Täällä taas

Mää oon taas koton. Vast keskiviikost asti ollu ja ny jo tämmöne ihme murrekki tarttunu. Iha kauhiat!

No ei vaan. Tai no sikäli vaan, että vähän alle viikon verran olen nyt sitten Suomen kamaralla sijainnut. Maanantaina alkanut päälle 40 tunnon paluuvaellus Abu Dhabin ja Berlinin kautta sujui ilman haavereita tai muita ongelmia, vaikka ruumaan menevissä laukuissa oli ylipainoa noin kolmisen kiloa ja käsimatkatavaroita oli määrällisesti ja painollisesti kaksin-kolminverroin kuin mitä säädökset sallivat. Hyvästejäkin jätin sen verran kauan Naritan puolella, että melkein myöhästyin koneesta... ("Hups")

Suomi-elo on ollut tähän mennessä siitä jännää, että tuntuu, kuin en olisi poissa koskaan ollutkaan. Vaikka täällä kotona on tehty jos jonkinlaista remppaa ja tavarat ovat hieman eri pakoissa, silti kotiinpaluu oli kuin olisi korkeintaan viikon lomamatkalta tullut kotiin - niin tutulta kaikki tuntuu.

Vielä en ole ehtinyt hirveästi kavereiden kanssa tavata, mutta tänään olisi tarkoitus Tampereelle mennä käymään, joten sekin puute korjaantunee pikapuoliin. Lomailla ehdin vielä viikon verran - sitten alkavatkin kesätyöt läheisellä hautausmaalla, jotka jatkuvat elokuun alkuun asti.

Japani pysyy päivittäin mielessä poikaystävän ja muiden vielä Nousevan auringon maassa oleilevien ihmisten kanssa viestitellessä sekä kuvia (niin omia kuin Facebookissa kavereidenkin) katsellessa. Silti on suorastaan pelottavaa, miten nopeasti mieli on kääntynyt "Suomi-modelle" - kuten aiemmin sanoin, tuntuu kuin en olisi poissa koskaan ollutkaan. Mutta kaipa parempi niin kuin hirveitä vieroitusoireita kokien, vai mitä!

Yritän nyt kesän ajan vielä virittäytyä kunnolla Japani-tunnelmiin ja viimein kirjoitella kaikesta, josta on ollut aikomus ja tarkoitus kirjoittaa. Tavoitteenani on postaus per viikko -tahti - saas tosin nähdä, pääsenkö siihen...

Kuitenkin, kiitos jo nyt kaikille lukijoille seurasta tämän useamman vuoden rupeaman aikana - toivottavasti jaksatte pysyä vielä mukana tulevissa muisteloissa sekä myöhemmin mahdollisessa Japaniin paluussa, josta kuitenkin lisää joku toinen kerta... ;)

Tähän loppun vielä ekstraylläribonuksena kuva mun uudesta nokialaisesta (joka ei ole ehkä ihan yhtä tarrasöpöblinbling kuin mun vanha japanilainen, mutta sen sijaan hieman monikäyttöisempi):

Terveisiä taistelutantereelta

Kello on varttia vaille kahdeksan; olen ollut herillä jostain kuuden pinnoista asti. Olen melkoisen väsynyt, mutta jotenkin viime aikoina en ole osannut nukkua. Yritän mennä joka ilta aikaisin nukkumaan, mutta kuitenkin pääsen sänkyyn vasta yhdentoista-kahdentoista aikaan - vain herätäkseni joskus kuudelta. (Tänään heräsin ensimmäisen kerran jo viiden tienoilla.) Syynä lienee se, että aurinko armas nousee joskus niihin aikoihin. (Saas nähdä, osaanko Suomessa nukkua yhtään... Menee varmaan hetki tottua siihen, että aurinko ei laskekaan seitsemän aikaan.)

