maanantai 5. marraskuuta 2012

Muovikurpitsoita ja lakanakummituksia

Kirjoittelen aina silloin tällöin vanhan kotikaupunkini paikallislehteen kolumneja, joissa jaarittelen sitä ja tätä vaihtarielämästäni. Nyt päätin viimein julkaista yhden näistä turinoinneista täälläkin. Aihe, Halloween, on hieman jo vanhentunut, mutta no - parempi myöhään kuin ei milloinkaan! (Meillä on ollut Daiton bunkasain eli kulttuurifestivaalin myötä keskiviikosta saakka vapaata, ja kun oikeastaan kaikki päivät ovat kuluneet reissatessa Tokioon, ei ole ollut oikein aikaa ja jaksamista kirjoitella...)

Valmistautumassa illan Halloween-bileisiin

Jo syyskuun alusta lähtien se tiedettiin: Halloween on tuttu juttu myös Japanissa. Viimeiset pari kuukautta kauppojen hyllyjä ovat koristaneet virnuilevat kurpitsat sekä kummitukset, ja edes junassa ei voi välttyä erilaisten Halloween-tapahtumien ja -alennusmyyntien mainoksilta.

Japanilaiset nauttivat juhlista ja festivaaleista, kuten kesän matsuri- eli festivaalikausi osoittaa. Erään opettajamme mukaan länsimaiset juhlat ja perinteet saavat jalansijaa Japanissa, jos niille löytyy tarvetta ja tilaa. Esimerkiksi ystävänpäivä nousi aikoinaan suureen suosioon siksi, että naiset tarvitsivat päivän rakkautensa tunnustamiseen. (Ennen vanhaan kun vain miesten oli soveliasta ilmaista tunteensa vastakkaista sukupuolta kohtaan.) Halloweenin tapauksessa kyseessä on pitkälti sopiva ajankohta, sillä näin loka-marraskuun vaihteeseen ei juuri sijoitu muita juhlia tai festivaaleja.

Japanilaisessa kansanperinteessä kummitustarinoilla on aina ollut keskeinen sijansa, ja näin ollen kansantarinoiden yuurei- ja youkai- eli kummitus- ja hirviö-kavalkadi onkin varsin monipuolinen ja kiehtova. Kiinnostavaa kyllä näitä perinteisiä kummajaisia ei mainoksissa tai koristeluissa näy, vaan Halloweenin kuvasto on Suomen tapaan pitkälti Amerikasta lainattua - lakanakummituksia, kurpitsalyhtyjä ja luurankoja.
    
Uskaltaisinkin väittää, että Halloween on täällä Japanissakin pitkälti markkinamiesten ja kauppojen juhla. Pyhäinpäivän tapaista kuolleiden muistopäivää japanilaiset viettävät heinäkuun 15. päivän tienoilla, joten Halloweenin merkitys tiivistyy japanilaisille pitkälti teemaan sopivien oheistuotteiden kuten Disney-hahmojen Halloween-versioiden tai kurpitsakuvioitujen makeisten ja kakkujen ostamiseen - sekä erilaisiin teemajuhliin ja naamiaisiin. Halloween, mikä ihana tekosyy kulkea Pikachu-puvussa Tokiossa!
    
Jahka Halloweenista on selvitty, alkaa joulun odottelu. Olen itse asiassa ehtinyt jo nähdä ensimmäiset joulupukkikoristeet... Suomessa kaupat alkavat soittaa joululauluja vuosi vuodelta yhä aikaisemmin - mahtaakohan täällä Japanissa olla sama juttu?
    
Joulutunnelmia ennen kuitenkin: hauskaa Halloweenia ja rauhallista Pyhäinpäivää kaikille!

*

Tähän loppuun vielä muutama valikoitu kuva hieman päälle viikon takaisista, Tokiossa järjestetyistä Halloween-pirskeistä. 












Ei kommentteja:

  © Blogger Template by Emporium Digital 2008

Back to TOP