sunnuntai 5. elokuuta 2012

Tilannekatsaus ja tulikukkasia

Valkea, valkeampi, kesä-Hilda.

Kesäloma!! ...ollut käynnissä jo itse asiassa jonkun aikaa, mutta nyt vasta pääsen siitä tännekin ilmoittelemaan. Armas pikkusiskoni on ollut täällä viime viikon maanantaista asti, mikä on käytännössä tarkoittanut varsin monenlaisia (ja monilukuisia!) aktiviteetteja ja matkoja kuluneen kahden viikon aikana; olemme muun muassa käyneet DisneySeassa, turistikäppäilleet Tokiossa, lilluneet onsenissa, osallistuneet useampaankin matsuriin ja käyneet Aomorissa. Aikomukseni oli kirjoitella näistä elämyksistä tuoreeltaan, mutta kiitos ähkyhidastyhmän miniläppärini ja toisinaan silkan ajanpuutteen aikomuksen tasolle taas kerran jäätiin. Tarkoitukseni on kuitenkin ensi viikon aikana kirjoitella merkintä jos toinenkin näiden kahden viikon kiinnostavimmista aktiviteeteista, joten pysykäähän kuulolla!



Hieman esimakua Aomorin reissusta!

Palatakseni pikaisesti hieman muinaisempiin asioihin, viime viikon tiistain kokeen myötä kevätlukukausi saatiin kivasti pakettiin. Kokeet menivät ihan mukavasti, eli todistuksen ei pitäisi olla mitään hirveän hirvittävää nähtävää, milloin sen sitten saakaan nähdä. Mutta voi veljet, miten julkean nopeasti aika on kulunut! Vaikka kielitaito onkin parantunut jonkun verran sitten maaliskuun, täytyy sanoa että olin olettanut/toivonut kehittyväni tämän ensimmäisen puoliskon aikana huomattavasti paremmaksi kuin mitä tällä hetkellä olen. Noh, onneksi on vielä puoli vuotta aikaa tsempata! (Kiinnostuneille tiedoksi, että koulupostaus on edelleen To Do -listallani, ja aikomukseni onkin nyt kesäloman aikana siitäkin aiheesta raapustella. Jee!)

Muita erittäin mainitsemisen arvoisia asioita voisi olla se, että meikäläinen muuttaa tämän kuun lopussa Green Houseen! Keskeisin syy muuttopäätökseeni oli se, että City Palace alkoi tuntua vähän yksinäiseltä paikalta ja noin muutenkin näin oltua ja elämää nähtyä asuntolassa asuminen tuntuu jotenkin mielekkäämmältä vaihtoehdolta vaihtarielon kannalta. Odottamattoman paljon sain kuitenkin vääntää ja kääntää, että sain huoneen Green Housesta, mutta sainpahan kuitenkin! Iguchi-sensei (ilmeisesti vaivalloisista suomalaisista kettuuntuneena) kuitenkin totesi, ettei hän (tai kukaan muukaan KV-keskuksen tyyppi) ehdi auttamaan minua muutossa, eli joudun nyt vähän ekstrazumbailemaan, että saan maallisen omaisuuteni Palatsista Kasvihuoneeseen. Noh, josko pikkuhiljaa tulevien viikkojen aikana kuljetellen se onnistuisi...


Amandan jumppakerho ja mun turboahdettu Palatsini.

Toinen erittäin mainitsemisen arvoinen asia on se, että meitsipäs saikin töitä! Ensi perjantaista lähtien opetan nimittäin englantia joukolle japanilaisia setiä joka toinen viikko puolentoista tunnin ajan. Hieman jännityksellä odotan tätä pestiä, sillä ryhmän aikaisempiin opettajiin kuuluvat arvoisat ja sitäkin pätevämmät senpaini Tuuli ja Harri... Noh, eiköhän kaik lutviudu!

Mutta joo, nyt pitäisi varmaan päästää Amanda viimein koneelle. Tänään olisi luvassa karaokea ja huomenna Tokio-shoppailua, eli menoa ja meininkiä riittää vielä! Tähän lopuksi kuitenkin vielä pari kuvaa Yoriissa olleesta hanabista eli ilotulittelusta. Saatiin tuurilla ihan megahyvät paikat joen rannalta, vaikka väkeä olikin paikalla aika paljon, ja kun vielä lämpötilakin oli laskenut kuuman hiostavasta miellyttävän leppoisaksi, olivat puitteet suorastaan täydelliset. Japanin kesä, jee!




'

MY HANABI FACE








Lisäksi vielä mihinkään liittymätön ekstrabonuskuva kotimatkalta:


Kuullaan taas pian, toverit!

2 kommenttia:

Annika kirjoitti...

Ihania kuvia, KIITOS HILDA! Onpa ilotulitukset siellä upeita; Amandalla on ollut hieno reissu :)

Hilda ☆ ヒルダ kirjoitti...

Äitee: eipä mitään & kiitos ^^

  © Blogger Template by Emporium Digital 2008

Back to TOP