Suoraa huutoa

Hetki sitten iski pieni ahdistus. Istuskelin kaverin tietokoneen äärellä selaimen välilehdet täynnä lentoyhtiöiden hinnastoja, vakuutusyhtiöiden taulukoita, yliopiston omia ohjeita, valuuttalaskureita ja ties mitä ja mietin, miksi tämä nyt yhtäkkiä tuntuu niin vaikealta. Kyllähän olin jo aiemmin tiennyt, että vaihtoon lähteminen edellyttää vähän enemmän kuin muutaman rasti ruutuun -hakemuksen täyttämistä, mutta... Kun tajusin, että jotkin valintani, tekemiseni ja eritoten tekemättömyyteni vaikuttavat aika olennaisesti tulevaan vaihtovuoteen, tuli mietittyä että pystynköhän mää tähän sittenkään. Olen nimittäin sitä sorttia, joka useimmiten jättää asioiden selvittämiset muiden huoleksi ja jokseenkin huolettomasti vaan hiihtää perässä ja luottaa siihen, että joku muu tietää, miten asiat on hoidettava. Yksi syy vaihtoonlähtemiselleni onkin se, että oppisin itsenäisemmäksi ja hoitamaan hommat ilman tarvetta olla muiden holhottavana - mutta voi apua, millä lentoyhtiöllä mää lennän ja mitkä vakuutukset mää otan ja miten hoidan raha-asiat ja hajoankohan mää pieniksi kikkareiksi ennen koko roskan alkua.

En ole ehtinyt vielä täyttää Daito Bunkan hakemuksia, koska mielenkiintoni on tällä hetkellä keskittynyt pääasiallisesti tulevaan muuttooni. 23. päivä viimein päättyy lähes kahden kuukauden kodittomuuteni, hurraa! Ei siis enää serkun tai kavereiden sohvia vaan ihan iki-iki-ikioma sänky ja keittiö ja vessa. Ja parveke! Toisaalta asunto on ilon lisäksi ehtinyt jo herättää myös murheita - kenelle alivuokraan kämppäni vaihdon ajaksi? Kuinka paljon uskallan hankkia kämppään tavaraa, jotta en sitten aikanaan joutuisi hirveästi viemään sitä alivuokralaisen tieltä pois? Löydänkö tutun ihmisen vai joudunko vuokraamaan kämpän jollekin vieraalle ihmiselle, joka (villissä mielikuvituksessani) pistääkin paikat ihan palasiksi?

Ehkä vaan teen kaikesta vaikeampaa kuin mitä se oikeasti on.

Tässä on vielä aikaa miettiä, pohtia - ja kysyä. Nyt siis vedän syvään henkeä, rentoutan hartiat, en yritä miettiä sataa asiaa yhtä aikaa vaan keskityyn yhteen juttuun kerrallaan. Voisinkin ajatuksien selventämiseksi kirjoittaa jonkinlaisen listan asioista, jotka ovat tekemättä ja voisi tämän vuoden puolella tehdä.

TO DO -lista

[] lentolipun hankkiminen

[] Daito Bunkan hakemusten täyttäminen
[] ajanvaraus YTHS:lle terveystarkastusta varten
[] passi- tms. kuvien otattaminen
[] suosituskirjeen pyytäminen professori Tammelta
[] hakemusten yms. lähettäminen

[] passin voimassaoloajan tarkistaminen
[] vakuutusten vertailu (ja ottaminen)
[] raha-asioiden suunnittelu

...ihan heti ei tule muuta mieleen, mutta näistä on varmaan ihan hyvä lähteä liikkeelle. Professori Tammelle voin pistää sähköpostia vaikka heti, YTHS:n toimistossa voin piipahtaa huomenna ennen luentoa. Siinä samassa voisin käydä myös KV-toimistolla ja Kelan kopissa.

Kyllä tää kaikki lutviutuup, jep jep.

Hakemuksia ja kämmenenkokoisia ötököitä

Tiistaina tuli KV-toimistolta postia: Daito Bunka oli lähetellyt aika läjän lomakkeita vaihtoon mielivien täytettäväksi. Olin olettanut prosessin jatkuvan siten, että KV-toimisto lähettäisi viime keväänä meiltä saamansa hakemukset suoraan Daitoon, mutta ei - oikeastaan kaikki samat asiat on kerrottava uudestaan, tällä kertaa tosin Daiton omiin lomakkeisiin. (Ajattelin olla laiska ja kopioida juttuja suoraan aiemmasta hakemuksestani mm. "Miksi haet Daito Bunkaan" ja "Opintosuunnitelmasi" -kohtiin.) Näiden lisäksi täytettävänä on vielä koko joukko muitakin papereita, yhteensä siis viiden eri hakemuksen/dokumentin ja kaikkiaan 12 sivun verran. Jee! Näiden lisäksi Daitoon pitää vielä lähettää lääkärin täyttämä terveystodistus, suosituskirje oman pääaineen professorilta, seitsemän kappaletta kolmen kuukauden sisällä otettuja passikuvia sekä kopio passista. Koko roskan on oltava Daitossa viimeistään 20. marraskuuta, eli mikään kova kiire ei vielä ole, mutta ajattelin hoitaa koko homman hyvissä ajoin.

