Tarinoita Omenamaasta, osa 2

(Huom. Tämän merkinnän kirjoittaminen on aloitettu itse asiassa useampi päivä sitten, joten osa tiedosta on hieman vanhentunutta. Aim sou sorii!)

Alussa oli muuttosotku, vähän myöhemmin muutenvainsotku ja joku random Japanese guy.

Huhhuh, aika se vaan osaa rientää kuin pieni pelästynyt aropupu! Huomenna nähkääs uudet vaihtarit saapuvat Daito Bunkaan. Toistaiseksi (vielä) Green House on rauhallisen hiljainen, mutta huomisesta lähtien... jaa-a, saas nähdä, millaista remusakkia tai hiljahissukoita tänne saadaan!

Mutta kuten yllä olevista kuvista voitte päätellä, olen viimeinkin virallisesti greenhouselainen. Muutto oli yhtä tympeää kuin se yleensäkin on (tosin tällä kertaa ekstratympeää, kun muuttoauton sijaan tavaroita piti rahdata useassa erässä kävellen+junalla), mutta selvittiin hengissä. Itse muttosählinkiin meni pari päivää ja tavaroiden järjestelyyn/siivoamiseen toiset mokomat, mutta pikkuhiljaa alan käydä taloksi - tai huoneeksi, miten vain. Tuunasin jopa oman henkilökohtaisen design-kattolamppuni:

Kuutisen tuntia paperisilppua, teipinpaloja ja epäergonomista työskentelyasentoa!

Taide-elämyksen jälkeen palatkaamme takaisin aikoihin muinaisiin... Aomorin seikkailujemme vola kakkoseen.

Viivästelin enkä päässyt näkemään aamiaispöytää alkukomeudessaan,

mutta hyvää oli silti!

Aomorin reissumme toisen päivän suunnitelmana oli suunnata samoilemaan noin tunnin automatkan päässä olevaan Shirakami-Sanchiin, maailman suurimpaan koskemattomaan pyökkimetsään, joka on yksi Unescon Maailmanperintöluettelon kohteista. Huomionarvoista on, että Yuukin isä vei meidät sinne autollaan; hänellä oli kuulemma jotain työjuttuja siellä, mutta luulen, että hän saattoi ihan vartavasten meitä varten sinne lähteä. Enivei, arigatou, Yuuki no otousan!

Komeita vuorimaisemia täälläkin!

Päivä oli aurinkoinen ja kuuma kuten aiemminkin, mutta metsässä oli mukavan, noh, ei nyt ihan viileää, mutta muita paikkoja viileämpää. Tarkoituksemme oli käydä ihmettelemässä alueen kolmea vesiputousta, jotka sijaitsivat lähtöpaikalta noin parin tunnin kävelymatkan päässä. Aluksi liikuimme yhtenä porukkana, mutta koska eräs suomalaisneiti oli vähän hidas (krhm), nopeimmat kolme menivät reippaasti edellä ja hitaammat (krhmkrhm) tulivat perässä. Noh, maisemat olivat kauniita, ilma raikasta hengittää ja tunnelma rauhaisa, joten mikäs siinä hitaastikin edetessä! 

  

Muutamaa kaskasta ja pikkulintua lukuunottamatta metsässä

oli varsin hiljaista. 

Jottain patsastelua

Metsäosuuden jälkeen alkoi mielestäni matkan kaunein osuus; reitti siirtyi puiden varjosta pienen joen äärelle ja maisemat olivat kuin elokuvasta konsanaan. Vesi oli niin kirkasta, että niin pohjan sileäksi hioutuneet kivet kuin muutamat laiskasti uivat kalatkin saattoi nähdä kaukaakin selvästi.

Sitten koitti viimein patikoinnin huipennus: vesiputoukset. Patikointireitin korjaustöiden takia pääsimme ihmettelemään vain kahta reitin kolmesta vesiputouksesta, mutta niissäkin oli riittävästi ihasteltavaa. Enpä tiennyt, että vesiputouksen läheisyydessä tuulee niin voimakkaasti!