Kämppä on ollut eilisestä lähtien kuin räjähdyksen jäljiltä, kun viimein olen aloittanut paluupakkauksen. Tavaraa on LIIKAA. Olen yrittänyt karsia, mutta siltikin tuntuu, että laukut painavat liikaa. (En ole punninnut vielä, koska minulla ei ole vaakaa täällä. Onneksi Yoshi kuitenkin lupasi lainata omansa, eli ihan pelkällä "näppituntumalla" ei tarvitse lähteä kentälle yrittämään ja jännittämään.) Tavaraa on paljon, mutta tuntuu, ettei tuliaisia ole tarpeeksi. Tuleva 40 tunnin lento (Tokio - Abu Dhabi - Berlin - Helsinki) pelottaa hieman myös... Yleisen stressin ja ahdistuksen keskellä tuntuu yllättävän rauhoittavalta katsella lasten aamutelevision vaaleanpunaista lehmämiestä, joka rakentaa sanomalehdestä Fuji-vuorta.

Muuta niin, eivät viime ajat ole olleet pelkkää ahdistusta ja tuskaa. Kuun alkupuolella menimme Yuukin kanssa Aomoriin ja vietimme siellä mukavaa aikaa Yuukin perheen kanssa. Pääsin ihastelemaan sakuraakin vielä uudemman kerran Hirosakin sakura-matsurin merkeissä. Maanantaina taas kävimme Ghibli-museossa. (Suosittelen sitä lämpimästi!) Olen myös kävellyt paljon Tokion eri puolille ja nauttinut hyvistä säistä. Viimeisin jännä juttu kävi kuitenkin eilen, kun Yoshi soitti aamulla ja kysyi, josko haluaisin päästä telkkariin. Ja halusinhan minä! En mene vielä sen kummemmin yksityiskohtiin, mutta tässä pieni maistiainen:

Tuntuu oudolta ajatella, että ensi viikolla tähän aikaan olen jo Suomessa. Tiistaina sadan jenin kaupassa tuliaisia ja muita paluuseen liittyviä ostoksia tehdessäni tajusin jotenkin ensimmäisen kerran, että olen nyt ihan oikeasti viimein lähdössä kotiin. En osaa sanoa, olenko surullinen vai iloinen. Yhtäältä haluaisin olla täällä vielä kauemmin, mutta toisaalta on mukavaa palata kotiin ja nähdä perhettä ja kavereita pitkästä aikaa. Eniten kuitenkin haluan vain selvitä näistä lähtöhässäköistä...

Jäljellä on vielä viitisen päivää, joihin mahtuu monenmoisia tapaamisia; huimin on ehkä lauantain bileet Womb -klubilla, johon minä ja ystäväni saimme Toshiyan kautta VIP-liput. Kun vain nyt saisi sitä ennen pakkaamiset ja muut hässäkät valmiiksi... City Officessa kävin jo, mutta vielä jäljellä on pankkitilin sulkeminen ja kännykkäsopimuksen purkaminen. Noh, eiköhän kaik lutviudu!

Vapputerveiset

Tervehdys ja anteeksi, kun en ole pitkään aikaan kirjoitellut. Olen ollut viime aikoina erinnäisistä syistä tavallista väsyneempi, joten ei ole oikein ollut puhtia tai motivaatiota mitään raapustella. Se ei silti tarkoita, etteikö sitä ja tätä olisi taas tapahtunut - sitten viime kerran olen ehtinyt olla niin vapaaehtoistyöntekijänä lasten enkkuleirillä, kylpeä onsenissa vuorimaisemia ihaillen kuin kävellä yhteensä yli 50 kilometriä. Noin muutamia asioita mainitakseni.

(Laittaisin tähän väliin kuvan usvaisista vuorista, jos blogger ei taas vaihteeksi olisi vammakerho. Kyynel!)

Kyynelistä puheen ollen; enää alle kolme viikkoa jäljellä Suomeen paluuseen. Paluu sinällään ei ole mikään kauhistuksen kauheus, vaan lähinnä tosi... outo juttu. Suomi-elo kun tuntuu niin kaukaiselta, melkein unenomaiselta, onhan täällä toisaalla tullut nyt asusteltua jo päälle vuoden verran. Niin se aika vain rientää, huhhei. Tässä piakoin pitäisi alkaa ihan vakavissaan syynäillä noita matkalaukkujen sisälmyksiä läpi ja karsia kaikki turha, jotta kotiinpaluu ei meinisi ihan ylikalliiksi lystiksi. Mutta sepä onkin helpommin sanottu kuin tehty... Terveisin, nimimerkki "Hamstraajan kosto"

Huomenna olisi tarkoitus lähteä Yuukin kanssa  Aomoriin, jossa suunnitelmanamme on viettää riemuisaa laatuaikaa ensi viikon maanantaihin asti. Sitä ennen kuitenkin pitäisi kärvistellä kymmenen tuntia bussissa - tällä kertaa päiväbussissa, koska yöbussit olivat kaikki joko täynnä/sikamaisen kalliita. No, kai sitä voisi huonomminkin vappunsa viettää... En vaan nyt ihan heti keksi, että miten.

