sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Sosialistisointia ja kanjikimaraa

Proseminaarityö tuli onnistuneesti jätettyä opettajalle viime maanantaina, mutta kiire ei siltikään ole oikeastaan hellittänyt. (Elämän pienet hienot hetket: yleensä menen nukkumaan joskus yhdentoista jälkeen, mut keskiviikkona olin jostain syystä niin väsynyt, että puoli yhdeksän aikaan olin jo valmis sänkyyn. ...ja juuri silloin tietenkin vasta muistin, että 1) Netsarlin kuukauden haaste on keksimättä ja kirjoittamatta, 2) ruotsinkielinen organisaatio-kirjoittamisläksy tekemättä ja 3) yksi lehtijuttu kirjoittamatta & kuvittamatta. Dedis kaikissa samana päivänä. ♥ Oma vika taas, kun unohduin Alakuppilaan juttelemaan liian kauan kuolleista muusikoista!) Koulujuttujen lisäksi tällä viikolla osallistuin peräti kaksiin tupareihin (toiset tosin olivat myös yhdistetyt morsiusbileet), joista viimeisimmät olivat perjantaina Helsingissä. Suomen Hesasta selvisin kotio vasta alkuillasta, enkä kauaa ehtinyt kotona homehtua, kun jo taas läksin yöhön kera tamperelaisten tovereideni. Tänään taas olisi luvassa maalaushommia (ja semi-tupareita?) yhden kaverin luona, joten sosialisointia olen kyllä tähän viikkoon saanut mahtumaan useammankin edestä!

Ennen maalausmeininkejä ajattelin kuitenkin täytellä viimein Daiton hakemuslappuset sekä harjoitella ensi tiistain kanji-kokeeseen. Kanjien opettelu on jäänyt mulla tänä vuonna hieman heikommanpuoleiseksi, ja sepä kostautuukin nyt siinä, että pitäisi "kerrata" koetta varten lähes 80 kanjia... Noh, ehkä selviän! Daiton paperit ovat samat kuin viime vuonna, joten niissä ei sinänsä pitäisi olla mitään hirveän hankalaa, vaikka "Application for Certificate of Eligibility" onkin pienine printteineen hieman luotaantyötävän vaivalloisen näköinen. Eniten mua kyllä huolestuttaa se hakemuksiin liitettävä valokuva - kuitenkin kuvauspäivänä naamaan on tullut joku jäätävän iso ja punainen finni - tyyliin nenänpäähän -, silmä on punaisena yllättävästä silmätulehduksesta ja hiusrajakin on päättänyt vetäytyä väliaikaisesti kaksi senttiä! Pällistele sellaista kuvaa sitten kaikissa virallisissa papereissa, niin! (...ei sillä, että mulle olisi ikinä niin käynyt, mutta se on periaatteessa aina mahdollista!)

Loppukevennykseksi voisin höpistä vähäsen vielä yhdestä lempimangastani, jonka innostuin pitkästä aikaa lukemaan läpi: kyseessä on siis Ninomiya Tomokon ihana Nodame Cantabile, joka kertoo (klassisen?) musiikin opiskelijoista. Romantiikan, ihanan Chiaki-saman ja ehkä lempimangahahmoni Nodamen ohessa sarjakuvassa on parasta sen huumori. En yleensä reagoi sarjakuvien huumoriin hymähdystä enempää, mutta Nodame Cantabilen kohdalla olen räkättänyt ääneen monet kerrat. Tässä yksi (huumorin kannalta) lempikohdistani mangan alkupuolelta; Minella (ensimmäisen ruudun poika) ja Nodamella (toisen ruudun tyttö) on tulossa saksan kielen koe, johon he "kertaavat" Chiakin (mustatukkainen poika) johdolla. (Lukusuunta ruuduissa on siis japanilainen (oikealta vasemmalle), joten aloita lukeminen oikeanpuolimmaisesta sivusta!)


Olen viime aikoina katsonut myös aika paljon j-draamoja, mutta niistä voisin tehdä kokonaan oman postauksensa vaikka ensi viikolla. (Mikäli kouluhommat ja alkavat bilekausi eivät vie minua ihan mennessään!)

4 kommenttia:

Noorula kirjoitti...

Kannattaa olla niin sosiaalinen kuin mahdollista vielä kun voit! ;) Täällä joutuu tekemään hitusen enemmän vaivaa kavereiden eteen ja yllättävä yksinäisyys voi iskeä.

Yritä selvitä siitä CoE:sta. Se oli varmaan hirvein osuus koko hakuprosessissa ja hajoilin sen kanssa ehkä miljoona kertaa. Toisaalta se on hyvää harjoitusta perillä odottavaa paperisotaa varten. :D

Oh, enpä oo vielä lukenut tota Nodame Cantabilea mut taidanpas ottaa sen nyt heti työn alle!

Hilda ☆ ヒルダ kirjoitti...

Mjoo, totta! Tosin viikonloppuna sain todeta tulleeni vanhaksi, kun ei muka onnistunut täydellä teholla kahta iltaa bileitä putkeen. Hmm...

Mää jouduin viime vuonna jo kertaalleen täyttämään tuon CoE:n, mut täytyy sanoa et eipä ole kauhean paljon helpompaa vieläkään :'D Onneksi mukana tuli ohjelappunen, joka vähän helpottaa täyttelyssä. Mut joo, Japanin paperisotaa odotellessa... </3

Suosittelen Nodamea lämpimästi, niin mangana kuin animenakin! Live actionista en mene takuuseen, kun sitä olen katsonut vain hiukan. (Jätin ekan jakson kesken, kun Chiakin näyttelijä ei ollut tarpeeksi komea ja Nodamen näyttelijä oli muuten vaan ihan kamala :'''D Tai siis, mangassa ja animessa Nodame on söpö koheltaja, live actionissa taas jotenkin... PELOTTAVA.)

Heini kirjoitti...

Muistuta et näytän mun viisumi-kuvan sulle kun tuun takas, en usko et pahempaa kuvaa pystyisit mitenkään saamaan aikaan :'D.

Ja voi lol, oon kade miten pystyt kirjoitteleen noin aktiivisesti sun blogia vaikka et ole vielä edes vaihdossa kokemassa kaikkia hianoja vaihtoasioita. Mäkun olen päivittänt blogiani ruhtinaalliset.. neljä kertaa (?) täällä ollessani ja kertomista olis vaikka millä mitalla yhy. Pidät sit tän päivitystahdin kun oot siellä Japanissa, haluun lukea kaiken kaiken ;D!

Hilda ☆ ヒルダ kirjoitti...

:DD Se on varmasti ihan söpö!

Haha, saas kyllä nähdä mitä aktiivisuudelle tapahtuu, kun varsinainen vaihto alkaa... Kun välillä muka jo tämä Suomi-elon kiire (= joku manga/anime/j-draama kesken, pokémonien koulutus 100-levelisiksi tai se, etten jaksa keksiä tarpeeksi nasevaa aloitusklausetta) on esteenä kirjoittamiselle ;D Mut hei ää, mun onkin pitänyt kysyä noin sata kertaa sun blogista, hyvä siis että nyt mainitsit! Menen heti spämmäämään sinne~

  © Blogger Template by Emporium Digital 2008

Back to TOP