lauantai 29. lokakuuta 2011

"3.2 Väri, tyyli ja MURHAAAARGHSH"

Älkää te japania osaavat lukeko noita raapustuksia; mm. hienosti unohdin,
miten "ki" kirjoitetaan katakanoin. Japaania osaamattomille taas todettakoon,
että yritin jättää jälkipolville vaalittavaksi sen kaltaisia elämänviisauksia
kuin "Hei kaikki", "Tahdon syödä kuppikakkuja" tai "Minä olen Hilda, miau"


Merkinnän otsikko on siis lainaus vielä hieman keskeneräisestä proseminaarityöstäni ("Possuballerina. Kuvan ja sanan vuorovaikutus hahmokuvauksessa Ian Falconerin kuvakirjassa Olivia"), kuva taas käsittää luentomuistiinpanoni parin viikon takaa.

Ei tämä nyt loppujen lopuksi ole niin hermoja raastavan hankalaa kuin mitä olen ajatellut/antanut ymmärtää, vaikka lähteiden etsinnän ja lukemisen sekä työn kirjoitusprosessin olisin kyllä voinut aloittaa huomattavasti aikaisemmin, mutta näin jälkikäteen ajatellen olen kuitenkin todella iloinen siitä, että pääsin tekemään proseminaarini ennen vaihtovuottani. Aiemmissa suunnitelmissani kun tarkoitukseni oli suoraan vaihdosta palattuani hypätä mukaan (siinä kohtaa jo alkaneeseen) proseminaariin, mikä nyt tarkemmin ajateltuna kuulostaisi kaikkea muuta kuin pehmeältä laskulta Suomeen ja suomalaiseen opiskelijakulttuuriin... Nyt kuitenkin voinen lähteä matkaan varsin kevein mielin, sillä todennäköisesti saan proseminaarin lisäksi myös kandivaiheeni kokonaisuudessaan kauniiseen pakettiin näiden kahden vaihtoa edeltävän periodin aikana. Eli taas yksi syy, miksi vaihtovuoden siirtyminen vuodella eteenpäin olikin aika hyvä juttu :)

Oman prosetyöni esittelykerta on 7.11., ja koska työ on palautettava opettajalle viikkoa ennen käsittelykertaa, dedikseni on ensi maanantai. Näin ollen ensi viikolla minulla on taas kunnolla aikaa kaikenlaiseen muuhun, mikä näkynee myös tämän blogin tarjonnassa... Eli pysykäähän kuulolla! ;)

Ja vielä, lähinnä itselleni muistutuksesi, loppuvuoden Tehtävälista:

[] Passikuvat
[] Hakemusten täyttö
[] Hakemusten palautus
[] Apurahoista kysely KSS:lta
[] Kertaa hurjasti uusia kielioppijuttuja
[] Se kolmas vaihtari?

3 kommenttia:

Ida kirjoitti...

Heippa. Oon korkeakouluopiskelija tampereella ja kauheen kiinnostunut vaihtovuodesta japanissa. En millään malta lukea sun blogia kokonaan, vaan mun on nyt vaan pakko kysyä: Oot siis menossa Nipponmaahan 2012 keväällä ja oot hakenu sinne jo 2010 alkuvuodesta? Oon nyt mun ekalla opintovuodella, ja jos haluisin sinne kolmannella vuodella lähtee niin pitäiskö mun hakee sinne jo nyt? o: Mut sit taas tossa sun ekassa postauksessa on toi hyväksymisilmoitus ja siinä lukee että kalenterivuosi 2011? Anteeksi, pälisen ja tää kaikki olis varmaan selvinny eteenpäin lukemalla, mutta tähän aikaan yöstä oon jo liian kärsimätön.. :D

Hilda ☆ ヒルダ kirjoitti...

Hei Ida! Alunperin tosiaan hain jo alkuvuodesta 2010 ja silloin tarkoitus oli lähteä vaihtoon seuraavan vuoden maaliskuussa. Kun sitten kohtalo puuttuikin peliin ja se maanjäristys tsunameineen iski Japaniin (viikkoa ennen mun lähtöpäivää...) aiheuttaen vielä niitä ydinvoimalaongelmia, mun perhe ja lopulta itsekin olin sitä mieltä, ettei mun ole nyt ehkä järkevintä mennä. Oma yliopistoni ja kohdeyliopisto olivat kuitenkin joustavia ja lupasivat, että minä ja toinen suomalaisvaihtari, joka myöskin päätti olla tänä vuonna menemättä, voimme siirtää vaihtovuotemme alun vuodella eteenpäin, eli maaliskuuhun 2012. (Tampereen yliopisto oli siis siinä kohtaa valinnut jo vuoden 2012 vaihtarit, mutta Daito Bunkasta luvattiin järjestää myös meille paikka.)

Oma kahden vuoden hakurumbani ei siis ole mikään normi, onneksi! :D Keskimäärin, mitä nyt olen ihmisten blogeista lueskellut, hakuaika Japaniin tuntuisi olevan noin vuoden verran. Eri opinahjoilla on vähän eri aikoja noiden vaihtojuttujen suhteen; Tampereen yliopistossa kaikki seuraavan lukuvuoden vaihtaripaikat laitetaan jakoon jo tammikuussa, vaikka esimerkiksi Daito Bunkaan varsinaiset hakupaperit postitetaan vasta loka-marraskuussa. Kannattaa käydä kysymässä oman oppilaitoksen kv-ihmisiltä (tai muulta kansainvälisistä asioista ja vaihtareista vastaavalta poppoolta), milloin haut eri vaihto-ohjelmiin ovat ja mitä kohteita oppilaitoksella on tarjota.

Mutta hyvä kun kysyit! Toivottavasti tästä sepustuksesta sait jotakin selville :'D

Ida kirjoitti...

Kiitos vastauksesta. Pelästyin jo että kaksi vuotta etukäteen täytyy ruveta papereita lähetteleen. Mutta hyvä että tsunamista ja ydinhomminsta huolimatta koulut sitte joustaa näissä tilanteissa.

Jep jep, tästä on hyvä lähtee eteenpäin taas. :)

  © Blogger Template by Emporium Digital 2008

Back to TOP