lauantai 20. maaliskuuta 2010

Hassua haaveilua ja kysymyksiä kahisevasta

Vaikka vaihto-oppilasvuoteeni on vielä yli vuoden verran aikaa, lähes joka päivä olen vaihtoon liittyviä asioita tai tulevaa elämää Japanissa ajatellut. Ajoittain lähes lapsenomaisessa innossa olen kuvitellut, millaisia keskustelua paikallisten kanssa sitten aikanaan käyn - mielessäni nämä korkealentoiset keskustelut käydään tosin pääosin englanniksi, koska japanin kielen taitoni huipentumiin kuuluu tällä hetkellä lähinnä "voinko lainata tuota kynää", "kuinka kauan kestää matkustaa bussilla paikasta A paikkaan B" tai "pidätkö kissoista" tyyppiset ilmaisut... No, vielä on aikaa harjoitella, ja viimeistään Japanissa sitten oppinen koko joukon lisää!

Haavekuvien lisäksi olen pyöritellyt mielessäni myös erilaisia käytännön kysymyksiä. Keskeisimpään aihepiirin kuuluvat tällä hetkellä taloudelliset kysymykset - mistä rahat elämiseen? Opintotukea saa ilmeisesti myös ulkomailla toteutettaviin opintoihin korotetun asumislisän (joka on siis normaalista noin 201 eurosta poiketen peräti 210 euroa, le gasp!!) kera, mutta olettaisin, että se (siis noin 480 euroa) ei yksin riitä kaikkien kulujen kattamiseen. Lisäksi on muistettava myös se, että osa vaihtoajastani sijoittuu kesäkuukausille, jolloin opintotukea ei ilman erillistä anomista anneta. En vielä tiedä, aionko käyttää tukikuukausia noille kesäkuukausille vaiko nostaa vain asumislisää ja kattaa muut kulut ensi kesänä tienaamillani rahoilla - todennäköisesti päädyn jälkimmäiseen vaihtoehtoon, koska se ei kuluta tukikuukausia. Olen varautunut käyttämään säästöjäni vaihtoaikanani, mutta toivoisin, että suurimmaksi osaksi käyttämäni raha olisi erilaisista ulkopuolisista lähteistä saatua tukea. Tarkoitukseni onkin selvittää mahdolliset stipendit tai jaettavat apurahat, joita voisin vaihtovuottani varten anoa.

Toinen rahaan liittyvä päänvaivani on tällä hetkellä se, että miten loppupeleissä aion kahisevani Japaniin käytettäväkseni siirtää - avaanko itselleni sitten aikanaan japanilaisen pankkitilin, jolle esimerkiksi opintotuen suomalaiselta tililtäni siirrän, hankinko jonkin luottokortin vai toiminko jotenkin aivan toisin? Mikä mahtaisi olla se edullisin tapa? Pieni ihminen ei tiedä! No, viimeistään syksyllä aion käydä näiden asioiden tiimoilta niin pankkini kuin yliopiston kv-asioiden toimiston ihmisten juttusilla; voisin myös vanhoja vaihtareita jututtaa. Samaan syssyyn voisi kysyä (kahdelta viimeeksi mainitulta osapuolelta lähinnä siis) myös muista käytännön asioista kuten vakuutuksista, rokotuksista sekä ruoka-asioista (miten laktoosi-intolerantikko pärjää Japanissa?). Ah, tekemistä riittää!

Edellisessä postauksessa mainitsin tilaamastani Lonely Planetin matkaoppaasta - kerrottakoon tässä yhteydessä vielä, että olen sitä nyt jonkin verran selaillut ja todennut sen hyvin monipuoliseksi. Japanissa on niin hirvittävän paljon nähtävää! Erityisen paljon odotan onseneita, japanilaisia kuumia lähteitä - kuvien ja muiden lähteiden perusteella ne vaikuttavat todella ihanilta paikoilta rentoutumiselle.





Ylipäätään odotan kovasti japanilaisen luonnon näkemistä ja kokemista. Toisaalta myös kaupunkielämä kiinnostaa - Tokiossa on varmasti enemmän nähtävää kuin kaikissa vierailemissani suomalaisissa kaupungeissa yhteensä ;) Tosin yksin en varmaan (ainakaan aluksi) uskalla liikkua. Toivonkin saavani vaihtoaikanani paljon uusia ystäviä, joiden kanssa voisin esimerkiksi lomilla matkustella ympäri Japania ja nähdä sekä kokea monenlaisia asioita!

2 kommenttia:

Claudia kirjoitti...

Vau miten hienoa, että lähdet vaihtoon Japanialandiaan! Olen kieltämättä *hitusen* kade. ;-)

Pitkästä aikaa, pitkästä aikaa taas. Kuuluu ihan hyvää! Julkaisugraafikoksi valmistun näillä näkymin syksyllä ja samantien jatkan toivottavasti joko kuvataiteissa tai animaatiossa.... we'll see. mulla on myös toimittajan opiskelupaikka jo olemassa, ensi tammikuusta, mutta nuo kaksi edellä mainittua houkuttelee enemmän.

Saatan tulla japanialandiaan kylään luoksesi sitten kun asut siellä ! vaikkei olla kertaakaan vielä nähty. XD

Hilda ☆ ヒルダ kirjoitti...

Uu, kuulostaa hienolta! Mulla yksi kaveri opiskelee Turussa animaatiota, tai ainakin yksi osa-alue tuossa koulutuksessa animaatio on. (Tai ainakin näin muistelen; sori Nodi, jos annoin väärää tietoa! ...jos tätä sepustusta edes koskaan tulet lukeneeksi.) Tuo taidepuoli on kyllä muakin houkuttanut, mutta ajattelin nyt ainakin kandiksi kirjallisuustieteilijän urani viedä. Vielä en tiedä, että mitä sitten käy!

Tervetuloa vaan! Voisi olla kyllä nastaa nähdä ennen Jaappaniakin - Turussahan sää vaikutat? Esimerkiksi kesällä voisi olla hyvät mahdollisuudet nähdä, koska tulen töihin Saloon (vanhaan kotikaupunkiini), josta junalla menee vain puolituntia Turkuun :) Ja tietty jos satut Tampereella käymään tässä keväällä, olen tavattavissa! Hehhee.

  © Blogger Template by Emporium Digital 2008

Back to TOP