Kaikesta huolimatta hyvillä mielin

Jotenkin kummaa ajatella, että mikäli kaikki olisi mennyt alkuperäisten suunnitelmien mukaan, kuukausi takaperin olisin tähän aikaan istunut jo jonkun tovin lentokoneessa tulevia koitoksia jännittäen, ja että nyt olisin Japanin maaperällä tallustellut kuukauden päivät. No, kuten aikaisemmista merkinnöistä käy ilmi, näin ei kuitenkaan käynyt - täällä sitä edelleen ollaan, Suomen kamaralla nimittäin.

Alun vastoinkäymisistä huolimatta kuluneen puolentoista kuukauden käänteet ovat saaneet minut uskomaan yhä vahvemmin mottooni "Kaik lutviutuup". Suomen kirjallisuuden proffa näytti proseminaari-suunnitelmilleni vihreää valoa, eli pääsen kandintyötäni tekemään ensi syksynä. Jee! (Apua!) Viikko sitten kävin ensimmäistä kertaa sitten lähtöni Tampereella ja osallistuin japanin jatkokurssi II:sen tenttiin. Aineesta ("Kirje japanilaiselle ystävälle") sain vitosen, mutta tentti ei tainnut mennä niin hyvin kuin yleensä; kurssin kokonaisarvosanaksi sain nimittäin 4. (Mikä on tietenkin sinänsä tosi hyvä, mutta edellisten vitosten rinnalla auttamattomasti... no, huonompi. :/ Oma vaikutuksensa on toisaalta varmaan silläkin, että kuukauden verran luentoja jäi minulta käymättä Salossa olon takia...) Saan muuten varmaan jatkaa japanin opintojani TTY:llä vielä ensi lukuvuonnakin, sillä tieteenalayksikön opintoasiavastaavan mukaan opintoja voitaisiin edelleen puoltaa. (Tampereen yliopiston kielikeskus ei ensi lukuvuonnakaan japanin opetusta tarjoa, ja vaikka tarjoaisikin, niin ilmeisesti jatkokurssi III ja IV olisivat joka tapauksessa tarjolla vain TTY:llä. ...tai ainakin aiempina vuosina asia on näin ollut.) Pistinkin siis eilen uuden JOO-hakemuksen menemään (...myöhässä; virallinen syyslukukauden JOO-hakemusten deadline olisi ollut tyyliin viime viikolla, mutta kuulemma vielä ehti), ja vastauksen pitäisi tulla parin viikon sisään. Toivotaan parasta, sillä olisi tosi kivaa vielä ensi lukuvuonnakin japania opiskella!

Supermukavaa on myöskin se, että Daito Bunka on (varsin ilmeisesti?) hyväksynyt vaihtovuoteni alun siirtämisen ensi vuoteen. Kaikki palaset loksahtivat siis lopulta paikalleen; mikäli en olisi saanut opintojani (ts. proseminaaria) järjestettyä oikein, vaihtovuoden siirtäminen ensi vuodelle ei olisi ollut mahdollista. Ja vaikka toisaalta olisinkin saanut, mutta Daito ei olisikaan ollut suopea, lopputulos olisi ollut sama. Ylipäätään vaihdon siirtyminen vuodella eteenpäin on alkanut tuntua yllättävän hyvältä jutulta: ensi maaliskuuhun mennessä olen saanut tehtyä kandintyöni ja hoidettua opiskeluni sille mallille, että voin varsin kepein mielin vaihtoon lähteä (vrt. jos olisin tänä vuonna lähtenyt, olisin vaihdosta tultuani syöksynyt heti proseminaariin), ja lisäksi ehdin vielä ylimääräisen vuoden opiskella japania (toivottavasti TTY:llä; muussa tapauksessa itsenäisesti). Eli ainut ikävä juttu on lähinnä uusi odotusaika ja paperitöiden uudelleen tekeminen. Mutta no, se on kaikki jo tuttua juttua...

