perjantai 26. helmikuuta 2010

こんにちは、みんなさん♥

...eli hei kaikille!

Sepustus, jota parhaillaan luet, on Sayonara, Suomi! -nimisen blogin ihka ensimmäinen merkintä. Koska kyseessä on merkinnöistä juuri ensimmäinen, lienee minun, tämän blogin diktaattorin ja tirehtöörin, parasta sanoa muutama sananen itsestäni ja blogistani.

Aloitetaanpa siis ihan perusteista: olen Hilda, 20-vuotias yleisen kirjallisuustieteen opiskelija Tampereelta.

Tampereella olen asunut vuodesta 2008, jolloin opintoni Tampereen yliopistossa aloitin. Tampereelle olen kotiutunut hyvin; olen saanut paljon uusia ystäviä, opiskelu on suurimmaksi osaksi kivaa, ja toisaalta Salon kodin lihapatojen ääreen ei ole aivan liian pitkä matka. Tampereella ollessani päiväni täyttyvät luennoilla lojumisen tarkkaavaisen oppimisen lisäksi tyypillisesti kavereiden kanssa puuhastelusta, syömisestä, nukkumisesta, mummojen hätyyttelystä polkupyöräilyn muodossa sekä tietokoneen ylikäytöstä. Varsinaisia harrastuksia minulla ei ole, mutta tykkään silloin tällöin toteuttaa itseäni piirtäen ja kirjoittaen; minulla on myös kaksi nettisivua, joita päivitän (jokseenkin laiskahkosti tosin). Näiden lisäksi on eräs asia, jonka suurkuluttaja olen: japanilainen populaarikulttuuri.

Kiinnostukseni Japania kohtaan juontaa juurensa jonnekin ala- ja yläasteen taitteeseen. Vaikka jo ala-asteella olin kivenkova Pokémon-fani, animesta ja mangasta (japanilaisista piirretyistä ja sarjakuvista) tulin tietoiseksi vasta joskus yläasteella. Ensimmäinen katsomani animeksi tiedostamani sarja oli joko Sailor Moon tai Taikasoturit - kiitos Hanskille, joka minut kumpaankin sarjaan tutustutti! (Onhan sulla ne VHS-kasetit vielä tallella? Muistan elävästi vieläkin, kuinka ruotsia puhuva Usagi, tai siis Annie huutaa: "Månprisma, förvandla mig!" :D) Kun vielä samoihin aikoihin manga löysi tiensä suomalaisten ruokakauppojen lehtihyllyihin, ei paluuta entiseen enää ollut - minusta oli tullut täysverinen anime-, manga- ja ylipäätään Japani-fani.

Vaikka Japani-fanitukseni kirkkaimmat vuodet ovatkin jo jokseenkin takanapäin, maa kielineen ja kulttuureineen kiinnostaa minua edelleen; kuuntelen lähes päivittäin japanilaista musiikkia, katsoin silloin tällöin animea ja luen netin kautta englanniksi käännettyä mangaa. Yliopistossa sain aloitettua kauan haaveilemani japanin kielen opinnot, ja nyt opiskelua on takana puolentoista alkeiskurssin verran - ja kovasti olen tykännyt!

Vähä vähältä pääsemme kohti tämän merkinnän toista pääkohtaa: miksi olen luonut blogin nimeltä "Sayonara, Suomi!". Jos aiempia Japani-fanitusvuosiani ei lasketa, kaikki sai alkunsa alkukeväästä 2010, kun ainejärjestöni sähköpostilistalle tuli Kansainvälisten asioiden henkilökunnalta tiedotus kevään vaihto-oppilasinfoista. Olen jo varmaan yläasteesta lähtien haaveillut lähteväni opiskelemaan Japaniin, mutta haave on jäänyt aina lähinnä ajatuksen tasolle - paitsi tällä kertaa. En tarkalleen tiedä, mistä sain yhtäkkiä päähäni ajatuksen vaihtoon lähtemisestä (siis oikeasti eikä vain ajatuksen tasolla), mutta vaihto-infon jälkeen löysin itseni täyttämästä erilaisia hakulomakkeita. Alunperin ajattelin hakea vaihtoon vain puoleksi vuodeksi; tällöin olisin Japaniin mennyt vuoden 2010 syksyksi. Kun selvisi, että vaihtoon pääsisi aikaisintaan vasta vuoden 2011 keväällä, vaihtui raksi puolen vuoden ruudusta vuoden ruutuun - kaipa sitä voisi samalla vaivalla ahmia vaikka koko kakun, tuumin. Hakemuksen kaikkine liitteineen palautin 12.2., muutaman päivän ennen deadlinea.