Hankalin täytettävistä lienee "Application for Certificate of Eligibility", joka nopeasti katsottuna on lähinnä klaustrofobiaa aiheuttava pienellä präntätyn englannin ja japanin sekoitus ahdettuna viiteen sivuun. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että täytettäviä sivuja on vain kolme - kaksi hakemuksen sivuista on nimittäin tarkoitettu organisaation täytettäväksi, ja vaikka olenkin varsin monipuolinen persoona, en taida ihan organisaatiosta käydä. Lisäksi Daito on laittanut hakemuksen mukana erillisen opastuksen ko. hakemuksen täyttämiseen, joten loppujen lopuksi mitään hirveitä vaikeuksia ei pitäisi eteen tulla. Kai?

Oman haasteensa tuovat myös kaikenlaiset itsearviot. Kuinka paljon aion ottaa mukaani rahaa, tai kuinka paljon ylipäätään minulla on käytettävissäni rahaa per kuukausi vaihdon aikana? Millä tasolla japanin kielen taitoni ovat? Entä laitanko kaikkiin kohtiin tämänhetkiset tiedot vaiko joihinkin jonkin arvion - esimerkiksi "Kuinka monta kanji-merkkiä tunnet" -kohtaan laittamani luvut tulevat varmasti puolen vuoden päästä olemaan jotakin ihan muuta kuin mitä ne nyt ovat. No, ehkä lienee turvallisinta pitäytyä tämänhetkisissä tiedoissa ja taidoissa, jotta tiedot olisivat ainakin joskus olleet oikeita.

Muuten sitten hakemuksissa ei ole mitään erityistä - kirjoittelen aiheesta uudestaan, mikäli täyttäessä jotakin ilmaantuu. (Mitä kyllä hieman epäilen.)

Oli miten oli, eilen viimein tapasimme Merin kanssa edellistä Daitossa ollutta vaihtaria, Tuulia. Olin tavannut Tuulin aikaisemminkin (vaihtoinfon yhteydessä) ja jutellut jo silloin kaikenlaista vaihtoon liittyvää hänen kanssaan, mutta nyt, kun lähtö mitä todennäköisemmin on edessä, Tuulin kertomat jutut tuntuivat entistäkin kiinnostavammilta ja houkuttavammilta. Kaikkiaan puoleksitoista tunniksi saimme uppoutua Tuulin kokemuksiin Daitosta, kämmenenkokoisista ötököistä, iloisesta vaihto-oppilasyhteisöstä, Daitoa ympäröivästä kauniista luonnosta vanhoine metsineen ja riisipeltoineen sekä monista muista Tuulin mieleen nousevista asioista. Tuuli antoi meille myös monta hyvää vinkkiä vaihtoaikaamme helpottamaan. Tapaamisen jälkeen sekä Meri että minä olimme varsin innoissamme ja yhtä matkaa keskustaan kävellessämme jutustelimme tulevasta vaihtoajasta, omista suunnitelmistamme sekä toiveistamme. Ajattelimme myös yrittää mahdollisimman pian varata lentolippuja, jotta pääsisimme matkustamaan edullisemmalla nuorisohinnalla.

Että sellaista tällä kertaa. Tähän asti päivitystahtini on ollut noin yksi blogimerkintä per kuukausi, mutta nyt vaihdon lähestyessä (tj noin 180!) ajattelin ainakin yrittää muuttua aktiivisemmaksi kirjoittelun suhteen - kun on sopiva rutiini päällä, jaksaa sitten Nousevan auringon ihmemaassakin naputella ajatuksiaan sähköiseen muotoon muidenkin ihmeteltäväksi. :)

PS. Loppukevennys: joku aika sitten japanin tunnilla opettajamme kertoi meille, että ennen vanhaan, kun Suomella oli japaniksi vielä erityinen, kanjeilla kirjoitettu nimi (nykyäänhän Suomi on yksinkertaisesti フィンランド, eli katakanoilla kirjoitettu 'Finrando'), se oli (vapaasti käännettynä) "Hyväntuoksuinen orkkideamaa". Jep, orkkideojahan täällä kasvaa - ihan riesaksi asti! ;D

Konnitsiva, hatsimemaste.

