puolitoista kuukautta... Josko nyt viimein päästäisiin taas hieman tuoreempien aiheiden pariin :'D

Tarinoita Omenamaasta, osa 2

(Huom. Tämän merkinnän kirjoittaminen on aloitettu itse asiassa useampi päivä sitten, joten osa tiedosta on hieman vanhentunutta. Aim sou sorii!)

Alussa oli muuttosotku, vähän myöhemmin muutenvainsotku ja joku random Japanese guy.

Huhhuh, aika se vaan osaa rientää kuin pieni pelästynyt aropupu! Huomenna nähkääs uudet vaihtarit saapuvat Daito Bunkaan. Toistaiseksi (vielä) Green House on rauhallisen hiljainen, mutta huomisesta lähtien... jaa-a, saas nähdä, millaista remusakkia tai hiljahissukoita tänne saadaan!

Mutta kuten yllä olevista kuvista voitte päätellä, olen viimeinkin virallisesti greenhouselainen. Muutto oli yhtä tympeää kuin se yleensäkin on (tosin tällä kertaa ekstratympeää, kun muuttoauton sijaan tavaroita piti rahdata useassa erässä kävellen+junalla), mutta selvittiin hengissä. Itse muttosählinkiin meni pari päivää ja tavaroiden järjestelyyn/siivoamiseen toiset mokomat, mutta pikkuhiljaa alan käydä taloksi - tai huoneeksi, miten vain. Tuunasin jopa oman henkilökohtaisen design-kattolamppuni:

Kuutisen tuntia paperisilppua, teipinpaloja ja epäergonomista työskentelyasentoa!

Taide-elämyksen jälkeen palatkaamme takaisin aikoihin muinaisiin... Aomorin seikkailujemme vola kakkoseen.

Viivästelin enkä päässyt näkemään aamiaispöytää alkukomeudessaan,

mutta hyvää oli silti!

Aomorin reissumme toisen päivän suunnitelmana oli suunnata samoilemaan noin tunnin automatkan päässä olevaan Shirakami-Sanchiin, maailman suurimpaan koskemattomaan pyökkimetsään, joka on yksi Unescon Maailmanperintöluettelon kohteista. Huomionarvoista on, että Yuukin isä vei meidät sinne autollaan; hänellä oli kuulemma jotain työjuttuja siellä, mutta luulen, että hän saattoi ihan vartavasten meitä varten sinne lähteä. Enivei, arigatou, Yuuki no otousan!

Komeita vuorimaisemia täälläkin!

Päivä oli aurinkoinen ja kuuma kuten aiemminkin, mutta metsässä oli mukavan, noh, ei nyt ihan viileää, mutta muita paikkoja viileämpää. Tarkoituksemme oli käydä ihmettelemässä alueen kolmea vesiputousta, jotka sijaitsivat lähtöpaikalta noin parin tunnin kävelymatkan päässä. Aluksi liikuimme yhtenä porukkana, mutta koska eräs suomalaisneiti oli vähän hidas (krhm), nopeimmat kolme menivät reippaasti edellä ja hitaammat (krhmkrhm) tulivat perässä. Noh, maisemat olivat kauniita, ilma raikasta hengittää ja tunnelma rauhaisa, joten mikäs siinä hitaastikin edetessä! 

  

Muutamaa kaskasta ja pikkulintua lukuunottamatta metsässä

oli varsin hiljaista. 

Jottain patsastelua

Metsäosuuden jälkeen alkoi mielestäni matkan kaunein osuus; reitti siirtyi puiden varjosta pienen joen äärelle ja maisemat olivat kuin elokuvasta konsanaan. Vesi oli niin kirkasta, että niin pohjan sileäksi hioutuneet kivet kuin muutamat laiskasti uivat kalatkin saattoi nähdä kaukaakin selvästi.