Ei kulunut kovinkaan pitkää aikaa, kun odotus jo palkittiin; 19. päivä sähköpostiini tupsahti tällainen virallisluontoinen ilmoitus:


Siinä se on, mustaa valkoisella. Meitsi lähtee ensi vuonna vuodeksi vaihto-oppilaaksi nousevan auringon maahan!

(Jos ihmettelette, mitä kävi kolmannen hakemuksen jättäneelle, niin voin jokseenkin varmana tietona sanoa, että hän pääsi vaihto-oppilaaksi Ochanomizun yliopistoon, joka on toinen Tampereen yliopiston yhteistyö-yliopistoista.)

Tämän blogin perimmäinen tarkoitus siis dokumentoida vaihtoon liittyvät etukäteisvalmistelut, fiilikset ja tietenkin itse Japanin ihmemaassa vietetty vuosi. Vaihtoon on vielä yli vuoden verran aikaa, mutta muiden vaihtareiden matkakertomuksista päätellen tekemistä ja eritoten paperitöitä on vielä paljon edessä. Ja vaikka pari kappaletta sitten itsevarmasti toitottelinkin lähtemistäni, ei juttu tarkalleen ottaen ole vielä sataprosenttisen varma; tämä päätös on vasta Tampereen yliopiston, Daito Bunkaan paperini lähetetään vasta ensi syksynä (siellä kun ei ole alkanut vielä edes lukuvuosi 2010). Mikäli vanhoja vaihtareita on uskominen, Daito Bunka ei tule minua porteiltaan käännyttämään, vaan vaihtovuoden mahdollinen peruuntuminen johtunee ennemminkin henkilökohtaisista syistä. Pidetään siis peukut pystyssä, etten sairastu, loukkaannu tai joudu muuten ikävään elämäntilanteeseen ennen vaihtoon lähtöä!

Monenlaisia asioita on siis vielä edessä, ennen kuin voin todeta "Sayonara - näkemiin, Suomi". Olitpa sitten tuttu tai tuntematon, olet lämpimästi tervetullut lukemaan ja kommentoimaan blogiani. :)

どうぞよろしくおねがいします - hauska tutustua, toivottavasti viihdytte blogini parissa!

Hiruda

3 kommenttia:

Hilda ☆ ヒルダ kirjoitti...

Hilda testaa kommentointia.
Toimiiko?

Hilda ☆ ヒルダ kirjoitti...

Nyt toimii. <3

Heinz kirjoitti...

すてきな!! (ja hienoa kun tää kommentointikin nyt toimii!)

OIKEESTI AFKDSJFL vähänkö siistiä! Ja tuli ihan yllättäen, vaiks ois ehkä pitänyt jotain osata päätellä ku itsekin oon vaihtojuttuja miettiny, mut! Silti yllättäen tuli ja vielä oikein koko vuodeksi :DD! Vähänkö hurjaa!

Hienoa että loit tän blogin, koska sit voi täältä aina käydä katsomassa kuulumisia, vaikka onhan niitä muitakin välineitä kuten facebook jne. Mutta, tästä saa kuitenkin varmasti enemmän irti. Muistakin sitten päivitellä ahkerasti ;D.

Ihan älyttömän siistiä kyllä, ja täytyy nyt vielä toivoa että todella pääset sinne vaihtoon, vaikka luulis et se nyt aika varmaa jo on :D. EI NE VOIS NOIN HIANOA IHMISTÄ KIELTÄÄ TULEMASTA.

Asdkfj en mä nyt osaa sanoa mitään järkevää, kyl mul oli jotain kommentoitavaa mielessä aikasemmin, mut unohin ihan :'D.

Mun serkkukin on muuten lähdössä Japaniin vaihtoon ens vuonna o/. Vasta syksyllä tosin, ja Kyotoon, mutta aika hauskaa kuitenkin että kaksi mun läheistä ihmistä lähtee samana vuonna vaihtoon samaan maahan.

Ja lol, loin bloginkin vaan ihan sen takia että voisin kommentoida, mut ei se sit toiminukaan niin :'D. Noh, ihan sama, nyt voin tolleen virallisesti stalkata sun blogia hähä!

  © Blogger Template by Emporium Digital 2008

Back to TOP