Moro! Kohta viikon verran olen taas tallustellut Mansen mannuilla ja nauttinut kotikaupunkini tutuista maisemista - asuntoa tosin minulla ei kesän aurinkoisista toiveajatteluista huolimatta vieläkään ole, vaan asustelen vuoroin serkkuni, vuoroin kavereideni luona. Jokseenkin vaelluksentäyteisestä asumisratkaisuistani huolimatta syksy on lähtenyt ihan mukavasti käyntiin: eilen olin tämän lukuvuoden ensimmäisellä luennollani (kirjallisuustiedettä; "Kapitalismi suomalaisessa nykykirjallisuudessa" -aihe ei ollut ehkä kepeintä seurattavaa vielä kesälomanpöpperöisille aivoilleni...), tänään taas oli ensimmäinen Japanin kielen jatkokurssi I:sen tunti (Tästä kaikki tarkkaavaisimmat lukijat voivatkin päätellä, että JOO-ruljanssi sujui kuin sujuikin ihan onnellisesti.) Opettaja oli vähän yllättynyt kohdatessaan minut TTY:n kurssilla (kyseinen opettaja siis opetti minua aiemmin myös Tampereen yliopiston puolella), mitä en sinänsä ihmettele, sillä yleensä JOO-opintojen kautta ei ole mahdollista osallistua kohdeyliopiston kielikeskuksen kursseille. Ryhmämme oli aika iso, mutta ei onneksi kuitenkaan niin iso, ettemmekö minä ja Meri (toinen Daito Bunkaan ensi keväänä lähtevistä) olisi sille mahtuneet. Jee!

Ensimmäinen tunti sujui ihan hyvin, vaikka oli toki aika kauheaa huomata, kuinka viime kevään ja syksyn opit olivat päässeet valumaan kesän aikana mielestä. Noh, kenties rivakalla kertauksella kaiken saisi palautettua sinne takaisin... Jännitin kovasti tunnin alussa ollutta esittäytymiskierrosta, vaikka itsestä ei tarvinnutkaan kertoa kuin vain nimi ja sitten jonku vapaavalintainen juttu. (Minä kerroin olevani 21-vuotias sekä aiemmin esittäytyneen Merin tapaan Tampereen yliopiston opiskelija.) Lopputunti menikin sitten pitkälti vanhoja juttuja tuttujen piirtoheitin kalvojen avulla kerratessa, ja kohta kaikki muistivatkin, miten Chan-san ostaa digikameran ja kuinka monikäyttöinen lause "Sou desu ka" (= "Vai niin/Ai niinkö") onkaan. (Ja miten hauskasti opettajamme aina eläytyy esittäessään hahmojen vuoropuheluita!)

En ole vielä hankkinut jatkokurssilla käytettävää oppikirjaa, mutta käyn sen varmaan ostamassa huomenna leffa-meininkien yhteydessä (menemme tyttöporukalla katsomaan Toy Story 3:sen, hihi). Olen vähän huolissani, kun pikkusiskoltani synttärilahjaksi saamani japanin kielen sanakirja unohtui Saloon, ja nyt sitä ei löydy - olisi mukavaa päästä jo heti kurssin alusta lähtien hyödyntämään sitä. Noh, eiköhän se jostain löydy, onhan etsijänä kuitenkin armas äitimuorini. :) Voisin myös toteuttaa jo kesästä asti suunnittelemani j-draamamaratonin (toisin sanoen siis paljon japanilaisten tv-draamojen katselua yhteen putkeen), jahka saan käsiini joitakin enemmän tai vähemmän hyviä sarjoja. Ehdotella saa, mikäli tiedätte moisia!

Mietiskelimme tänään Merin kanssa, koskahan hakupaperimme mahdetaan lähettää Daito Bunkaan - toivottavasti mahdollisimman pian, koska ilman lopullista vahvistusta vaihtoon pääsemisestä on vähän turhan epävarmaa hankkia esimerkiksi lentolippuja. En ole vieläkään täyttänyt ja palauttanut jo keväällä saamaani matka-apurahalomaketta, mutta sillä ei kai ole vieläkään mikään erityinen kiire. (Hyvä se silti olisi saada tehtyä, koska muuten se huonossa tapauksessa tyystin unohtuu.) En ole myöskään ehtinyt selvittää raha-asioihin sun muihin vastaaviin käytännön juttuihin liittyviä seikkoja, mutta ajattelin ottaa yhteyttä edelliseen Daito Bunkan vaihtariin, Tuuliin, ja sopia viimeinenkin sen jo viime keväästä lähtien puhumamme "kyselytunnin" ajankohdan. (Muistutus itselle: Lähetä Tuulille huomenna sähköpostia aiheesta.) Hän osaa varmasti antaa vastauksia moniin kysymyksiin - jopa niihin, joita en tajua itse edes esittää.

Vielä(kään) siis ei ole tapahtunut kovinkaan paljoa edistystä vaihto-juttujen suhteen, mutta eiköhän pian tapahdu - mikäli lähtö Japaniin on 1.4.2011, lähtöpäivään on enää 206 päivää aikaa :)

Kesälomalla - monessakin mielessä

Ei, en ole kuollut, eikä ole tämä blogikaan, vaikka merkintöjä en olekaan kirjoitellut sitten huhtikuun - ei vain joko ole ollut aikaa, innostusta tai mitään erityisempää sanottavaa. No, kenties asiat muuttuvat, jahka syksy koittaa ja vaihtovuosi on taas askeleen lähempänä!