Vappumeiningeissä täällä meillä oltiin viime viikonloppuna, kun kokoonnuimme erään nimeltämainitsemattoman Pikachun johdolla Tokion Yoyogi-puistoon pikniköimään. Tässäpä kyseisestä spektaakkelista pieni slideshow-videonpätkänen!

  

Hauskaa vappua kaikille! Toivottavasti sima ja munkit maistuvat ja aurinko paistaa teidänkin vapunvietossanne ^^

Viimeiset sakurat

Haluamatta kääntää veistä kenenkään haavassa, kevät on edennyt täällä Tokiossa siihen pisteeseen, että lehdet ovat tulleet puihin ja ulkona voi aurinkoisina päivinä kävellä ilman takia. Olenkin nyt viime aikoina kävellyt paljon ympäri naapurustoa ja Shinjukun aseman seutuvia, kerran jopa Ikebukuroon asti - kilometrejä on kertynyt ihan mukavasti! Olen ottanut myös paljon kuvia, joista ajattelin jossain vaiheessa tehdä jonkin sortin koostepostauksen. Sitä ennen kuitenkin...

Hanamikausi on ollut ohi jo jonkun aikaa - anteeksi, että vasta nyt asian tiimoilta kirjoittelen. Hanamien suhteen kävi sikäli huonosti, että parhaimpaan hanami-aikaan sää muuttui aiempien viikkojen aurinkoisesta reippaasta 20 lämpöasteesta sateiseksi reippaaksi kymmeneksi asteeksi. Noh, yhden suht ok-säisen sakuraihailun kaveriporukalla ehdin kokea, joten ei saldo ihan miinukselle jäänyt!

Koska hanami-reportaasini olisi pääasiassa kasa kuvia, päätin säästää teidät mitakkaalta postaukselta ja koota parhaimmat kuvat videon muotoon. (Tämän sorttista slideshow-videota en ole vielä tehnytkään, eli uusi aluevaltauskin saadaan meininkiin mukaan!) Ensimmäinen osa videota koostuu vaihtariporukalla Takasakassa sijaitsevassa pikkupuistossa vietetysta hanamista ottamistani kuvista. Ruoan ja juoman lisäksi intouduimme päivän aikana ulkoleikkeihin - en tiedä, kuinka helposti kuvista huomaa, mutta puistossa hanamia viettämässä olleet lukiolaiset liittyivät myös (varsin sponttaanisti) leikkiin mukaan, mikä oli kaikille osapuolille varsin ilahduttavaa! Toinen osa videota on taas muutaman päivän jälkeinen Yoyogi-puiston hanami (sekalainen japanilaisista ja vaihtareista koostuva seurue; ja kyllä, siellä oli puu jonka sisälle saattoi ryömiä). Sen jälkeen muutama auringonlaskuinen kuva Green Housen lähettyviltä, yösakuraa Kitanomaru-puistossa ja lopuksi sakuran/muiden kukkivien puiden jälkimaininkeja Shinjuku-puistossa. Toivottavasti tykkäätte. ^^

Eiköhän siinä ole sakurasta riittämiin nyt ainakin hetkeksi. Seuraavaksi sitten viimein ehkä kenties niitä matkakertomuksia!

Tunnelmia lähipuistosta

Huomenna olisi viimein luvassa kauden ensimmäinen hanami! Vaikka järjestely onkin vaatinut veronsa, olen varsin innoissani. Seuraava hanami onkin sitten jo sunnuntaina - tai jo peräti lauantaina, jos vastaan yhteen kutsuun myöntävästi. (Minkä ajattelin tehdä.)