Kuten edellisessä kirjoituksessani otaksuinkin, kevääni ja kesäni kuluu pitkälti Salossa. Japanin tenttiin kertaamista lukuunottamatta en ole tehnyt ollenkaan koulujuttuja, vaan olen ottanut melko rennosti ja mm. alkanut taas piirtää satunnaisia luentosuttuja isompia asioita. (Unelmissa olisi saada tämän kevään&kesän aikana valmiiksi yksi sarjakuvanovelli, mutta no... saas nähdä!) Siinä missä Salo-elämä tarjoaakin mahdollisuuden elää jokseenkin huolettomasti kodin lihapatojen äärellä, on se välillä tavattoman tylsää - onneksi niin Tampereen, Turun kuin Helsinginkin kaverit tarjoavat mahdollisuuden päästä silloin tällöin rilluttelemaan suurkaupunkien meininkeihin. ;)

Summa summarum: loppu hyvin, kaikki hyvin. :)

Suunnitelma C

Aloitetaan kylmistä tosiasioista: peruin lentolippuni viime maanantaina.

Kaikesta aiemmasta uhostani huolimatta en siis ole sittenkään lähdössä nousevan auringon maahan vielä tänä keväänä. Kelkkani lähti hitaasti mutta varmasti kääntymään viime viikonloppuna, kun aloin ihan vakavasti miettiä koko käsillä olevaa tilannetta. Ensimmäiset kaksi viikkoa ajattelin kaikkea jollakin tapaa "laput silmillä", lähinnä tunteella - olen odottanut tätä nyt niin kauan, kyllä kaikki siellä sitten järjestyy, olisin niin pettynyt jos en lähtisi, jne. Aikani sulateltuani asioita aloin kuitenkin olla valmis ajattelemaan asioita myös jossain määrin järkevästikin, ilman aiemmin painostanutta hillitöntä pettymyksen pelkoa tai hätähousuilua. ...tai no, ainakin niiden lievemmillä versioilla.

Keskeisimmäksi kysymykseksi minulle nousi se, että onko minulla oikeasti niin kiire lähteä kuin nyt kuvittelen. Kulunut vuosi on tuntunut kieltämättä paikoin pitkältä kuin nälkävuosi, mutta toisaalta... tahdonko tosiaan kiirehtiä maahan, jossa ensimmäiset kuukaudet kuluvat todennäköisesti varsin epävakaissa merkeissä? (Tilanteen vakavuudesta kertonee se, että myöhäisemmäksi ei siirtynyt vain vaihtareiden tulo, vaan kaikki Daito Bunkan toiminta - esimerkiksi avajaisseremonia siirtyi huhtikuun ensimmäisestä päivästä 30. päivään. Siitä, miten tämä vaikuttaa daitolaisten kesälomaan, en ole varma, mutta veikkaisin loman lyhenevän.) Kieltämättä nyt kaikki paperityöt, viisumin hankinnat, kämpän vuokraukset sun muut olisivat hoidettuna ja vaihtovuosi lähtöä vaille valmis, mutta silti...

Koska olen yllätysten nainen, en juurikaan harkinnut aiemmin mainitsemaani suunnitelma A2:ta (ts. menisin syksystä alkaen puoleksi vuodeksi vaihtoon) vaan hyppäsin suoraan suunnitelmaan C - että siirtäisin lähtöni vuoden 2012 kevääseen, sillä edelleenkin tahdon sen kymmenen kuukautta vaihdossa olla. Keskeisin ongelmani on ollut kuitenkin tekemätön kandintyöni ja erityisesti proseminaari, jossa tuo työ tehdään. Yleisessä kirjallisuustieteessä, jota siis jo kolmatta vuotta Tampereen yliopistossa opiskelen, proseminaari järjestetään vain kerran vuodessa, keväisin. Siinä missä monet kanssani samana vuonna aloittaneista kavereistani askartelevat parhaillaan kandinsa parissa, itse siirsin proseminaariin osallistumisen reilusti seuraavalle vuodelle, kestäähän se tammikuusta aina huhti-toukokuulle asti ja olisi näin ollen jäänyt pahasti kesken vaihtovuoteni alkamisen takia. Ongelman nimi onkin siis se, että vaihtovuoden alun siirtyessä vuodella eteenpäin sama tilanne olisi edessä myös ensi keväänä. Ilman vekslausta vaihtoehtoja olisi kaksi: joko vaihtovuosi tai proseminaari siirtyisi vielä vuodella eteenpäin. Toisin sanoen: joko valmistuisin kandiksi vasta viidentenä opiskeluvuotenani (tavoiteaika on kolme vuotta) tai odottaisin vaihtoon pääsyä kolme vuotta. Jep, kumpikaan vaihtoehto ei ole mikään erityinen onnen ja autuuden riemuvoitto.

