lauantai 21. heinäkuuta 2012

Pikku terveiset, kesäterveiset~

Hei ja ISO anteeksipyyntö siitä, että viime merkinnästä on ehtinyt kulua melkein kuukausi. Olen vaan ollut joko kiireinen/väsynyt/asdadgadg, että en ole saanut mitään kirjoitettua, vaikka halua olisi kyllä ollut... Noh, viimeinen koe ennen kesälomaa on ensi tiistaina, eli kohta pääsen minäkin kirmailemaan kesälaitumille ja sitten on kivasti aikaa pokémonin peluun ja läkähtymiskuoleman lomassa tännekin raapustella.

Kertomista olisi yksi ja kaksi ja kolmekin, mutta koska on jo aika myöhä ja koska Green Housen keittiössä on paljon italialaisia, en kirjoittele tänään tämän enempää. (En oikeastaan tiedä, miten italialaiset liittyvät tähän, mutta keittiössä heitä on.) Tässä kuitenkin hieman videomuotoisia tunnelmia tältä illalta - Yuukin ehdotuksesta päätimme nimittäin harjoittaa perijapanilaista kesätraditiota eli porukalla ilotulitteiden... öö, iloista tulittelua, ja pitihän sitä vähän sitten taltioida!



Huomenna yritän raapustella vähän pidemmästi, jos kanjikimaraltani (tai sen pakoilulta) ehdin ja jaksan. Mata ne!

1 kommentti:

Annika kirjoitti...

Hei, tää ilotulittelu jäänyt multa huomaamatta. Hauska kesäharrastus :) Kävittekö jo katsomassa niitä vähän isompia ilotulitteita Tokiossa?

  © Blogger Template by Emporium Digital 2008

Back to TOP