Sitten koitti viimein patikoinnin huipennus: vesiputoukset. Patikointireitin korjaustöiden takia pääsimme ihmettelemään vain kahta reitin kolmesta vesiputouksesta, mutta niissäkin oli riittävästi ihasteltavaa. Enpä tiennyt, että vesiputouksen läheisyydessä tuulee niin voimakkaasti!

Tämän jälkeen alkoi paluumatka, joka sujui hieman nopeammin kuin aiempi taival - mutta kuitenkin sen verran hitaasti, että Yuukin isä ehti huolestua ja lähteä meitä vastaan muutaman alueen työntekijän kanssa...

Runsaiden nteeksipyyntökumartelujen jälkeen hyppäsimme taas Yuukin isän auton kyytiin, mutta kodin sijasta suuntasimme kulkumme Hirosakin kaupunkiin, jossa oli alkamassa Neputa Matsuri. Aomorin prefektuuri on tunnettu elokuussa järjestettävistä Nebuta- ja Neputa-festivaaleistaan, joissa kummassakin ovat pääosassa ihmisvoimin työnnettävät, sähkölampuin valaistut, noh, taideteokset, joita kutsutaan festivaalista riippuen nimellä "nebuta" tai "neputa". Koska joidenkin tahojen mukaan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja video enemmän kuin tuhat kuvaa, tässä teille videomatskua Neputa Matsurista. (Nebuta Matsuriin paneudun vähän myöhemmin.)

"Neputa" on siis eräänlainen jäätävän kokoinen maalauksin koristettu "paperilyhty", jonka etupuolella on kuva taistelusta tai jostakusta silmäätekevästä mieshenkilöstä ja takapuolella muinaisen fiinin leidin muotokuva. Kullakin/suurimmalla osalla neputoista on oma soittaja- ja marssijaryhmänsä, jotka kulkevat neputan takana soittaen ja/tai huutaen kovaan ääneen "yaiyadou" (jaijadoo), mikä ei henkilökohtaisen asiantuntijani Yuukin mukaan tarkoita (ainakaan nykyään) yhtikäs mitään. Festivaali kestää jotakuinkin viikon, sillä esiteltäviä neputoja on lähes sata; määrä tuntuu hurjalta, kun ottaa huomioon, että yhden neputan valmistukseen ja valaisemiseen saattaa upota jopa 20 miljoona jeniä. Vielä hullummalta homma tuntuu, kun saa tietää, että festivaalin jälkeen kaikki neputat päätyvät neputojen taivaaseen... Noh, neputa-mestarit (mun tulevaisuudenammatti!) rahoittavatkin kunkin vuoden neputansa pitkälti sponsoreiden avulla.

Tässä vielä pari kuvaa:

...hohhoi. Tässä kirjoitusvaiheessa eletään siis jo aikaa, jolloin uudet vaihtarit ovat hyökyaallon tavoin iskeytyneet Green Housen rantakallioon. ...mikä kuulostaa itse asiassa kielikuvana aika pahalta, mutta pistetään se väsymyksen piikkiin (kello on taas vaihteeksi jälkeen puolenyön)! Green Housen poppoo vaikuttaa varsin mukavalta, ja uskoisin tästäkin lukukaudesta tulevan oikein mukavan. Kuvia ja tarkempia kertomuksia myöhemmin, jahka pääsen tarkemmin sisään uusien tulokkaiden sielunelämään.

Tarkoitukseni oli päästä tämän merkinnän aikana Aomori-tarinan loppuun asti, mutta näemmä viimeisen päivän legendat jäävät toisella kertaa turistaviksi. Huomenna kertaan varmaan hulluna torstain välitasokokeeseen (ts. pelaan Pokémonia ja katson j-draamaa), mutta loppuviikosta ehkä ehdin taas rivin jos toisenkin raapustella.

Loppubonuksena tänään otettu kuva Green Housen huoneestani:

Sotkuista mutta kodikasta!

Ensi kerralla siis (toivonmukaan) loput Aomorista sekä mahdollisesti jotakin muuta höpöttelyä. Mata ne!