Teetä ja muovipurkkimeduusoja

Tänään on satanut taukoamatta koko päivän. Ulkona on ollut juuri sellainen harmaa ja nihkeän viileä ilma, jolloin tekee mieli lähinnä kääriytyä vilttiin ja uppoutua hyvän kirjan pariin sohvan nurkkaan tai sängyn uumeniin koko päiväksi. Koska tänään on tosiaan armas lauantai eikä mitään sovittuja menoja ollut, juuri sellaisissa merkeissä päiväni vietin - tosin kirjojen puutteessa olen kuluttanut aikani pääasiassa animen katselun ja satunnaisten, jatsin tunnelmoittamien päikkäreiden parissa.

Kasvaneiden päiväunitarpeideni syynä on osaksi eilinen Akihabaran reissu, jolla viihdyimme päälle kymmenen tuntia ja jonka aikana tuli taas vaihteeksi käveltyä paljon ja paljon. Tavanomaisen Suomi-kolmikkomme lisäksi matkassa mukana oli senpaimme Harri, jonka treffasimme Ikebukuron asemalla.

Kuten jo muistaakseni edellisessä merkinnässä mainitsin, Akihabara on monista elektroniikka-, manga- ja anime-kaupoistaan tunnettu kaupunginosa ja yksi turistien suosikkikohteista. (Jännänä sivuhuomautuksena/-huomiona; minusta on nykyään jotenkin tosi outoa nähdä, esimerkiksi Tokion tai jonkun muun isomman paikan reissuilla, muita länsimaalaisia! Kai silmä on jo alkanut tottua Higashimatsuyaman meininkiin, jossa me vaihtarit olemme jotakuinkin kaupungin ainoat länkkärit...)

Katukuvaan kuuluvat isojen mainostaulujen, animehahmojen ja ah aina niin loputtoman ihmisvilinän lisäksi kadunkulmissa seisoskelevat, erilaisiin asuihin pukeutuneet tyttöset, jotka jakavat edustamansa meido-kahvilan mainoksia. Meido- eli maid- eli suomalaisittain sisäkkökahvila on kahvila, jonka työntekijät ovat tyypillisesti pukeutuneet ranskalaisen sisäkön asuun ja kohtelevat asiakasta kuin, no, isäntää/herraa. Vaikka kahviloista voi ostaa jos jonkinlaisia herkkuja, tyypillisesti sinne mennään ensisijaisesti juuri tarjoilijattarien takia. Sisäkköteeman lisäksi muitakin teemoja ja tyylejä löytyy; eilisen aikana ehdimme nähdä ainakin yhden koulutyttö-meidon, noita-meidon, yöpuku-meidon ja meidon, jonka pää oli muovisen onigirin sisällä. (...älkää kysykö, minulla ei ole harmainta hajuakaan miksi!) Innokkaista mainostuksista huolimatta emme yhteenkään kahvilaan eksyneet, sillä jo pelkkä sisäänpääsy maksaa jotakuinkin kympin.

Kahviloiden sijaan kävimme useammassa manga- ja animetavara-liikkeessä sekä yhdessä jäätävän kokoisessa (elektroniikka)myymälässä, josta muutama kuvanen tässä:

Puljun seitsemässä (vai oliko se kahdeksassa?) kerroksessa oli tarjolla kaikkea kameroista läppäreihin, hiusten kihartimista naamasaunoihin ja, kuten viimeisistä kuvista voitte huomata, koottavista sotalaivoista ja taisteluroboteista eri (anime)hahmoja esittäviin figuureihin. Minun matkaani tavarataivaasta tarttui ionisoiva hiustenkuivaaja sekä 2.1-kaiuttimet läppäriin. (Korva ei vain enää kestänyt miniläppärin muovista äänimaisemaa...) Näiden lisäksi ostin reissumme aikana myös jo jonkun aikaa haikailemani koulupukumaisen hameen, joka itse asiassa näin tarkemmin ajatellen saattaa olla ihan oikeasti jonkun entinen koulupuvun hame. (Sydäntä hieman kirveli kokomerkintä "L" ja erityisesti se, että sekin oli hieman napakka, vaikka hame oli tarkoitettu jotakuinkin minun mittaiselle ihmiselle...)

Vaikka reissun aikana tuli nähtyä sitä ja tätä, päivän MITÄ IHMETTÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU -elämyksen tarjosi erään kaupan lemmikkitarvike-osasto. Voitte jotakuinkin tavoittaa kokemukseni, jos kuvittelette itsenne sellaiseen hieman Vapaa Valinnan tyyppiseen liikkeeseen ja johonkin hyllynpäätyyn nämä:

Kyllä, noissa purkeissa on pieniä meduusoja. Eläviä meduusoja, jotka uiskentelivat ja heiluttivat pikku, öö, ulokkeitaan. Vähän matkan päästä löytyi myös purkitettuja vesiliskoja, jotka tosin tuntuivat olevan vähän heikommassa hapessa kuin nilviäistoverinsa. (No, kukapa ei olisi jos kämppänä olisi tommoinen purnukka ja ainoana luontaista elinympäristöä jäljittelevänä elementtinä yksi onneton simpukka.) Että sellaista!

Akihabaran reissun lisäksi tämän päivän väsymykseen oli osasyyllisenä illan lettukestit/kajarien testausiltamat, jotka kestivät meidän iloksemme ja naapurien mielipahaksi melko myöhään. (Puolustuksekseni sanottakoon, että toisen puolen naapurilla on paha tapa huutaa sopimattomina ajankohtina ja toisella puolella harjoitetaan erinnäisiä kovaäänisiä asioita, joten saan kai minäkin silloin tällöin olla hintsusti äänekäs.)

Tämä päivä on siis tosiaan kulunut aika nuutuneissa merkeissä. Illasta päätin reipastua kuitenkin sen verran, että lähdin käymään kaupassa. MamiMartista palatessa poikkesin tuttuun tapaan yakitori-kojulle, jonka ojisan heti kutsui minut sisään teelle. Ei siinä kuitenkaan kaikki; hänellä oli minulle tällä kertaa lahja!

Vapaapäivänsä aikana ojisan oli käynyt ostamassa minulle teekannun, teekupin ja japanilaista vihreää teetä! Olin ihan äimänä ja kiittelin kovasti. Harmittaa, kun sanavarastoni ja kielitaitoni noin muutenkin ovat vielä kovin vajaat ja sen vuoksi en osaa ilmaista itseäni niin hyvin kuin haluaisin. Ojisan kuitenkin ymmärtää sen ja totesikin, että "dan dan", vähitellen. Oli muuten hyvä, kun kojulle tuli eräs täti, joka minut äkätessään kysyi jotta "okusan?" (="vaimo?"; oikeesti, olin vähän että "mitääh :D"), johon ojisan totesi että "musume" (="tytär"). Lisäksi lähtiessäni hän antoi minulle vielä mukaan pienen nipun tuoretta pinaattia, parsakaalia sekä hieman kananlihaa ja käski valmistaa jotakin herkullista. Minut on taidettu puolihuomaamattomasti adoptoida! ;D