Kesä on edennyt omalla painollaan; kesäkuun alkupuolesta lähtien olin kesätöissä entisen kotiseurakuntani leirikeskuksessa keittiöapulaisena. Viimeinen työpäiväni oli eilen, ja nyt takana onkin sitten kolme rippileiriä sekä pari lastenleiriä. Tämä on ollut ehdottomasti mukavin ja mielekkäin kesätyöni, vaikka palkka ei mikään erityisen iso ollutkaan. Sen verran tuohta kuitenkin sain, että ensi kesänä voinen suht huoletta nousevan auringon maassa elää, vaikka opintotukea en kesäkuukausina nostaisikaan. :)

Muilla tavoin en (suurista päätöksistäni huolimatta) ole jaksanut vaihtovuoteeni nyt kesän aikana panostaa - japanin kielen oppikirja on lojunut surullisen luontevasti kirjakasan alimmaisena, enkä muutamaa hassua anime-sarjaa lukuunottamatta ole ollut kielen kanssa juurikaan tekemisissä. Laiskuus kostautuu, ja ikäväkseni huomasinkin pari viikkoa sitten, että en muista enää kaikkia hiraganoja tai katakanoja. Myös erilaiset lausesakenteet alkavat hiljalleen valua mielestäni, kun en niitä aktiivisesti käytä. Tämä suunta ei ole hyvä! Lisävaikeuksia kielenopiskeluni lähitulevaisuuteen toi myös se tieto, että taloudellisten vaikeuksien vuoksi Tampereen yliopiston kielikeskus ei ainakaan syksyllä järjestä ainuttakaan japanin kielen kurssia. Argh! TTY:llä japania edelleen kuitenkin opetetaan, joten olen elätellyt mielessäni toiveita kielen opiskelusta siellä JOO-opintoina. Toistaiseksi tilanne näyttää ihan hyvältä, sillä humanistisen tiedekunnan JOO-vastaava sanoi sähköpostissaan syyni olevan tarpeeksi pätevä asian puoltoon, mutta TTY:n puolelta en ole vielä mielipidettä saanut (koska en ole sitä ehtinyt vielä kysyäkään, duh). Toivottavasti asiat kuitenkin järjestyisivät parhain päin!

Hiljaiseloa

Kevät etenee kovaa vauhtia, aurinko paistaa ja lumen alta paljastunut maa lemuaa ihanasti. Vielä täällä koto-Suomessa ei olla kuitenkaan niin pitkällä kuin Japanissa - siinä missä täällä Tampereella mittari on kivunnut viiden asteen kieppeille, nautitaan Tokiossa peräti 17 asteen lämmöstä (ainakin mikäli CNN:n sääpalveluun on luottaminen) ja kirsikankukkien loistosta. Ah, alkaisipa täällä Suomessakin vihertää ja kukkia pian!

Japanin alkeiskurssi kakkonen päättyi loppukokeeseen parisen viikkoa sitten, ja tuloksetkin on jo saatu - itse sain sen kovasti toivomani vitosen! (Vaikka näinkin unta, että sain koko alkeiskurssiryhmämme huonoimman arvosanan...) Tähän mennessä olen siis opiskellut japania noin kuutisen kuukautta, ja päähän on tallentunut joku kasa kielioppia sekä suunnilleen kaikki hiraganat ja katakanat. Ajattelin kesällä kerrata oppimaani ja mahdollisesti opetella uusia sanoja. Voisin aloittaa myös kanjien eli kiinalaisperäisten kirjoitusmerkkien harjoittelun, sillä niitä on koko joukko opeteltavaksi; esimerkiksi 1945 kanjia osatessaan kykenee vasta kohtalaisesti lukemaan japanilaista sanomalehteä... No, pääasiallisin tavoitteeni on oppia puhumaan japania edes jokseenkin sujuvasti, joten en anna merkkivyöryn lannistaa. Kesälomailun ja opiskelun pariin paluun jälkeen jatkan kieliopintojani jatkokurssi ykkösellä ja keväällä kakkosella aina vaihdon alkuun asti. Toivottavasti siinä vaiheessa olisin ehtinyt imeä itseeni sen verran kielioppia ja sanastoa, etten ihan tuppisuuna ja mitään ymmärtämättömänä joutuisi ensimmäisiä kuukausia Japanissa oleskelemaan ;)

Muuten ei ole sitten mitään erikoisempaa ole tapahtunut. Tässä huhtikuun aikana pitäisi tehdä yhtä ja toista: irtisanoa netti, ilmoittaa Kelalle etten tarvitse asumistukea toukokuussa ja mitä vielä... Taloyhtiössämme on siis ollut vuoden alusta lähtien meneillään putkiremontti, josta johtuen aamuisin on kuulunut porausmelua ja vesi on silloin tällöin ollut poikki. Kesäkuussa remonttimiesten olisi tarkoitus vallata meidän kylppärimme ja vessamme. Koska kukaan meistä (minä & kolme kämppistäni) ei ollut erityisen innostunut ajatuksesta, irtisanoimme kämppämme ja olemme siis muuttamassa pois toukokuun lopussa. Vuokraisäntämme oli reilu ja lupasi, ettei meidän tarvitse maksaa toukokuun vuokraa (korvauksena siitä, että olemme jaksaneet elää muun remonttimelun keskellä; asuntomme on heti ensimmäisessä asuinkerroksessa, eli kaikki porausäänet sun muut ovat kantautuneet todella kovina meille). Jee jee! Nyt vaan vähän huolettaa, että missä asun syksyllä, mutta no... se selviää sitten! Eiköhän kaik lutviudu!

