lauantai 27. elokuuta 2011

Synttäriterveisiä Japanista

Meikäläinen täytteli vuosia reipas viikko sitten (kauniin symmetrinen 22 tuli täyteen), ja sen kunniaksi sähköpostikaverini Mizuki päätti muistaa minua paketilla. Paketti saapui jo 23. päivä, mutta joutui odottelemaan postin huomissa muutaman ylimääräisen päivän, sillä emme ole ehtineet sitä hakea... Tänään kuitenkin ennen mökille lähtöä äitini kipaisi postissa ja kiikutti kotiin tutun näköisen pahvilaatikon:

Mizukin alkuvuodesta lähettämä paketti oli mukava, joten olin tästäkin varsin innoissani. Enkä pettynyt!

Suurenmoinen avaamisspektaakkeli ja sen seuraamukset

Aloitettakoon söpöstä, kissa-aiheista onnittelukortista; en ole saanut soivaa syntymäpäiväkorttia sitten lapsuuden, joten oli hauska yllätys, kun avatessa kortti alkoi tuttua melodiaa piipittää. Hello Kitty -pussukan sisältä löytyi metallinen karkkipurkki sekä joitakin yksittäisiä makeisia. Ison pussin riisijuttuja ehdinkin jo äsken maistaa (rapsakoita ja suolaisia, vähän niin kuin sipsejä), mutta koala-aiheiset suklaa(keksi?)t ovat vielä maistamatta. (Etikettejä tavatessa tuli muuten ihan valtava syyllisyys siitä, etten ole merkkejä kerrannut yhtään kesän aikana...)

Viimeiseksi paneuduin Sumiya-tarralla varustettuun pakettiin.

Kaunis paketti ja kiva sisältö!

Supersöpö kissapyyhe on ymmärtääkseni tyypillinen japanilainen käsipyyhe, joita japanilaiset kuljettavat mukanaan (Japanissa kun julkisista vessoista löytyy harvemmin ilmakuivaimia saati käsipaperia käsien kuivaamiseen). Syömäpuikot taas eivät ole ihan mitkä tahansa, vaan ilmeisesti vartavasten minulle tehdyt: niissä nimittäin lukee nimeni sekä hiraganoin että katakanoin!

"Hiruda"; vasemmalla hiraganoin, oikealla katakanoin

Todella kiva paketti kaiken kaikkiaan! Ainut "ongelma" on vain se, että minun täytyy keksiä Mizukille jotakin yhtä kivaa lahjaksi... Aikaa miettimiseen on onneksi pari kuukautta, sillä Mizuki juhlii synttäreitään marraskuussa. Nyt kysyisinkin teiltä, arvoisat lukijani, mikä teistä olisi jotakin pientä ja mukavaa sekä mielellään myös suomalaista, jolla minun kannattaisia sähköpostikaveriani muistaa? Ajattelin koota samantyyppisen, useasta eri asiasta koostuvan paketin, joten ideoita saa antaa useammankin. :)

ありがとうございます、瑞希ちゃん 

5 kommenttia:

Elisa | Miten niin liikaa? kirjoitti...

Mä jo odotin että sieltä paljastuisi Maru-kisu! Se olisi ihana kisu<3

Ööö... Ruisleipää, Fazerin sinistä ja salmiakkia? Jee, olenpa kekseliäällä tuulella.

Pentikillä on kiva poromagneetti ja -avaimenperä ainakin. Muumikamaa nyt ainaki on pakko! :)

Noorula kirjoitti...

Heippa,

Uutena lukijana täytyy heti päästä kommentoimaan! ;)

Olen lähdössä about kuukauden päästä itse Japaniin vuodeksi ja pähkäilen täällä hieman samoissa tunnelmissa tulijaisongelmien kanssa. Mitä ihmettä viedä ihmisille, joita ei ole koskaan tavannut?

Muumikamasta olen edellisen kommentoijan kanssa samaa mieltä. Ehkä joku kännykkähärpäke? Entä mites olisi sellainen pieni marimekon kolikkopussukka? Syötävistä jutuista esim. Fazerin Geisha-suklaa voisi olla hauska tai sitten sellainen Nordic Gourmet -levy. Ruisleipä voi olla aika hc mutta niitähän on sellaisia eri tavoin maustettuja ruissnackseja myös olemassa.

Noh, johan tästä nyt tuli taas pitkä sepostus. :D

Hilda ☆ ヒルダ kirjoitti...

Elisa, Maru <3 Muumikamaa en ole vielä lähettänyt, eli ehkä nyt olisi sen aika... Salmiakkia lähetin ekan paketin mukana, mutta Mizuki ei ikinä kommentoinut, että tykkäskö vaiko ei ;D

noorura, tervetuloa lukemaan! Mitä olen aiempien vaihtarien blogeja lukenut, kaikenlaiset kännykkähäepäkkeet ovat kuulemma aika hyvä valinta, koska niitä käyttävät oikeastaan ihan kaikki japanilaiset; esimerkiksi joku muumi- tai vaikka poro-kännykkäkoru vois olla aika kiva lahja/tuliainen :) Tuo Marimekon kolikkopussukka tai ruissnacksit ovat myös hyviä ideoita, pistänpä nekin muistiin.

Samuli Perttula kirjoitti...

Joku hyvä suomalaisen bändin CD vois toimia tai pussillinen suomalaisien kukkien siemeniä kylvettäväksi. Joku paikallinen design-tuote voisi olla myös hauska saada ( en siis tarkoita mitään huippukallista ja jo laajalle levinnyttä designia, vaan jotain oivaltavampaa ).
Ruokatuotteista taas joku koivunmahlajuttu olisi ainakin jotain kovin suomalaista tai sitten lakka/hilla/suomuurain hyvyys voisi myös olla melko pätevä.
Kirjallisuuden puolelta tulee lähinnä mieleen Kalevala ja sen eri versiot kuten Koiramäen kalevala, joka on ainakin englanniksi käännetty.
Sitten on tietty supi suomalainen saunavihta/-vasta.

Hilda ☆ ヒルダ kirjoitti...

Tuota suomalaista musiikkia harkitsin myös, mutta toistaiseksi en ole vielä keksinyt, että minkä levyn sitten lähettäisin... Ehkä jonkun kokoelman? Siemenet on tosi hauska idea! En vaan tiedä, että liittyykö niihin jotain säädöksiä? Kun jotkut maat on tosi tiukkoja sen suhteen, mitä kasveja tms. sinne saa viedä.

Saunavihta olis kyllä varmaan aika eksoottinen :D "We slam each other with this thing in sauna"...

  © Blogger Template by Emporium Digital 2008

Back to TOP