Tämän jälkeen alkoi paluumatka, joka sujui hieman nopeammin kuin aiempi taival - mutta kuitenkin sen verran hitaasti, että Yuukin isä ehti huolestua ja lähteä meitä vastaan muutaman alueen työntekijän kanssa...

Runsaiden nteeksipyyntökumartelujen jälkeen hyppäsimme taas Yuukin isän auton kyytiin, mutta kodin sijasta suuntasimme kulkumme Hirosakin kaupunkiin, jossa oli alkamassa Neputa Matsuri. Aomorin prefektuuri on tunnettu elokuussa järjestettävistä Nebuta- ja Neputa-festivaaleistaan, joissa kummassakin ovat pääosassa ihmisvoimin työnnettävät, sähkölampuin valaistut, noh, taideteokset, joita kutsutaan festivaalista riippuen nimellä "nebuta" tai "neputa". Koska joidenkin tahojen mukaan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja video enemmän kuin tuhat kuvaa, tässä teille videomatskua Neputa Matsurista. (Nebuta Matsuriin paneudun vähän myöhemmin.)

"Neputa" on siis eräänlainen jäätävän kokoinen maalauksin koristettu "paperilyhty", jonka etupuolella on kuva taistelusta tai jostakusta silmäätekevästä mieshenkilöstä ja takapuolella muinaisen fiinin leidin muotokuva. Kullakin/suurimmalla osalla neputoista on oma soittaja- ja marssijaryhmänsä, jotka kulkevat neputan takana soittaen ja/tai huutaen kovaan ääneen "yaiyadou" (jaijadoo), mikä ei henkilökohtaisen asiantuntijani Yuukin mukaan tarkoita (ainakaan nykyään) yhtikäs mitään. Festivaali kestää jotakuinkin viikon, sillä esiteltäviä neputoja on lähes sata; määrä tuntuu hurjalta, kun ottaa huomioon, että yhden neputan valmistukseen ja valaisemiseen saattaa upota jopa 20 miljoona jeniä. Vielä hullummalta homma tuntuu, kun saa tietää, että festivaalin jälkeen kaikki neputat päätyvät neputojen taivaaseen... Noh, neputa-mestarit (mun tulevaisuudenammatti!) rahoittavatkin kunkin vuoden neputansa pitkälti sponsoreiden avulla.

Tässä vielä pari kuvaa:

...hohhoi. Tässä kirjoitusvaiheessa eletään siis jo aikaa, jolloin uudet vaihtarit ovat hyökyaallon tavoin iskeytyneet Green Housen rantakallioon. ...mikä kuulostaa itse asiassa kielikuvana aika pahalta, mutta pistetään se väsymyksen piikkiin (kello on taas vaihteeksi jälkeen puolenyön)! Green Housen poppoo vaikuttaa varsin mukavalta, ja uskoisin tästäkin lukukaudesta tulevan oikein mukavan. Kuvia ja tarkempia kertomuksia myöhemmin, jahka pääsen tarkemmin sisään uusien tulokkaiden sielunelämään.

Tarkoitukseni oli päästä tämän merkinnän aikana Aomori-tarinan loppuun asti, mutta näemmä viimeisen päivän legendat jäävät toisella kertaa turistaviksi. Huomenna kertaan varmaan hulluna torstain välitasokokeeseen (ts. pelaan Pokémonia ja katson j-draamaa), mutta loppuviikosta ehkä ehdin taas rivin jos toisenkin raapustella.

Loppubonuksena tänään otettu kuva Green Housen huoneestani:

Sotkuista mutta kodikasta!

Ensi kerralla siis (toivonmukaan) loput Aomorista sekä mahdollisesti jotakin muuta höpöttelyä. Mata ne!