Ennen kuitenkin niitä hanami-meininkejä tässä vähän sakura-tunnelmia lähikorttelin puistosta, johon lähdin happea haukkaamaan. En tiedä teistä, mutta minulle puiston ilmapiiri toi mieleen monia mukavia muistoja lapsuuden keväistä, joten päätin ottaa vähän videota - ja jakaa sen teidänkin iloksenne. :) Ei mitään maailmaamullistavaa, mutta toivottavasti mukava tunnelma välittyy ainakin hieman!

Uusia ystäviä

Pikainen postaus: uudet tyypit tulivat eilen, ja ainakin nämä Green Housen uudet asukit vaikuttaisivat ihan mukavilta, vaikka hirveästi en ole heidän kanssaan vielä hengannutkaan. Saimme (tai no, minähän en enää greenhouselainen ole, mutta no... samapa tuo) uusiksi tovereiksemme yhden kiinalaisen, yhden taiwanilaisen ja yhden amerikkalaisen tytön. Ei uusia poikia, oikeastaan päinvastoin - eräs ensimmäisen kerroksen kiinalaispojista muutti täysin tietämättämme Kaikanille samana päivänä kun uudet muuttivat Green Houseen. (Asia selvisi meille, kun kyseinen poika oli jo saanut muuttonsa valmiiksi.) Noh, mikäs siinä, jos tuli siitä onnelliseksi. (Vähän surullista kyllä, jos muutti pois Green Houseen liittyvien ongelmien takia.)

Mitään muuta sen ihmeellisempää ei kai sitten ole käynytkään. Olen nyt kuluneen viikon ajan yrittänyt organisoida Daiton vaihtareiden kesken hanamia, mutta se on hankalaa, kun aikataulut eivät tunnu osuvan yhteen. Toisekseen greenhouselaisten ja kaikanilaisten välillä tuntuu olevan vähän kränää (ainakin Kaikanin suunnalta), joten sekin tuo oman hankaluutensa aikataulujen yhteensovittamiseen. Mutta no, näillä näkymin perjantaina voisi olla hanamia tiedossa.

Jotta tämä postaus ei jäisi ihan kuvattomaksi, tähän loppuun taiteellinen otos tämän päivän lounaastani: intialaista kana-curryä, kuminalla maustettua riisiä, höyrytettyjä vihanneksia ja naan-leipää. (Oli kuulkaas hyvää!)

Sakurailoa, muuttomarinoita ja vihreää yllinkyllin

 
Kuten Suomenkin lehdistö jo näyttää tietävän, sakura on saapunut Tokioon! Ennätysaikaiset kirsikankukat pääsivät yllättämään niin meidät vaihtarit kuin japanilaisetkin, ja nyt sitten puolin sun toisin suunnitellaan kiivaasti hanameja eli kirsikankukkien ihastelukekkereitä - sakura kun ei hirveän kauaa puita korista. (Normaalisti kirsikat kukkivat huhtikuun ensimmäisen viikon tienoilla, eli suurin osa etukäteen saamistani hanami-kutsuista sijoittuu sinne. Voi kuitenkin olla, että niitä pitää aikaista... Muuten saattaa nimittäin käydä niin, että sakuran ihastelu on, no, vähemmän sakuraista.) Itsekin parhaillaan kirjoittelen tätä blogimerkintää kirsikankukkien alla.

Kyllä tämä sisällä datailun voittaa! (Huolestuneille

tiedoksi, että koko aikaa en nenä tietokoneen ruudussa

istunut, vaan käytin hyvän tovin myös pelkkään kukkasista

ja kauniista kevätpäivästä nautiskeluun.) 

Ennen kuin kuitenkaan paneudun kirsikankukkakimaraan sen kummemmin, voisin vähän kertoilla viime aikojen kuulumisia. ...jotka ovat pääasiassa melko muuttopitoisia, mutta joo.