Siksipä päätinkin vekslata.

Kuluneen viikon aikana käymieni sähköpostikeskusteluiden myötä pelastuksen aamunkoitokseni on alkanut muodostua Suomen kirjallisuuden proseminaari, joka vastoin yleisen kirjallisuustieteen sukulaistaan järjestetään aina syksyisin. Uskaltauduin nimittäin alkuviikosta kysymään sähköpostitse yliassistentiltamme, joka vetää tämän kevään proseminaaria, että a) olisko meidän aineemme proseminaaria mahdollista järjestää (myös) syksyllä tai b) voisinko poikkeuksellisesti osallistua sukin proseminaariin. Siinä missä hän sanoikin ensimmäisen vaihtoehdon olevan erinnäisistä syistä jokseenkin mahdoton, jälkimmäisen vaihtoehdon puoltamista hän ei nähnyt täysin mahdottomana, onhan tilanne kuitenkin varsin poikkeuksellinen. Hän lupasi kysyä asiasta aineiden professoreilta, ja toistaiseksi ainakin oman aineeni professori oli sitä mieltä, että asiaa voidaan poikkeuksellisesti puoltaa ("Juuri Japani! Sehän ei sovi, että kaikki YKIR:in opiskelijat alkaisivat vaihtojen takia muuttamaan proseminaaria"). Yliassistenttimme veikkasi, että todennäköisesti myös Suomen kirjallisuuden professori olisi asiasta samaa mieltä, eli asia olisi sikäli aika varma, mutta odottelen nyt vielä tämän toisenkin proffan vastausta.

Siinä missä olenkin tähän asti maininnut ongelmaksi lähinnä tuon proseminaarin, lienee ihan paikallaan todeta, että alkuviikosta minulla ei ollut itse asiassa harmainta hajuakaan siitä, miten Daito Bunka suhtautuisi tähän siirtämisajatukseeni. (Välillä mietin, että onkohan herra Kazuhiro jo ihan kyllästynyt vuoroin minun, Merin tai KV-Sarin lähettämiin kysymyksiin, muutoksiin sun muihin...) Tosiasiahan on se, että Tampereen yliopisto en ehtinyt jo valita Daitoon lukuvuonna 2012-2013 lähtevät vaihtarit, eli minä ja Meri (joka itsekin alkoi miettiä lähdön siirtämistä puolen vuoden sijaan vuodella) olisimme tietyssä mielessä ekstraa. Onneksi Daito tuli tässä kohtaa meitä vastaan ja Kazuhiro kirjoittikin minulle, että "this current situation here in Japan is quite irregular, so we will make an arrangment as much as we can for welcomimg exchange students who can not attend to this spring semester 2011. Therefore it is possible for you to attend next spring semester 2012, even though UTA have already nominated other two exchange students from UTA to DBU for the calender year 2012 ." Jes! Nyt vaan kun saisin mahdollisimman pian vahvistuksen myös Suomen kirjallisuuden professorilta, uskaltaisin Daitoon pistää postia, että tosiaan kykenisin ensi keväänä tulemaan.

