lauantai 19. maaliskuuta 2011

Kolme viikkoa vaihtoon on... toistamiseen

"Pelotteluistaan" huolimatta daitolaiset eivät pitäneet meitä jännityksessä kovinkaan kauaa - uudesta alkamispäivästä tiedottava sähköposti putkahti sähköisiin postilaatikoihimme nimittäin eilen. Mikäli siis Japanin ydinonnettomuuksien seurauksena mutatoitunut lonkerohirviö, kissatyttö, Totoro tai näiden kaikkien risteytys ei nouse aiheuttamaan paniikkia ja epäjärjestystä japanilaisten keskuuteen tai mitään muutakaan epämiellyttävää tapahdu, alkaa vaihtojaksoni 7.4. eli hieman alle kolmen viikon päästä.

Lentolipun muutos onnistui kommelluksitta, ja uusi lipputuloste lepääkin tuossa vieressäni pöydällä kertoen, että lentoni saapuu Naritan kentälle kello 8:55. Virallinen tapaamisaika pysyi alkuperäisessä kellonajassa eli kello kolmessa, joten aamu- ja iltapäivä on vireystasosta riippuen edelleenkin potentiaalista aikaa katsella joko paikallisia nähtävyyksiä tai päiväunia. Voi olla, että yritän jo koto-Suomessa muuttaa unirytmiäni sen verran, että uni tulisi varsin pian koneeseen päästyä, mutta mikäli toisaalta ilma on hyvä, istunen varmaan nenä/kamera kiinni lentokoneen ikkunassa ja ihmettelen maailmaa alapuolella niin kauan, kuin valoa riittää. Miten käy, sen näkee sitten.

Eipä minulla sitten sen kummempaa. Olen pelaillut uutta Pokémon Black -peliä ja viettänyt epäterveellisen paljon aikaa pyjamassa neljän seinän sisällä. Ensi viikolla voisin yrittää reipastua ja (gasp!) käydä vaikka vähän ulkoilemassa, etten olisi jatkuvasti näin vetämätön...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kiva että lähtöpäivä selvisi, ja pääset sitten noinkin nopeasti Japaniin! :) Hienoa! Me so happy! ^^

Linnunhymy kirjoitti...

Jeps! Täytyy vaan toivoa, että mitään ikävää ei tässä seuraavan kahden viikon aikana pääse käymään, koska silloin lähtö saattaa olla (taas) vaakalaudalla... Mutta en lannistu! Kaik lutviutuup! :)

  © Blogger Template by Emporium Digital 2008

Back to TOP