12:51 → 16:35 → 19:08

Kuten varmaan tiedättekin/muistattekin, viikko sitten koitti viimein minunkin aikani hyvästellä Green House. Muutto oli... noh, monella tavalla rankka. Stressitasoa nosti niin pakkaaminen (joka tällaiselle hamstraajalle on aina jo noin itsessään kamala koettelemus), kuin itse muuton järjestäminen (nykyinen kämppäni sijaitsee siis Tokion Shibuyassa (lähin JR Yamanote-linjan asema on kuitenkin Shinjuku), minne on siis Higashimatsuyamasta noin puolentoista tunnin ja kahden vaihdon junamatka + 20 minuutin kävely-/5 minuutin bussimatka; mieti siinä sitten autottomana, miten kaikki krääsä saadaan paikasta A paikkaan B). Pinnaakiristävimmät tilanteet syntyivät kuitenkin erinnäisistä kommunikaatiokatkoksista/kulttuurieroista, jotka taisivat ottaa pattiin niin allekirjoittanutta kuin toistakin osapuolta.

Ennen kulttuurishokkimarinoita jotakin positiivista:

ei läheskään kaikki, mutta vino pino kotiväeltäni tulleita

paketteja (sisukset tosin jo syöty/luettu). Iso kiitos

teille, kun olette minua tämän vuoden ajan mm. näin

tukeneet! Jokainen paketti on lämmittänyt kovasti

sydäntä. :)  (Olen säilyttänyt paketit jotakin tulevaisuuden

askarteluprojektiani silmällä pitäen, joka sitten ei koskaan

tullutkaan..) 

Lähdettäköön nyt liikkeelle vaikka siitä toteamuksesta, että minä olin käsittänyt homman niin, että kunhan olen tavalla tai toisella sovittuun aikaan sovitussa paikassa kamojeni kanssa, muu hoituu sitten omalla painollaan; emme olleet siis tapaamisaikaa lukuunottamatta suunnitelleet muuttopäivän kulkua kämpän vuokranneen kaverini kanssa. Ilmeisesti olisi kuitenkin pitänyt.

Muuttoa edeltävänä iltana minulle selvisi, että Green Housen toverini, jotka olivat alustavasti luvanneet muutossani auttaa, eivät itse asiassa ehtineet/kyenneetkään lähtemään kantoavukseni. Hermostuneena kirjoitin japanilaiselle kaverilleni, että greenhouselaisilta tulikin tyly ei, mutta kyselen vielä Kaikanin ihmisiä, josko sieltä joku ehtisi minua auttamaan. (Kommunikaatiomme tapahtui siis Facebookin välityksellä englanniksi.) Kaveri ei todennut tähän mitään, mutta (ainakin FB:n mukaan) näki viestin. Kun sitten soittelun ja (onnekseni!) parin myöntävän vastauksen jälkeen kerroin myöhemmin, että Yuukin lisäksi sain Kaikanilta kaksi ihmistä minua auttamaan, alkoi lyyti kirjoittaa kaverillanikin.

Ensin hän totesi, että asunto on kuudelle ihmiselle vähän pieni - "jos ymmärrät, mitä tarkoitan". Sanoin, että meitä olisi tulossa vain neljä, kaverini yhteenlaskettuna viisi, johon kaverini sitten totesi, että se on siltikin vähän paljon. Oletin, että hän tarkoitti tällä sitä, että hän haluaisi selittää kämppän liittyvät käytännönjutut ilman, että kämpässä pyörisi paljon muita ihmisiä. Siksi sanoinkin, että selitysten ajan (joihin siis kuluisi kaverini aiemman kertoman mukaan vain noin 10 minuuttia) voisivat odottaa vaikka ulkona (sää kun oli aurinkoinen ja lämmin), josta sitten jatkaisimme myöhemmin jonnekin yhdessä syömään tai muuten rentoutumaan. Kaverini kuitenkin hermostui tästä. Hän sanoi, että minun olisi pitänyt kysyä muuttokavereideni kutsumiseen lupa etukäteen, että minun olisi pitänyt tulla maksimissaan vain Yuukin kanssa ja tehdä sitten vaikka kaksi reissua, jos tavaroita oli liikaa meidän kahden kannettavaksi - nyt nimittäin aiheutin hänelle lisää päänvaivaa ja stressiä sillä, että hänen pitäisi keksiä tarjottavaa ylimääräisille ihmisille asunnossaan.