Koska asuntoni on parhaillaan alivuokralaiseni käytössä, asunen kevään ja kesän vanhempieni luona täällä Salossa. Kesätöitä on tässä kohtaa hieman haastavaa saada, joten todennäköisesti teen lähinnä kesäopintoja sen verran kuin mahdollista. Meri kertoi japanin opettajamme sanoneen, että voin osallistua jatkokurssi II:n tenttiin, vaikka en nyt lopputunneilla ole ollutkaan. Ajattelinkin koettaa, josko ennen tuota 15. päivän tenttipäivää ehtisin oppia uudet asiat (kieliopit ja kanjit) sekä kerrata vanhat, niin voisi sitten saada opintopisteet myös tuosta kurssista. :) Muutenkin pitäisi Tampereella käydä hoitamassa muutama koulujuttu sekä pyörä hakemassa. (Tietty jotain kavereitakin voisi olla ihan nastaa nähdä ;---)) Saas nähdä, miten minä ja pyörä junailemme itsemme Tampereelta Saloon...

Mutta niin, positiivisella ja oikeastaan aika innostuneella mielellä olen. Opintojeni oheen jäävän ajan (jota todennäköisesti tulee olemaan ihan mukavasti) ajattelin käyttää sellaisten juttujen uudelleenaloittamiseen ja tekemiseen, joita en ole pitkään aikaan ehtinyt tehdä (esimerkiksi sarjakuvien piirtäminen). Olisi myös mukavaa viimein päästä näkemään kunnolla Tampereen kesää ja kenties hieman matkustella.

Kaik lutviutuup! Kyllä se Japani minua siellä odottaa. :)

Hiljaistakin hiljaisempaa

Uuteen lähtöpäivään on alle kaksi viikkoa - pieni ikuisuus. Kuluneet puolitoista viikkoa ovat suorastaan madelleet, vaikka olenkin hiljalleen yrittänyt keksiä muutakin tekemistä facebookaamisen ja armottoman pokémon-koulutuksen oheen. Surullinen tosiasia vain on, että suurin osa entisistä Salo-kavereistani on nykyään joko Turussa tai Helsingissä, joten Salo-metropolilla ei tunnu olevan juuri mitään tarjottavaa minulle. No, ehkä yritän reipastua ja lähteä vaikka kävelyretkelle lähimetsiin tai pyörällä kirjastoon - mikäli sää vain sallii. (Tämän päivän sää käsitti sadetta, aurinkoa, rakeita ja hillitöntä tuulta kymmenen minuutin jaksoissa, mikä ei ehkä hirveästi houkuttele ulkoilemaan.)

On jotenkin outoa ajatella, että mikäli tätä kaikkea hässäkkää ei olisi tapahtunut, viettäisin nyt toista päivää Japanin maaperällä. Vaikka olenkin kiitollinen siitä, ettei vaihtovuoteni ole (ainakaan toistaiseksi...) vielä kokonaan peruuntunut, olen ollut välillä suorastaan vihainen koko jutulle. Samalla kuitenkin tiedostan sen, että oma kiukkuni on aika pientä sen surun, murheen ja epätoivon rinnalla, mitä vaikkapa Sendain asukkaat kokevat tällä hetkellä.

"Ulkoministeriö suosittelee välttämään kaikkea matkustamista Tokion-Yokohaman alueelle, Tohokun ja Kanton alueelle. Mikäli ei pakottavaa syytä olla näillä alueilla, kehotetaan harkitsemaan alueelta poistumista tai siirtymistä maan eteläosiin turvallisemmalle alueelle", kuuluu edelleenkin Ulkoasianministeriön matkustustiedote. Saa nähdä, ehtiikö tiedote muuttua näiden kahden viikon aikana; jos ei, niin lähtö jo nyt kevälukukaudeksi saattaa olla vaakalaudalla, koska esimerkiksi matkavakuutuksen saaminen tuolle ajalle voi olla varsin haastavaa. Hohhoi...

Kolme viikkoa vaihtoon on... toistamiseen

"Pelotteluistaan" huolimatta daitolaiset eivät pitäneet meitä jännityksessä kovinkaan kauaa - uudesta alkamispäivästä tiedottava sähköposti putkahti sähköisiin postilaatikoihimme nimittäin eilen. Mikäli siis Japanin ydinonnettomuuksien seurauksena mutatoitunut lonkerohirviö, kissatyttö, Totoro tai näiden kaikkien risteytys ei nouse aiheuttamaan paniikkia ja epäjärjestystä japanilaisten keskuuteen tai mitään muutakaan epämiellyttävää tapahdu, alkaa vaihtojaksoni 7.4. eli hieman alle kolmen viikon päästä.