Hassua haaveilua ja kysymyksiä kahisevasta

Vaikka vaihto-oppilasvuoteeni on vielä yli vuoden verran aikaa, lähes joka päivä olen vaihtoon liittyviä asioita tai tulevaa elämää Japanissa ajatellut. Ajoittain lähes lapsenomaisessa innossa olen kuvitellut, millaisia keskustelua paikallisten kanssa sitten aikanaan käyn - mielessäni nämä korkealentoiset keskustelut käydään tosin pääosin englanniksi, koska japanin kielen taitoni huipentumiin kuuluu tällä hetkellä lähinnä "voinko lainata tuota kynää", "kuinka kauan kestää matkustaa bussilla paikasta A paikkaan B" tai "pidätkö kissoista" tyyppiset ilmaisut... No, vielä on aikaa harjoitella, ja viimeistään Japanissa sitten oppinen koko joukon lisää!

Haavekuvien lisäksi olen pyöritellyt mielessäni myös erilaisia käytännön kysymyksiä. Keskeisimpään aihepiirin kuuluvat tällä hetkellä taloudelliset kysymykset - mistä rahat elämiseen? Opintotukea saa ilmeisesti myös ulkomailla toteutettaviin opintoihin korotetun asumislisän (joka on siis normaalista noin 201 eurosta poiketen peräti 210 euroa, le gasp!!) kera, mutta olettaisin, että se (siis noin 480 euroa) ei yksin riitä kaikkien kulujen kattamiseen. Lisäksi on muistettava myös se, että osa vaihtoajastani sijoittuu kesäkuukausille, jolloin opintotukea ei ilman erillistä anomista anneta. En vielä tiedä, aionko käyttää tukikuukausia noille kesäkuukausille vaiko nostaa vain asumislisää ja kattaa muut kulut ensi kesänä tienaamillani rahoilla - todennäköisesti päädyn jälkimmäiseen vaihtoehtoon, koska se ei kuluta tukikuukausia. Olen varautunut käyttämään säästöjäni vaihtoaikanani, mutta toivoisin, että suurimmaksi osaksi käyttämäni raha olisi erilaisista ulkopuolisista lähteistä saatua tukea. Tarkoitukseni onkin selvittää mahdolliset stipendit tai jaettavat apurahat, joita voisin vaihtovuottani varten anoa.

Toinen rahaan liittyvä päänvaivani on tällä hetkellä se, että miten loppupeleissä aion kahisevani Japaniin käytettäväkseni siirtää - avaanko itselleni sitten aikanaan japanilaisen pankkitilin, jolle esimerkiksi opintotuen suomalaiselta tililtäni siirrän, hankinko jonkin luottokortin vai toiminko jotenkin aivan toisin? Mikä mahtaisi olla se edullisin tapa? Pieni ihminen ei tiedä! No, viimeistään syksyllä aion käydä näiden asioiden tiimoilta niin pankkini kuin yliopiston kv-asioiden toimiston ihmisten juttusilla; voisin myös vanhoja vaihtareita jututtaa. Samaan syssyyn voisi kysyä (kahdelta viimeeksi mainitulta osapuolelta lähinnä siis) myös muista käytännön asioista kuten vakuutuksista, rokotuksista sekä ruoka-asioista (miten laktoosi-intolerantikko pärjää Japanissa?). Ah, tekemistä riittää!

Edellisessä postauksessa mainitsin tilaamastani Lonely Planetin matkaoppaasta - kerrottakoon tässä yhteydessä vielä, että olen sitä nyt jonkin verran selaillut ja todennut sen hyvin monipuoliseksi. Japanissa on niin hirvittävän paljon nähtävää! Erityisen paljon odotan onseneita, japanilaisia kuumia lähteitä - kuvien ja muiden lähteiden perusteella ne vaikuttavat todella ihanilta paikoilta rentoutumiselle.





Ylipäätään odotan kovasti japanilaisen luonnon näkemistä ja kokemista. Toisaalta myös kaupunkielämä kiinnostaa - Tokiossa on varmasti enemmän nähtävää kuin kaikissa vierailemissani suomalaisissa kaupungeissa yhteensä ;) Tosin yksin en varmaan (ainakaan aluksi) uskalla liikkua. Toivonkin saavani vaihtoaikanani paljon uusia ystäviä, joiden kanssa voisin esimerkiksi lomilla matkustella ympäri Japania ja nähdä sekä kokea monenlaisia asioita!

Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri - vai miten se nyt meni

Koska viime postauksesta tuli niin rönsyilevä ja pitkä, en juurikaan tullut kertoneeksi tämän vaihto-operaationi ensimmäisestä vaiheesta, eli itse vaihtopaikan hausta. Kyseessähän ei ollut mikään sinänsä erikoinen juttu, lähinnä yhden tulostettavan hhakemuksen täyttö sekä muutaman englanninkielisen sepustuksen kirjoittelu, mutta eiköhän minunlaiseni höpöttäjä löydä siitäkin kaikenlaista sanottavaa. Voisin tässä samassa yhteydessä kertoa myöskin muutaman sanasen kohdeyliopistostani, Daito Bunkasta - siis mitä olen saanut siitä selville Tampereen yliopiston ja Daito Bunkan sivujen sekä aiempien vaihtareiden matkakertomuksien avulla.

Mutta niin, hakemus. Meidän piti siis täyttää yksi Tampereen yliopiston sivuilta tulostettava hakemus (minne haluaa vaihtoon, henkilötiedot, tiedot kielitaidosta ja jotain muuta yleistä tietoa) ja liittää hakemuksen ote opintosuorituksista sekä englanninkielinen CV, Letter of Motivation ja alustava opintosuunnitelma. Vaihtoinfossa käydessäni tapasin yhden aiemmista Daito Bunkassa olleista vaihtareista, Tuulin, ja häneltä sain paljon "sisäpiiritietoa" hakemusta, eritoten tuota alustavaa opintosuunnitelmaa varten (ilman noita tietoja minulla olisi voinut olla aika suuria vaikeuksia alustavan opintosuunnitelman teon kanssa, koska Daito Bunkan englanninkielisillä nettisivuilla ei ollut juurikaan tietoa kursseista, jotka sopisivat vaihto-opiskelijoille). Kirjoittaminen englanniksi tuntui aluksi haastavalta, koska en ollut toviin mitään muutamaa lausetta monimutkaisempia juttuja raapustellut, mutta vauhtiin päästyäni (ja joitakin ilmaisuja googlen avulla tarkistettuani) sain aikaiseksi kait ihan kelpo keitokset:

"Since my junior high school years I have been very attracted to the fascinating history and rich culture of Japan. At first I was only interested in the Japanese popular culture, but as got older I noticed that Japan has got so much more to offer - in my eyes Japan is an enchanting country of unique traditions and food, beautiful nature, vivid cities and polite people. -- Alongside my interest in the Japanese history and culture, I also find the language very intriguing - it is so beautiful-sounding and -looking. At the moment I have studied it for almost a year. I know only the very basics, but I have a great hunger to learn more! That, along my interest in learning more about the Japanese history and culture, is one of the key reasons why I would like to study in Japan. Besides learning about Japan I would also love to travel there, meet the local people and make lots of new friends and contacts."

...kornia tai ei, eiköhän tuo ainakin osoita motivaatiotani...

Tässä välissä lienee hyvä mainita, että Tampereen yliopistolla on kaksi japanilaista sopimusyliopistoa - aiemmin mainitsemani Daito Bunka sekä Ochanomizun naisten yliopisto - joten kohdeyliopistoni valinta ei ollut yhtä suoraviivaista, kuin mitä aiemmista kirjoituksistani voisi päätellä. Daito Bunka ja Ochanomizu ovat monella tapaa hyvin erilaisia yliopistoja. Siinä missä Tokion ulkolaitamilla sijaitsevaa Daito Bunkaa voisi luonnehtia "maalaisyliopistoksi", on Tokion kiihkeimässä sykkeessä sijaitseva Ochanomizu yksi Japanin arvostetuimmista yliopistoista. Ochonamizu on opetukseltaan ilmeisesti huomattavasti tasokkaampi kuin Daito Bunka; japaninopettajanikin suositteli sitä minulle.

Monia saattaa mietityttää nyt se, että miksi valitsin maalaisyliopiston, vaikka tarjolla olisi ollut paikka huippuyliopistosta? No, syitä on muutama. Ensinnäkin, Daito Bunka on auki kummallekin sukupuolelle, kun taas Ochanomizussa opiskelee pelkkiä naisia (kuten nokkelimmat voivatkin jo nimestä "naisten yliopisto" päätellä). Ajatus pelkkien naisten muodostamasta yhteisöstä ei oikein houkuttanut minua; minulle on jotenkin luontevampaa, että ympärillä on kummankin sukupuolen edustajia. Toiseksi, koska kielitaitoni on vielä alkeiden tasolla, en todennäköisesti pystyisi vielä vuodenkaan jälkeen opiskelemaan omaa pääainettani (kirjallisuustiedettä) japaniksi. Ensisijainen tavoitteeni vaihtoaikanani onkin opiskella lähinnä kieltä ja kulttuuria, joten sinänsä yleisellä opetuksen tasolla ei ole minulle ihan hirveästi väliä. (Ja ilmeisesti juuri kielen opiskeluun Daito Bunka tarjoaa ihan kelpo eväät.) Kolmanneksi, Daito Bunka tarjoaa vaihto-opiskelijoilleen asuntolapaikan (jonka kulut täytyy toki itse maksaa), mutta Ochanomizun kohdalla asunnon hankkiminen jäi minulle vähän arvoitukseksi. Päädyin siis Daito Bunkaan, koska se vastaa paremmin tarpeitani - se tarjonnee minulle mukavan ja sopivan rennon, sopivan haastavan (kielen opiskelun kannalta siis) vaihtovuoden. ...tai näin ainakin uskoisin.

