Ajatuksia kotiinpaluusta vol. 1

Vasemmalla Yawara-chanin "hyvästelykuva" parin viikon takaa, oikealla tämän aamun tunnelmat.

Viime aikoina ovat tunteet olleet pinnalla, kun olemme jättäneet hyvästejä kotimaahansa palaaville vaihtaritovereillemme. Yuukikin otti ja lähti pari päivää sitten Ranskaan kolmeksi ja puoleksi viikoksi ranskan ryhmänsä kanssa, joten olen ollut täällä varsin haikealla mielellä. Omaan paluuajankohtaani on vielä jonkun verran aikaa, mutta ajattelin nyt kumminkin jakaa joitakin ajatuksiani kotiinpaluuseen liittyen - tässä viimeisin kolumnini, jonka kirjoittelin pari viikkoa sitten.

*

Kävimme ystäväni kanssa jokin aika sitten keskustelun, jossa vilisi sen kaltaisia lauseita kuin "tuntuu, ettei innostu enää mistään" tai "pitää löytää mielekäs tavoite, jonka avulla motivoitua jatkamaan päivästä toiseen". Mistä puhuimme - parisuhteen kariutumisesta, vakavasta sairaudesta vaiko kenties läheisen menetyksestä? Ei, vaan vaihtovuoden loppumisesta ja Suomeen palaamisesta.

Ennen kuin kukaan ehtii vetää kulmiaan kurttuun, todettakoon, ettei paluu koto-Suomeen ole oikeasti ihan niin kamalaa kuin yllä olevat kommentit saattavat antaa ymmärtää. Itse asiassa odotan innolla monia asioita: päällimmäisenä toki perheen ja kavereiden näkeminen pitkästä aikaa, mutta en malta myöskään odottaa hampaiden upottamista lämpimään, voilla siveltyyn ruisleipäsiivuun tai löylyjä kunnon puusaunassa. On kuitenkin myös asioita, joita en erityisemmin odota.

Tuulessa tanssivia kirsikankukkia ihaillessa tai festivaalikojusta ostamaa suklaabanaania syödessä ei ollut tarpeen miettiä, missä vaiheessa valmistuu, löytääkö valmistuttuaan mieluisia töitä tai mitä ihmettä sitä ylipäätään elämällään tekee. Vieraan kulttuurin pyörteissä ja monen edessä olevan kuukauden keskellä sitä oli kuin kokonaan toisessa maailmassa, jossa pystyi laskemaan käsistään tulevaisuutta koskevan epävarmuuden - vain uppoutua elämään kulloistakin hetkeä ilman huolen häivää. Nyt kuitenkin, kun nuo kuukaudet ovat petollisen vaivihkaa kuluneet yksi toisensa jälkeen ja jäljellä on enää vain hippunen, on pakko alkaa ajatella myös elämää vaihdon jälkeen.

Me suomalaiset emme ole tässä mikään poikkeus. Samanlaisia valmistumista tai töitä koskevia huolia on myös vaihtarikavereillamme - joskus jopa meitä enemmän. Onkin tavallaan lohduttavaa, että meidän suomalaisten ei tarvitse taistella yksittäisistä työpaikoista joskus jopa kymmenien tuhansien ihmisten kanssa. Se ei silti tarkoita, etteikö meidänkin tulevaisuuteemme liittyisi kysymyksiä.

Mielestäni tärkein niistä kuitenkin on, millä mielellä tulevaisuuden kohtaa. Jos kulmat ovat kurtussa, ei paluu varmasti mitään riemujuhlaa ole. Jos taas katse on kirkas ja mieli avoin, löytyy taatusti Suomi-neidonkin helmasta monenmoisia hienoja hetkiä ja iloisia yllätyksiä koettavaksi ja ihmeteltäväksi. Tähän päädyimme myös ystäväni kanssa; vaikka takana onkin koko joukko upeita kokemuksia, se ei tarkoita, etteikö tulevaisuudessakin moisia olisi.

Vaikka monet ystäväni joutuvat palaamaan takaisin kotimaahansa kuluvien viikojen aikana, itse pystyn ja aion oleskella täällä Japanissa vielä parin kuukauden verran. Silti katseeni on jo hieman myös kotiinpaluussa; millaisethan seikkailut minua Suomessa odottavat?

"Vielä me joskus tavataan uudestaan, eikös niin!"