Lentolipun muutos onnistui kommelluksitta, ja uusi lipputuloste lepääkin tuossa vieressäni pöydällä kertoen, että lentoni saapuu Naritan kentälle kello 8:55. Virallinen tapaamisaika pysyi alkuperäisessä kellonajassa eli kello kolmessa, joten aamu- ja iltapäivä on vireystasosta riippuen edelleenkin potentiaalista aikaa katsella joko paikallisia nähtävyyksiä tai päiväunia. Voi olla, että yritän jo koto-Suomessa muuttaa unirytmiäni sen verran, että uni tulisi varsin pian koneeseen päästyä, mutta mikäli toisaalta ilma on hyvä, istunen varmaan nenä/kamera kiinni lentokoneen ikkunassa ja ihmettelen maailmaa alapuolella niin kauan, kuin valoa riittää. Miten käy, sen näkee sitten.

Eipä minulla sitten sen kummempaa. Olen pelaillut uutta Pokémon Black -peliä ja viettänyt epäterveellisen paljon aikaa pyjamassa neljän seinän sisällä. Ensi viikolla voisin yrittää reipastua ja (gasp!) käydä vaikka vähän ulkoilemassa, etten olisi jatkuvasti näin vetämätön...

Jännitysnäytelmä senkun jatkuu vaan

Oli varsin onnekasta, että päätimme Merin kanssa odottaa vielä tähän aamuun ennen lentolippujen muuttelua - herra Kazuhirolta oli tullut nimittäin tällainen viesti:

"I have a new information about exchange program in spring 2011.

Consider the current influence of earthquake in our university, we have decided to postpone the beginnig time of exchange program in this spring semester.

At the monent, the new beginning time has not been decided. ( Maybe, from two weeks to four weeks later than original schdule.)

So we will inform you when the new schedule is fixed."

Vaihto-ohjelman alkamisen myöhäistäminen on meidän kannaltamme kiva juttu (pääsisimmehän nyt alusta alkaen mukaan ja saisimme sen paljon puhumani bussikyydin kentältä yliopistolle), mutta on vielä yksi ongelma... Merin saamien tietojen mukaan uudesta aikataulusta saatetaan ilmoittaa vasta 25. päivä, mutta meidän pitäisi muuttaa lippumme viimeistään jo joskus huomenissa! Oikeasti, miten tämä kaikki on jatkuvasti tämmöistä suurta jännitysnäytelmää? Onko tämä nyt sitten jonkin sortin vastapainoa kuluneen vuoden kohtalaisen toimettomille odottelukuukausille? Mahahaavahan tässä kohta tulee, sanonpahan vaan! :''''D

Mutta no... enimmäkseen siis positiivisella mielellä ollaan; kuume hellitti jo eilen, eikä kurkkuakaan juuri enää särje. Ainut uhka on (minun kanssani näemmä vähintään yhtä epäonnekaan) keskellä kirjoitusrumbaa olevan abiturientti-pikkusiskoni saama oksennustauti - vielä toistaiseksi en kuitenkaan ole kokenut tarvetta kumartaa saniteettitilojemme posliinia. (*koputtaa rystyset punaisena puuta*)

EDIT klo 13:45: Meri pystyikin laittamaan lippunsa "kellumaan", eli hänellä lähtöpäivän muutoksella ei ole kiire. Minullakaan ei ole ihan niin kiire kuin ajattelin; aikaa on kuulemma maanantaihin asti, mutta joka tapauksessa joudun jonkun päivän antamaan. Mikäli siihen mennessä en vielä uutta lähtöpäivää tiedä, Finnairin asiakaspalvelija neuvoi minua perumaan lentoni (koska saan kuitenkin täyden lipunhinnan takaisin) ja ostamaan myöhemmin kokonaan uuden lipun, jahka uuden lähtöpäivän tiedän. Vaikka viimeeksimainittu järjestely ei olekaan sieltä huonoimmasta päästä, toivoisin, että uusi aikataulu saataisiin suunniteltua ja kerrottua meille huomisen tai viimeistään maanantain aikana - ylimääräinen säätö kun on aina ylimääräistä säätöä. ;P

"Plääh."