Sitten tarkemmin Daito Bunkasta: "Daito Bunka -yliopisto (Daito Bunka Daigaku) on perustettu vuonna 1923 college-tasoisena ja se sai yliopistostatuksen vuonna 1949. Siellä on yli 12 000 opiskelijaa, joista ulkomaalaisia noin 600. Opettajakuntaa on lähes 1 000." (Tampereen yliopisto) Daito Bunkalla on kaksi kampusta, Higashi-Matsuyama ja Itabashi, joista jälkimmäinen sijaitsee puolen tunnin paikallisjunamatkan päässä Tokion keskustasta (ts. Ikebukuron asemalta) ja ensimmäinen tunnin. Higashi-Matsuyama on kampuksista vanhin, ja juuri siellä vaihto-opiskelijat opiskelevat.





(Kuvat © Daito Bunka)

Eräs Daito Bunkassa vaihdossa ollut kuvailee matkakertomuksessaan yliopiston meininkiä näin: "Suomalaisen silmissä Higashi-matsuyaman kampuksen elämä näyttääkin melko yläastemaiselta: ihmiset viettävät aikaa, nukkuvat kirjastossa, ruokatunneilla soittaa usein bändejä, ja luentojen välissä näkee aina jonkun harjoittelevan hip hop -liikkeitä tai pelaavan jotain. Vaihto-oppilaiden oletetaan tulevan yliopistoon opiskelemaan ainoastaan japanin kieltä ja kulttuuria." (Matkakertomus löytyy täältä) Kuulostaa lupaavalta, eikö totta? ;) Kuvien ja kertomusten perusteella kyseessä on ihan mukava paikka, vaikka ilmeisesti kommunikointi on aluksi aika vaikeaa (matkakertomusten perusteella sikäläisessä KV-toimistossa kukaan ei puhu englantia ja kaikki täytettävät kaavakkeet ovat japaniksi...). Mutta eiköhän kaik lutviudu!

Akateemiselta kirjakaupalta tuli juuri sähköpostiini ilmoitus, että tilaamani Lonely Planetin Japanin matkaopas olisi noudettavissa. Täytyykin pistäytyä Stockmannin kautta kotimatkalla; illalla luvassa kiinnostavaa ja matkakuumetta herättävää luettavaa!

こんにちは、みんなさん♥

...eli hei kaikille!

Sepustus, jota parhaillaan luet, on Sayonara, Suomi! -nimisen blogin ihka ensimmäinen merkintä. Koska kyseessä on merkinnöistä juuri ensimmäinen, lienee minun, tämän blogin diktaattorin ja tirehtöörin, parasta sanoa muutama sananen itsestäni ja blogistani.

Aloitetaanpa siis ihan perusteista: olen Hilda, 20-vuotias yleisen kirjallisuustieteen opiskelija Tampereelta.

Tampereella olen asunut vuodesta 2008, jolloin opintoni Tampereen yliopistossa aloitin. Tampereelle olen kotiutunut hyvin; olen saanut paljon uusia ystäviä, opiskelu on suurimmaksi osaksi kivaa, ja toisaalta Salon kodin lihapatojen ääreen ei ole aivan liian pitkä matka. Tampereella ollessani päiväni täyttyvät luennoilla lojumisen tarkkaavaisen oppimisen lisäksi tyypillisesti kavereiden kanssa puuhastelusta, syömisestä, nukkumisesta, mummojen hätyyttelystä polkupyöräilyn muodossa sekä tietokoneen ylikäytöstä. Varsinaisia harrastuksia minulla ei ole, mutta tykkään silloin tällöin toteuttaa itseäni piirtäen ja kirjoittaen; minulla on myös kaksi nettisivua, joita päivitän (jokseenkin laiskahkosti tosin). Näiden lisäksi on eräs asia, jonka suurkuluttaja olen: japanilainen populaarikulttuuri.

