Ei, en ole kuollut, eikä ole tämä blogikaan, vaikka merkintöjä en olekaan kirjoitellut sitten huhtikuun - ei vain joko ole ollut aikaa, innostusta tai mitään erityisempää sanottavaa. No, kenties asiat muuttuvat, jahka syksy koittaa ja vaihtovuosi on taas askeleen lähempänä!
Kesä on edennyt omalla painollaan; kesäkuun alkupuolesta lähtien olin kesätöissä entisen kotiseurakuntani leirikeskuksessa keittiöapulaisena. Viimeinen työpäiväni oli eilen, ja nyt takana onkin sitten kolme rippileiriä sekä pari lastenleiriä. Tämä on ollut ehdottomasti mukavin ja mielekkäin kesätyöni, vaikka palkka ei mikään erityisen iso ollutkaan. Sen verran tuohta kuitenkin sain, että ensi kesänä voinen suht huoletta nousevan auringon maassa elää, vaikka opintotukea en kesäkuukausina nostaisikaan. :)
Muilla tavoin en (suurista päätöksistäni huolimatta) ole jaksanut vaihtovuoteeni nyt kesän aikana panostaa - japanin kielen oppikirja on lojunut surullisen luontevasti kirjakasan alimmaisena, enkä muutamaa hassua anime-sarjaa lukuunottamatta ole ollut kielen kanssa juurikaan tekemisissä. Laiskuus kostautuu, ja ikäväkseni huomasinkin pari viikkoa sitten, että en muista enää kaikkia hiraganoja tai katakanoja. Myös erilaiset lausesakenteet alkavat hiljalleen valua mielestäni, kun en niitä aktiivisesti käytä. Tämä suunta ei ole hyvä! Lisävaikeuksia kielenopiskeluni lähitulevaisuuteen toi myös se tieto, että taloudellisten vaikeuksien vuoksi Tampereen yliopiston kielikeskus ei ainakaan syksyllä järjestä ainuttakaan japanin kielen kurssia. Argh! TTY:llä japania edelleen kuitenkin opetetaan, joten olen elätellyt mielessäni toiveita kielen opiskelusta siellä JOO-opintoina. Toistaiseksi tilanne näyttää ihan hyvältä, sillä humanistisen tiedekunnan JOO-vastaava sanoi sähköpostissaan syyni olevan tarpeeksi pätevä asian puoltoon, mutta TTY:n puolelta en ole vielä mielipidettä saanut (koska en ole sitä ehtinyt vielä kysyäkään, duh). Toivottavasti asiat kuitenkin järjestyisivät parhain päin!
Blogiuutuus
11 vuotta sitten
1 kommentti:
Kesä on kyl jotenki kirottua aikaa ku vaikka kuinka kuvittelee keväällä että HEI kesällä kertailen näitä ja näitä juttuja siellä lomailun lomassa niin mitään ei kuitenkaan tuu tehdyks sen kertailun eteen :'D. Vaikka olis aikaakin ihan kunnolla! Munkin piti niin ahkerasti ruotsia kerrata ja pitää saksan ja japanin taidot yllä mut pfffft mä en uskalla edes kokeilla muistanko kaikkia hiraganoja ja katakanoja.
Ja taloudelliset vaikeudet yliopistoilla, yyyh MIKSI! Lämmitettäviä jalkapallokenttiä kyllä rakennellaan sinne sun tänne et nuorilla ois mahdollisuus harrastaa pallon perässä ravaamista ja saada Suomi ehkä jalkapalloilunkin maailmankartalle, mutta sairaaloita ja yliopistoja ei jakseta tukea. Yh.
VOIDAAN RUVETA YHDESSÄ JAPANIA PETRAAMAAN. Pidetään viikottain Skype-sessioita ja yhdessä opiskellaan merkit uudestaan ja sanajärjestykset ja sanavarastoa kasvatetaan ja! :DDD Missäköhän mun japanin oppikirja ees on...
Mut eeh, hienoa että sulla on ollut kiva kesätyö :DD! Ja et vielä rahaakin olet saanut.
Toivottavasti näkyillään täs jossain vaihees, mulla olis sulle joku pieni tuliainen Lontoostakin ; >.
Lähetä kommentti