Voitte vaan arvata, kuinka paljon olen näiden viime päivien aikana alkanut inhota lausetta "Tilanne on pahempi kuin eilen"... Hyvien uutisten ohessa näyttäisi tulevan aina vähintään kaksi huonoa, joten tilanne ei tunnu liikkuvan oikein minnekään. Argh!

Positiivista on kuitenkin se, että Daitosta tuli eilen vastaus. Yliopisto henkilökuntineen ja rakennuksineen ei ilmeisesti kokenut juurikaan vahinkoja maanjäristyksissä, ja koska säteilyongelmat eivät (ainakaan herra Kazuhiron mukaan) vaikuta Higashimatsuyamaan, pysyy virallinen saapumispäivä edelleen 22. päivässä maaliskuuta. Yliopistosta kuitenkin suostuttiin tulemaan minua ja Meriä vastaan lentokentälle, vaikka saapuisimmekin myöhemmin - kyseessä olisi kuitenkin yliopiston opiskelija, eli matka kentältä yliopistolle pitäisi hoitaa junalla. Nghh! No, siinä missä bussikyyti ja ohjattu, rauhallinen orientaatiojakso ennen varsinaisen opiskelun alkua houkuttaisikin todella paljon, tulee 22. päivä (tai no, 21. päivänä eli ensi maanantaina tapahtuva lähtö) aivan liian pian, eritoten vanhempiemme mielestä. Näin ollen uudeksi lähtöpäiväksi olemme miettineet 30. päivää, jolloin siis olisimme perillä Japanissa 31. päivä; siinä olisi vielä aikaa hoitaa kaikki käytännönjutut ennen 7.4. alkavia opiskeluita, ja toisaalta ehtisimme myös 1. päivä järjestettävään avajaisseremoniaan. (Lisäksi myöhemmissä posteissa kävi ilmi, että 31. päivä saapuisi vielä joku kolmaskin vaihtari!) Emme ole kuitenkaan toistaiseksi muuttaneet lippujemme lähtöpäivää, sillä ajattelimme odottaa vielä huomisaamun uutisiin asti. Ihan varmuuden vuoksi...

Todettakoon vielä, että herra Kazuhiro kuvaili paikallista tilannetta seuraavalla tavalla:

"And this is current situation in Higashimatsuyama.
- No shortage of water
- a little short of food in the supermaket
- a little short of electricity. Rolling blackouts approximately 3 hours in a day to save power.
- Radiation has no effect in Higashimatsuyama.

This is information as of today (16.3.), so it is possibly changing from now on."

Toistaiseksi ei pitäisi siis olla mitään erityistä vaaraa, ja eritoten jos tilanne kääntyy paremmaksi, on kahden viikon päästä varmaan parempi tilanne kuin nyt. No, eipä auta muu kuin... yllätys, yllätys: odottaa!

***

Mutta jotta nykyinen elo ei olisi pelkkää synkkää ydinvoimala-uutispätkää, loppukevennykseksi muuttopakkauspäivistä askartelemani äärimmäinen videospektaakkeli:

Sietämätön epävarmuus

Viimeiset pari päivää ovat olleet suoraan sanoen todella raskaita - Japanista kantautuvan synkkäsävyisen uutisryöpyn, epävarmuuden ja vaihtelevien tuntemusten keskellä piti kaikesta huolimatta hoitaa (loputtomalta tuntuva) muuttopakkaus loppuun ja selvitä Saloon. Siinä määrin sain itseni kuitenkin kasassa pidettyä, että viimeisetkin sälät löysivät paikkansa banaanilaatikoista tai jätesäkeistä ja sunnuntain muutto sujui melkolailla ongelmitta. Tilanteen stressaavuudesta kielinee kuitenkin se, että jahka olin päässyt Salon kotiin ja tavarat oli kannettu vintille, iski tauti; yön aikana nousi kuume, ja aamulla herätessä oli kuin kurkkuun olisi juuttunut pingispallo. (Taustaksi kerrottakoon, että olen todella harvoin sairaana; viimeisimmästä pikkuflunssastakin on varmaan vuoden verran aikaa.)