Kiinnostukseni Japania kohtaan juontaa juurensa jonnekin ala- ja yläasteen taitteeseen. Vaikka jo ala-asteella olin kivenkova Pokémon-fani, animesta ja mangasta (japanilaisista piirretyistä ja sarjakuvista) tulin tietoiseksi vasta joskus yläasteella. Ensimmäinen katsomani animeksi tiedostamani sarja oli joko Sailor Moon tai Taikasoturit - kiitos Hanskille, joka minut kumpaankin sarjaan tutustutti! (Onhan sulla ne VHS-kasetit vielä tallella? Muistan elävästi vieläkin, kuinka ruotsia puhuva Usagi, tai siis Annie huutaa: "Månprisma, förvandla mig!" :D) Kun vielä samoihin aikoihin manga löysi tiensä suomalaisten ruokakauppojen lehtihyllyihin, ei paluuta entiseen enää ollut - minusta oli tullut täysverinen anime-, manga- ja ylipäätään Japani-fani.

Vaikka Japani-fanitukseni kirkkaimmat vuodet ovatkin jo jokseenkin takanapäin, maa kielineen ja kulttuureineen kiinnostaa minua edelleen; kuuntelen lähes päivittäin japanilaista musiikkia, katsoin silloin tällöin animea ja luen netin kautta englanniksi käännettyä mangaa. Yliopistossa sain aloitettua kauan haaveilemani japanin kielen opinnot, ja nyt opiskelua on takana puolentoista alkeiskurssin verran - ja kovasti olen tykännyt!

Vähä vähältä pääsemme kohti tämän merkinnän toista pääkohtaa: miksi olen luonut blogin nimeltä "Sayonara, Suomi!". Jos aiempia Japani-fanitusvuosiani ei lasketa, kaikki sai alkunsa alkukeväästä 2010, kun ainejärjestöni sähköpostilistalle tuli Kansainvälisten asioiden henkilökunnalta tiedotus kevään vaihto-oppilasinfoista. Olen jo varmaan yläasteesta lähtien haaveillut lähteväni opiskelemaan Japaniin, mutta haave on jäänyt aina lähinnä ajatuksen tasolle - paitsi tällä kertaa. En tarkalleen tiedä, mistä sain yhtäkkiä päähäni ajatuksen vaihtoon lähtemisestä (siis oikeasti eikä vain ajatuksen tasolla), mutta vaihto-infon jälkeen löysin itseni täyttämästä erilaisia hakulomakkeita. Alunperin ajattelin hakea vaihtoon vain puoleksi vuodeksi; tällöin olisin Japaniin mennyt vuoden 2010 syksyksi. Kun selvisi, että vaihtoon pääsisi aikaisintaan vasta vuoden 2011 keväällä, vaihtui raksi puolen vuoden ruudusta vuoden ruutuun - kaipa sitä voisi samalla vaivalla ahmia vaikka koko kakun, tuumin. Hakemuksen kaikkine liitteineen palautin 12.2., muutaman päivän ennen deadlinea.

Ei kulunut kovinkaan pitkää aikaa, kun odotus jo palkittiin; 19. päivä sähköpostiini tupsahti tällainen virallisluontoinen ilmoitus:


Siinä se on, mustaa valkoisella. Meitsi lähtee ensi vuonna vuodeksi vaihto-oppilaaksi nousevan auringon maahan!

(Jos ihmettelette, mitä kävi kolmannen hakemuksen jättäneelle, niin voin jokseenkin varmana tietona sanoa, että hän pääsi vaihto-oppilaaksi Ochanomizun yliopistoon, joka on toinen Tampereen yliopiston yhteistyö-yliopistoista.)

Tämän blogin perimmäinen tarkoitus siis dokumentoida vaihtoon liittyvät etukäteisvalmistelut, fiilikset ja tietenkin itse Japanin ihmemaassa vietetty vuosi. Vaihtoon on vielä yli vuoden verran aikaa, mutta muiden vaihtareiden matkakertomuksista päätellen tekemistä ja eritoten paperitöitä on vielä paljon edessä. Ja vaikka pari kappaletta sitten itsevarmasti toitottelinkin lähtemistäni, ei juttu tarkalleen ottaen ole vielä sataprosenttisen varma; tämä päätös on vasta Tampereen yliopiston, Daito Bunkaan paperini lähetetään vasta ensi syksynä (siellä kun ei ole alkanut vielä edes lukuvuosi 2010). Mikäli vanhoja vaihtareita on uskominen, Daito Bunka ei tule minua porteiltaan käännyttämään, vaan vaihtovuoden mahdollinen peruuntuminen johtunee ennemminkin henkilökohtaisista syistä. Pidetään siis peukut pystyssä, etten sairastu, loukkaannu tai joudu muuten ikävään elämäntilanteeseen ennen vaihtoon lähtöä!

Monenlaisia asioita on siis vielä edessä, ennen kuin voin todeta "Sayonara - näkemiin, Suomi". Olitpa sitten tuttu tai tuntematon, olet lämpimästi tervetullut lukemaan ja kommentoimaan blogiani. :)

どうぞよろしくおねがいします - hauska tutustua, toivottavasti viihdytte blogini parissa!