Tässä kohtaa en enää tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa - uupumuksestani johtuen päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon. Yritin mahdollisimman kohteliaasti kuitenkin jatkaa, että anteeksi kun aiheutan ylimääräistä päänvaivaa, mutta kaverini ei tarvitse tarjoilla mitään muutossa avustaville kavereilleni, vaan että myöhemmin, jahka kamat on kämppään saatu ja käytännönasiat suoritettu, menemme porukalla jonnekin, jossa tarjoan kaikille juomat/pienet syötävät. Tämä ei kuitenkaan kaverilleni käynyt, sillä "hänen periaatteenaan on kestitä kaikki, jotka hänen asunnolleen tulevat". Tätä seurasikin sitten puolentunnin paasaus siitä, miten tämä muutto (tai monet muutkaan asiat täällä Japanissa ollessani) eivät koskettaneet vain minua, vaan monia muitakin ihmisiä, enkä saisi pitää kenenkään ystävällisyyttä itsestäänselvyytenä - mikä kaikki tietenkin on totta, mutta siinä hetkessä en ollut erityisen vastaanottavainen vaan lähinnä suunnattoman kettuuntunut koko soppaan. "Miksi kaverini syyttää minua ongelmasta, jonka hän itse itselleen luo? Miksi minua syytetään (rivienvälistä, tosin) itsekkyydestä/itsekeskeisyydestä, kun 1) en ole pakottanut kavereitani minua auttamaan, vaan kaikki osallistuvat vapaaehtoisesti ja käytäntöni tietäen; 2) tarkoitukseni on ollut ihan oikeasti olla aiheuttamatta ylimääräistä vaivaa kämppää vuokranneelle kaverilleni, ts. toimia ripeästi mutta nopeasti?"

Paasaukset paasattuaan kaverini kuitenkin totesi, että tulkoon nyt koko poppoo sitten, mutta myöhemmin vastaavassa tilanteessa minun pitää puhua hyvissä ajoin aikeistani. Nöyränä myötäilin ja pyytelin vielä kerran anteeksi. Loppujen lopuksi asia kuitenkin on niin, että ilman kaveriani en näin mahtavaa tilaisuutta saisi, joten en halunnut kaveriani sen enempää ärsyttää.

Kaikesta huolimatta muutto sujui ihan hyvin. Tavatessamme kaverin tai minun välillä ei ollut skismaa, vaikka ensin vähän jännitinkin. Noin muutenkin kasvotusten jutellessa tunnelma oli erilainen. Näin jälkikäteen ajatellen suurimmaksi ongelmaksi tilanteessa ei ehkä muodostunutkaan niinkään kavereideni tulo kuin se, luimme/tulkitsimme toistemme viestejä väärin. Keskeisin viestien perille menoa vaikuttanut tekijä oli se, että kävimme keskustelun englanniksi ja vieläpä kirjoittaen - toisin sanoen kummankin kakkoskielellä ja ilman kehonkieltä tai äänenpainoja, joilla pehmentää tai tehokkaammin välittää sanomaa. Ei-natiivin puhujan on helpompi tehdä virheitä/ymmärtää väärin toisen ilmaisema asia, jolloin positiivinenkin lause saattaa kääntyä toisen korvassa negatiiviseksi.

Tämän lisäksi ilmaisutapani lieni japanilaisittani liian suora (sanoin "Yuuki ja kaksi kaveriani tulevat minua auttamaan" sen sijaan, että olisin kysynyt "onko ok, jos Yuuki ja kaksi kaveriani tulevat minua auttamaan"), jolloin kaverini ehkä koki oman auktoriteettinsa kämpän päävuokralaisena tulevan uhatuksi. Se, miksi en kysynyt muuttotapani sopivuudesta etukäteen, johtuu ihan vain siitä, että en ihan oikeasti tiennyt asian olevan ongelma. Siihen vaikutti kaksi asiaa: yksi, kyseessä on kaverini, jonka olin luullut olevan aika rento/ulkomaaneläviä ymmärtävä tapaus, joten tämänkaltaisten lupien kysely ei tullut minulle mieleen; kaksi, suomalainen kulttuuritaustani (tai siis, ainakin oma kokemukseni on, että muuttopäivän tultua sovituksi vuokranantaja/edellinen vuokralainen ei sen kummemmin puutu siihen, miten uusi vuokralainen tavaransa paikalle raahaa, kunhan vain on paikalla sovittuna päivänä ja sovittuun aikaan), joka japanilaiselle kaverilleni ilmeisesti sen sijaan näyttäytyi henkilökohtaisena ominaisuutenani, tässä kohtaa itsekkyytenä/itsekeskeisyytenä.

