Mutta se siitä sään jauhamisesta ja muista alkulöpinöistä. Lupasin tässä merkinnässä jakaa teille tunteita ja tuoksuja edellisviikkoisista matsurimeiningeistä, joten... tässähän niitä olisi! Edellissunnuntaina (joka muuten myös täällä Japanissa oli äitienpäivä) tosiaan matkasimme Suomi-kolmikolla 40 minuutin junamatkan päässä sijaitsevaan Yoriin ihmettelemään Houjou Matsuria, eräälle vanhalle joenrannalla käydylle taistelulle omistettua festivaalia.
Paahtavan kuuman päivän aikana pääsimme näkemään koko joukon muinaisiin haarniskoihin ja muihin sotavermeisiin verhoutuneita tyyppejä, syömään mausteista sobaa ja ihanan kylmää jätskiä sekä lopuksi seuraamaan kiivasta (boffermiekoin käytyä) taistelua... öö, kahden/useamman eri tahon välillä. (Varsinainen historiallinen osuus meni kielitaidottomuudestamme johtuen vähän ohi.) Sonnustautujien joukossa oli myös muutamia vaihtaritovereitamme, joiden edesottamuksia mielenkiinnolla seurasimme. (Myös meille suomettarille oli tarjottu mahdollisuutta sotasankaruuteen, mutta aikaisen herätyksen epähoukuttamana ja asuun tarvittavien japanilaisten, kenkämäisten sukkien puuttuessa päätimme valita tavanomaisen turistiroolimme.)
Yorin asemalle yhdentoista korvissa saavuttuamme köpöttelimme matsuripaikkaan eli kaupungin toisella laidalla sijaitsevan joen rannalle, jonne oli jo kokoontunut koko joukko muinaisaikain urhoja ja urhottaria, taiko-rummuttelijoita, kojumyyjiä sekä kaltaistamme matsurikansaa kameroineen.
Ja pakkohan sitä oli jossain vaiheessa ottaa yksi perituristimainen yhteiskuva:
Maassa maan tavalla, totta kai, mutta jollain tasolla tilanteesta teki vielä huvittavamman se, että sama yhteiskuva tallentui meidän kameroidemme lisäksi myös noin kymmenisen täysin randomin japanilaisen kameraan... Olimme noin muutenkin ilmeisen kiinnostava nähtävyys, sillä aina välillä huomasimme objektiivien osoittavan samuraiden ja sotureiden sijaan meidän länkkärityttöjen suuntaan. No, jos tykkäsivät niin mikäs siinä sitten!
Avajaispuheen ja muun pokkuroinnin jälkeen sotajoukkiot suuntasivat taistelusukkansa paraatin merkeissä kaupungin kaduille, ja me superstarat seurasimme perässä.
Paraatin (ja virvokkeiden) jälkeen palasimme takaisin biitsille, jossa sitten viimein hieman sodittiin. Katselijakuntaa oli kuin pipoa, mutta juonikkain ulkkarikykyinemme (lue: kyynärpäätaktiikalla) luikertelimme väen lomaan ja löysimme pikku rakosen, josta taistoa katsella. (Tai josta pystyi vähintään työntämään kameran taistelutantereen puolelle ja sen avustuksella seuraamaan sodan kulkua.)
Taistelun käytyä kiivaana jo jonkun aikaa äkkäsimme viimein yrittää löytää taistelijain joukosta vaihtarikavereitamme, mutta heidät löytäessämme olivat nuo kelpo soturit ehtineet saada jo turpiinsa yläasteikäisiltä samuraipojilta. Noh, mitäs pienistä!
Taistelun lähestyessä loppuaan ja vastapuolen maistaessa tappion karvasta kalkkia juhlakansa alkoi vähitellen valua takaisin kuka minnekin, mutta me suomettaret viihdyimme taistelutantereen liepeillä melko pitkään vielä rauhan laskeuduttuakin.
Hengailun pääasiallisena motivaattorina oli rintamalta palaavien tovereidemme vartominen, mutta kieltämättä oma osansa asiaan oli myös eräällä nuorella soturilla, joka oli varsin voitokas niin taistelujen kuin erinnäisten nuorten neitojen sydäntenkin suhteen...
(Tää on omistettu sulle, Meri! ;D)
Kavereidemme kerättyä viimein luunsa taistelukentältä suuntasimme takaisin juna-asemalle, jossa haarniskat vaihdettiin hieman nykyaikaisempiin sekä länsimaisempiin asusteisiin ja josta sen jälkeen jatkoimme takaisin Higashimatsuyamaan. Kuuma ja pitkä päivä näkyi niin hieman punoittavina kasvoina ja käsivarsina, likaisina jalkoina kuin nuokkuvina päinäkin, mutta väsymyksestä huolimatta kotimatka sujui hyvin ja innostunein mielin.
Että semmoinen matsuri se! Seuraava isompi ja kuvaisampi juttu, josta tarkoitukseni olisi kirjoitella, on niinkin hiljattain kuin eilen toteutettu kouluretkemme Gunman vuoristoiselle maaseudulle. Myös koulu- ja huone-esittely on vieläkin kirjoittamatta, kraah... Noh, tulevana viikonloppuna olen päättänyt olla tekemättä mitään eritysempää, eli viimeistään silloin yritän taas naputella sanaa sanan perään. Nyt kuitenkin joudun lopettamaan, jotta huomisen läksyjen teko ei jäisi liian myöhäiseen ajankohtaan. Kuulemisiin, siis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti