perjantai 1. helmikuuta 2013

Puheita menneisyydestä

Jouluvideon valmiiksi saamisen innoittamana päätin nyt takoa kun rauta on kuumaa; tässä merkintä, jonka kirjoittamisen aloitin lähes kaksi kuukautta sitten. Josko se nyt tänään viimein pääsisi loppuun asti...

*

Näin marraskuun käännyttyä joulukuuksi päätin viimein yhdistää jokusen viikkoa sitten second hand shopista ostamani viltin ja kotatsu-pöytäni kokonaisuudeksi, jota japanilaiset kuvailevat "pöydän äärelle istahdettuasi ja viltin alle sujahdettuasi jäät sille tiellesi" -tapaisin lausein. Kotatsu on siis matala pöytä, jonka pöytälevyn ja jalkakehikon väliin voi laittaa viltin tai futonin. Pöydän alla, usein pöytään rakennettuna, on lämmitin, joka yhdistettynä vilttiin luo kotatsusta lämpöisen ihanuuden linnakkeen Japanin kylmää ja koleaa talvea vastaan. Kutsuin Yuukin testaamaan kotatsuani, ja no, noin viiden minuutin kuluttua minulla oli huoneessani yksi kappale suu auki nukahtanutta poikalasta.

(Yuuki arvostaa, kun julkaisen siitä näitä kuvia. )

 Ennen kuin jatkan kotatsu-tarinointiani, voisin vähän palata viime viikon meininkeihin. Viikko kului pitkälti räkätaudin merkeissä (joka sinnittelee vielä edelleen), ja ääntä sekä jaksamista perjantain puhekilpailua varten säästääkseni en mennyt kouluun. Itseopiskelumotivaatiokin oli vähän alhaalla, joten en hirveästi kanjien tahi muiden työlistalla olevien juttujen kanssa painiskellut. En kuitenkaan ihan toimettomanakaan halunnut olla, joten otin viimein työn alle sadan jenin kaupasta ostamani tykötarpeet ja askartelin ikkunaani ala-asteen kuvistunnin hengessä ikkunakoristeen. (Silkkipaperia tosin ei ollut, mutta origamipaperi ajoi saman asian oikein hyvin.)

 Lasten askartelukerho kokoontui kahtena päivänä yhteensä seitsemisen tunnin ajan.
(Voi kunpa mulla olisi opiskeluunkin näin paljon motivaatiota...) 

Mutta tosiaan, viime viikon The Thing oli se perjantain kauan peljätty enkun puhekilpailu. Finaalipuhe oli pitänyt kirjoittaa ja lähettää jo useampi viikko sitten, joten enää oli jäljellä vain puheen ulkoaopettelu sekä yleinen panikointi. Perjantain viimein koitettua keräännyimme yhdeksän korvissa Daiton auditorioon, jossa Iguchi-sensei ja joukko kilpailun käytännönpuolesta vastaavia opiskelijoita opastivat meitä kilpailupäivän kulusta. Varsinainen kisa alkoi vasta iltapäivällä, joten selitysten kuuntelun ja mikin testaamisen jälkeen oli aikaa syödä kilpailijoille varattu obento-lounas ja harjoitella puhetta/seurustella muiden kisaan osallistujien kanssa.

The Iguchi-sensei.

Kilpailun paras anti ainakin mulle oli ehdottomasti
se, että pääsin näkemään Yuukin puku päällä. 

Mokomakin ilmeilijä taas!


Obento!


Joutilaan odottelun ja muutaman syvällisemmän keskustelun jälkeen oli viimein aika aloittaa. Kilpailussa oli neljä kategoriaa: lukiolaiset, yliopisto-opiskelijat, vaihtarit sekä muut. Vaihtari- ja muut-ryhmässä oli neljä kisailijaa kummassakin, lukiolaisia oli viisi ja yliopistolaisia seitsemän. Ensin olivat vuorossa lukiolaiset, sen jälkeen muut ja vaihtarit, lopuksi yliopistolaiset. Kunkin ryhmän puheiden jälkeen oli viidentoista minuutin tauko, jonka aikana saattoi paeta saunan lämpötiloja lähentelevästä auditoriosta pihalle haukkaamaan kylmää syysilmaa (ja paniikkiharjoittelemaan puhettaan vielä viidennentoistamiljoonannen kerran). Puheiden taso vaihteli selvästi jonkun muun oikolukemista ja ylinäytellyistä puheista kieliopillisesti hieman ontuviin mutta koskettaviin puheisiin; itsekehuskeluun menemättä ulkomaalaisvahvistuksien puheet olivat silti mielestäni kisan parhaimmat.

Vaikka oman puheeni jälkeen oloni oli tosi hyvä ja tunsin tehneeni parhaani, en valitettavasti päässyt palkintosijoille. Meri ja Harri sen sijaan voittivat kategoriapalkinnon (Harri oli Muut-kategorian paras ja Meri vaihtareista paras), kun taas koko kisan voitto meni eräälle lukiolaiselle (jonka puheesta en suoraan sanoen muista mitään, mutta ilmeisesti se sitten oli hyvä.)


Jännittelyä ennen omaa vuoroa


Kisan parasta antia oli kyllä tuon juontajan englanti kunkin puhujan 
pidettyä puheensa: "We are in moving to judgement time now", "We are now into 
moving to judgement time" ja meidän lemppari, "We are moving in judgement 
time now".


Tuomariston neuvotteluista lähetettiin live-videokuvaa katsomoon.

Palkinnot!



Voittajien on helppo hymyillä! (Paitsi Harrin ;))

No, onneksi sentään sai hyvää ruokaa kilpailun päätteeksi.


Puhekimara jatkui parin viikon päästä, tosin tällä kertaa japaniksi - kyseessä oli nimittäin vuodenvaihteen jälkeen kotimaahansa palaavien vaihtarien jäähyväispuhetilaisuus, joka vaihtareiden keskuudessa kulki nimellä "Sayonara Speech".

Naispuolisten vaihtarien oli halutessaan mahdollisuus pukeutua puheenpidon ajaksi kimonoon. Vuokraus ja pukeminen kustansivat vain noin 15 euroa per nenä, joten kaikki päättivät sitä koettaa. ...mikä tarkoitti tokikin sitä, että ennen ja jälkeen puheiden otettiin yhteensä noin 1387635827 kuvaa vaikka minkämoisin kombinaatioin. ;)

Nutturaa ja kiharaa!

 Valitsemani kimono! Olisin alunperin tahtonut oranssin/kultaisen kimonon, mutta ehdimme paikalle sen verran viiveellä, että miettimäni
kimonot olivat jo varattu. Puolipaniikissa päädyin sitten tähän, mikä ei sekään liennyt huonoin vaihtoehto!




  
Vasemmalla yksi lempiopettajistani, Tanaka-sensei, keskellä Ojisan, oikealla kaksi englanninryhmäni oppilasta. Kolme
viimeisintä tulivat erityisesti minua katsomaan


Koko poppoo!

Sitten oli viimein aika siirtyä juhlasaliin. Ennen puheita katsoimme diaesitetyksen, jonka KV-laitoksen väki oli koonnut vuoden aikana ottamistaan valokuvista.


Meitsi vähän kalligrafioi

Sitten viimein oli puheiden aika, ja voi kuulkaas - minut oli laitettu koko katraan ensimmäiseksi! Vaikka olinkin puhettani toki harjoitellut etukäteen, jännitti sen verran paljon, että puheeni venähti luovien taidepaussien myötä toivotusta viidestä minuutista lähes kymmeneen minuuttiin. Noh, selvisin kuitenkin jotakuinkin elävänä ja sain yleisönkin vähän naurahtamaan, eli kaipa se hyvin loppujen lopuksi kuitenkin meni!

Otsikokseni olin valinnut "Kokoro no taiyou wo motto akarui you ni", mikä kääntynee suomeksi jotakuinkin "Sydämen aurinko kirkkaammaksi". Yksi puheeni keskeisistä jutuista oli sanaleikki, jota käytän yleensä esittäytyessäni. Japanilaisittain kun nimeni lausutaan yleensä "Hiruda", jonka voi ymmärtää myös "hiru da":na - joka on siis puhekielinen tapa sanoa "on (ilta)päivä". Näin ollen esittäytyessä nimeni sanottuani yleensä totean: "Yoru ja nakute, hiru da" = "Ei yö vaan päivä". Tällä vitsillä aloittaen lähdin kertomaan kuluneesta vuodesta iloineen ja suruineen. Puheeni lopuksi kehoitin erityisesti vaihtarikavereitani "vaikeina aikoina muistelemaan parhaimpia hetkiään Japanissa ja siten saamaan sydämensä auringon loistamaan kirkkaana". Itsekin lupasin niin tehdä. Miksikö? Koska olen Hiruda. Yoru ja nakute, hiru da. ^__^

Tässä vielä video puheestani.



Puheen jälkeen otimme vielä muutamat kuvat, jonka jälkeen sitten oli aika vaihtaa kimonot takaisin tavallisiin vaatteisiin. Lopuksi oli tuttuun tapaan taas kaikenmoisia herkkuja katettuna niin kuulijoille kuin puhujillekin, mistä minulla ei valitettavasti kuitenkaanole kuvia, koska muistikortti meni puhevideoista ihan täyteen 3':


Hali-senpai oli myös siellä!
 

*

Oisko nyt sen kuuluisan kymmenen pisteen ja papukaijamerkin paikka... Joka tapauksessa, tästä eteenpäin sitten aion (ajankohtaisten aiheiden/raportointien ohessa) tarttua niihin aiheisiin, jota edellisessä postauksessa toivoitte. Aiheita voi ehdotella edelleen, samaten kaikenlaiset muutkin kommentit ja huomiot ovat tervetulleita kuten aina n___n

3 kommenttia:

viipyilevää kirjoitti...

Tosi kauniita nuo kimonokuvat ja hienolta kuulosta puheesi :)

Juha Määttänen kirjoitti...

Hieno puhe! Erityisesti jäi mieleen sana "maskara" ;)
Olen ylpeä sinusta !

Hilda ☆ ヒルダ kirjoitti...

Äitee & iskä: kiitos <3

  © Blogger Template by Emporium Digital 2008

Back to TOP