En lähde tässä sen kummemmin puntaroimaan, kuka oli väärässä ja kuka oikeassa - sanoisin, että kummassakin oli vikaa, ja että muuttovalmisteluihin olisi pitänyt varata enemmän aikaa. Jos ei muuta, niin nyt opin, että seuraavan kerran vastaavanlaisessa tilanteessa olen hienovaraisempi ja varovaisempi (ts. mielummin liian paljon luvankysymisiä kuin liian vähän) ja teen oletuksia vähemmän.

Loppu hyvin, kaikki hyvin; muuttopoppoo poseeraa Robert Indianan LOVE-

patsaan edessä, joka on yksi Tokion kuuluisista maamerkeistä & mun

uutta kotimatkaa koristamassa!

Että semmoista. Kämpästä... lisää omassa merkinnässään. (Jonka ihan oikeasti aion tehdä! Lupaan! Niin kuin ne kaikki viismiljoonaakakskytkolmetuhattaviisi muuta juttua, jotka olen luvannut tehdä! .... (TT v TT) ~ahahah) Pienenä sneak peakinä kuitenkin kuva ensimmäisestä aamiaisestani:

*

Mitäs muuta tässä lähiaikoina on tapahtunut. Niin, muuttoviikonlopun jälkeisenä sunnuntaina oli Pyhän Patrikin päivä, jonka juhlintaan kävimme osallistumassa niin lauantaina kuin sunnuntainakin. Sen kummempaa raportoitavaa ei ole (mitä nyt taisi olla mun eka kerta juhlia St. Patrickia), mutta tässä nyt jokunen kuva ihmeteltäväksenne.

Lauantaina paraatia käytiin ihmettelemässä Yokohaman

lähellä sijaitsevassa Motomachissa. Matkaseurue koostui

minusta, Yuukista ja Yuukin senpaista,   

Pyhä Patrikki!

Vähintäänkin yhtä pyhä Guinness!

Paraatihumun jälkeen menimme hieman pyörimään Yokohamaan.

Yamashita-puisto on viikonloppuisin suosittu estradi monenmoisille

katutaiteilijoille ja temppumaakareille.  

Sunnuntai:

 Sunnuntaina liikkeellä oltiin vähän isommalla joukolla ja tällä kertaa
Tokion Omotesandossa.


(Tarkkasilmäisimmät voivat huomata, että myös Corylla
on yllään Guinness-paita!) 

(Jonkun japanilaisen kommentti: "Mitäh? Toihan juo kokista eikä kaljaa,
vaikka on Pyhän Patrikin päivä!") 

Doggies!!

Vanha tuttumme!

Myös Daito Bunkan cheerleader-ryhmä oli siellä!

Harajukussa oli populaa kuten tavallista.

Paraatihumun aikana tutustuimme sattumalta toiseen vaihtari-/ulkkariporukkaan,
jonka seuraan päätimme lyöttäytyä. 
 

 Menimme Yoyogi-puistoon hengailemaan.

Randomi, varsin päihtynyt dude, joka halusi ottaa yhteiskuvan minun ja
Yuukin kanssa. (?) 

 Paluumatkalla nähtyä: ei ehkä maailman siistein juttu, mutta aika lähellä!

Että sellaista viime aikoina! Nyt pari päivää olen hengaillut kämpilläni, pääasiassa tavaroita purkaen ja muutamia hommia tehden. Ensi viikolla saapuvat uudet vaihtarit Daitoon; tarkoitukseni olisi joko tänään tai huomenna Green Houselle pariksi päiväksi hengailemaan ja ottamaan muiden kanssa vastaan uudet tyypit. Toivottavasti on kivoja ihmisiä tulossa!

Loppubonukseksi vielä muutama kuva lisää sakurasta, olkaapa hyvä!