Päälle 38-asteisen kuumeen kourissa sängyn pohjalla lojuessa maailma ei ole mikään erityisen ruusuinen paikka - eritoten, jos samanaikaisesti yli vuoden verran hypetetty ja odotettu asia, sanotaan nyt vaikka vaihtovuosi, saattaakin viime metreillä jäädä pelkäksi haaveeksi. Äitini pääsi/joutui kuulemaan terveisiä mieleni syvimmistä pohjamudista, kun täkkieni uumenista itkuisin silmin, räkä poskella ja naama kuumeen kelmeänä vaahtosin mm. siitä, miten varmaan kohta joku autokin ajaa mun päältä ja mun kädet katkee ja mun kaikki unelmat ja haaveet hajoaa sirpaleiksi ja mun elämässä ei ole koskaan mitään hauskaa enää. Buranan ja pienten unien jälkeen olo oli kuitenkin vähän parempi ja asioita pystyi tarkastelemaan hieman vähemmän melodramaattiselta kannalta.

Äitini soitti puolenpäivän maissa Säteilyturvakeskukseen ja kysyi, mitä mieltä he ovat Japanin tämänhetkisestä tilanteesta. Puhelimessa ollut asiantuntija sanoi, että mikäli tilanne pysyy samana kuin nyt, niin viimeistään parin viikon päästä olisi ainakin säteilyjuttujen kannalta ihan ok lähteä (ydinvoimalaongelmien pitäisi hänen mukaansa nimittäin siinä ajassa selvitä), ja että hän voisi omatkin lapsensa silloin sinne päästää. Täytyy kuitenkin muistaa, että esimerkiksi Fukushiman ydinvoimalan kohdalla tilanne on nyt huonompi kuin aiemmin, ja toisaalta ydinsäteilykatastrofin ohella maassa on vielä voimakkaiden jälkijäristysten uhka - Japanin tilanne onkin tässä kohtaa siis kaikkea muuta kuin vakaa.

Olenkin tässä iltapäivän aikana pohtinut vaihtoehtojani, ja eri tahoista riippuen ne näyttäisivät tältä:

Suunnitelma A1 - Mikäli ydinvoimalakatastrofia ei tule, tilanne tuntuu muutenkin rauhoittuvan ja Daitosta kerrotaan, että vaihtovuosi olisi edelleen toteutumassa, menen, joskin todennäköisesti vasta huhtikuun puolella.

Suunnitelma A2 - Mikäli ydinvoimalakatastrofia ei tule, mutta tilanne vaikuttaa liian epävakaalta uutisten/Daiton mukaan, selvitän mahdollisuuteni mennä vasta syyslukukaudeksi vaihtoon; kevään ja kesän vietän Salossa.

Suunnitelma B - Mikäli ydinvoimalakatastrofi tulee, Daito peruu vaihtovuoden tai muuten tilanne vaikuttaa liian vaaralliselta, en lähde vaihtoon ollenkaan; kevään ja kesän olen Salossa, syksyllä taas palaan opiskelujeni pariin Tampereelle.

Ihanteellisin tilanne olisi, mikäli suunnitelma A1 toteutuisi - tahtoisin kuitenkin kokea Japanin kesäkuukaudet, joten jo kevätlukukaudeksi olisi mukavaa maahan päästä. Nyt ei kuitenkaan auta muu kuin seurata tilannetta ja odotella, että Daitosta tulisi edes jonkinlaista infoa asiasta. Pistin jo eilen sähköpostia Daiton KV-yhteyshenkilölle herra Kazuhirolle, mutta hän ei ole vielä vastannut mitään... Toivottavasti vastaus tulisi kuitenkin pian, koska tämä odottelu ja epävarmuus käy suorastaan sietämättömäksi!!