Aamiaiseni (joka käsitti lähinnä teetä ja eiliseltä jääneiden ylisuolaisten riisikeksien loput) ja aamuanimeiden tapittamisen jälkeen laittauduin ja lähdin tutkimusretkelle lähimaastoon. Aiemman virtuaalisen kotiseutututkimukseni ansiosta tiesin ympäristöni kohteista hieman jo ennestään, esimerkiksi millä suunnalla Takasakan juna-asema on. Päätinkin lähteä siihen suuntaan.
Näkymä Takasekin aseman ylikulkusillalta.
Kun ajattelee japanilaista kaupunkia, monille (itseni mukaan lukien) nousee ensimmäisenä mieleen Tokion kaltainen ihmisiä tulviva pilvenpiirtäjälinnake, jossa valot välkkyvät ja äänet pauhaavat kovina. Siihen mielikuvaan verratessa Higashimatsuyama, ainakin omilta huudeiltani osin, on aika landekaupunki; erityisen korkeita rakennuksia ei ole, vaan esimerkiksi kerrostalot ovat maksimissaan noin neljä-viisi kerrosta korkeita. Aamupäivällä liikkeelle lähtiessäni ulkona oli lintujen ääniä lukuunottamatta varsin hiljaista enkä kulkiessani nähnyt juuri ketään missään. Asuinalueilla kadut ovat varsin kapeita ja taloja, niin japanilaistyylisiä omakotitaloja kuin kerrostalojakin, on tiuhaan liki toinen toisiaan. Jos katukuvasta pitäisi erottaa muutama erityinen tekijä, mainitsisin varmaan ensimmäisenä automaatit ja ruukkuistutukset.
Maksun suoritettuani kysyin sekatavarakaupan myyjältä myös adapterista. Heilläkään ei moisia ollut, mutta demonstroituani surullisin ilmein, miten adapteri ja töpseli eivät sopineet yhteen, täti huikkasi jollekulle "E-chanille" ja johdatti minut sitten viereiseen vajaan, jonka edustalla kohtasin tyylikkäästi vanhenneen japanilaissedän. Selitin hänellekin parhaani mukaan ongelmani. Silmäiltyään hetken adapteriani hän haki autostaan työkalut ja kustomoi adapteriani niin, että töpseli sopi siihen. (Yritin kyllä kysyä, josko hän tietäisi löytyisikö jostakin toisen mallisia adaptereita, joihin töpsilini sopisi, mutta en tainnut osata muotoilla sanojani...) Kiittelin ja kumartelin moneen kertaan ja jatkoin sitten matkaani hieman epävarmana, toimisiko läppärini saati enää koko adapteri käsittelyn jälkeen... Mutta kyllä toimi! (En aiheuttanut edes mitään sulakkeen palamista, vaikka moistakin ehdin pelätä!) Ajattelinkin käydä joku päivä ensi viikolla kiittämässä setää ja tätiä suklaalevyllä.
Tämän tyyppisiä automaatteja löytyy parhaimmillaan melkein joka kadun-
kulmasta ja kerrostalojen edustalta; jopa konbinien (lähikauppojen) edustoilta,
kuten tässä tapauksessa! Taustalla siis minua lähin konbini, johon matkaa on
huimat parikymmentä metriä.
Kuten edellisessä merkinnässä mainitsinkin, pistokeadapterini ei ollutkaan yhteensopiva läppärini sähköjohtoon, joten läppärini akun viimeistenkin voimien huvettua tarvitsin pikaisesti uuden adapterin. Kirjoittelinkin sen osaksi ostoslistaani, jolta löytyi myös muun muassa suihkuverho, pyyhkeitä ja juomalasi. Haahuillessani asemalle päin uskaltauduin yhteen pieneen elektroniikkaliikkeeseen ja haparoivalla japanilla kysyin, josko heiltä adaptereita löytyisi. (Olin ottanut demonstrointia varten senhetkisen adapterini ja vielä läppärini johdonkin mukaan.) Vastaukseksi myyjätädiltä sain perijapanilaisen eleen, ilman vetämisen yhteen purtujen hampaiden välistä, ja pahoittelun, ettei heillä moisia ollut. Kiittelin ja kumartelin ja jatkoin matkaani.
Pienen harhailun jälkeen satuin erään käytettyjen tavaroiden sekatavarakaupan kohdalle. Tavarat olivat melko pölyisiä, mutta toisaalta varsin halpoja. Hyllyjen sisältöä silmäillessäni katseeni osui erääseen esineeseen, jonka hetken mielijohteesta päätin ostaa. Osaatteko arvata, mitä löysin ja ostin?
Pinpon! Nykyään olen 50 jeniä (~0,5 euroa) maksaneen Polaroid-kameran onnellinen omistaja. Jee! Kameran ainut huono puoli on se, etten vielä tiedä, toimiiko se vai ei. Mutta ei se mitään!Pienen harhailun jälkeen satuin erään käytettyjen tavaroiden sekatavarakaupan kohdalle. Tavarat olivat melko pölyisiä, mutta toisaalta varsin halpoja. Hyllyjen sisältöä silmäillessäni katseeni osui erääseen esineeseen, jonka hetken mielijohteesta päätin ostaa. Osaatteko arvata, mitä löysin ja ostin?
Maksun suoritettuani kysyin sekatavarakaupan myyjältä myös adapterista. Heilläkään ei moisia ollut, mutta demonstroituani surullisin ilmein, miten adapteri ja töpseli eivät sopineet yhteen, täti huikkasi jollekulle "E-chanille" ja johdatti minut sitten viereiseen vajaan, jonka edustalla kohtasin tyylikkäästi vanhenneen japanilaissedän. Selitin hänellekin parhaani mukaan ongelmani. Silmäiltyään hetken adapteriani hän haki autostaan työkalut ja kustomoi adapteriani niin, että töpseli sopi siihen. (Yritin kyllä kysyä, josko hän tietäisi löytyisikö jostakin toisen mallisia adaptereita, joihin töpsilini sopisi, mutta en tainnut osata muotoilla sanojani...) Kiittelin ja kumartelin moneen kertaan ja jatkoin sitten matkaani hieman epävarmana, toimisiko läppärini saati enää koko adapteri käsittelyn jälkeen... Mutta kyllä toimi! (En aiheuttanut edes mitään sulakkeen palamista, vaikka moistakin ehdin pelätä!) Ajattelinkin käydä joku päivä ensi viikolla kiittämässä setää ja tätiä suklaalevyllä.
Adapterin kustomoinnin jälkeen aloin olla sen verran nälissäni, että suuntasin kulkuni lähimpään nurkkalähikauppaa isompaan kauppaan. Siellä odotti elämys.
Parit rentouttavat huumekset olisivat olleet kyllä paikallaan...
Kun kaikki on kirjoitettu kielellä, jota et osaa lukea vielä kovinkaan hyvin, voi esimerkiksi astianpesuaineen löytäminen tsiljoonien muiden samantyylisten puteleiden joukosta olla yllättävän haastavaa - tai vähintäänkin aikaavievää ja turhauttavaa. Tunnelmaa ei parantanut edes taustalla soiva ylipirteä amispoppi, oikeastaan päinvastoin. Puolisen tunnin hyllyltä toiselle harhailun ja vain noin 1/3 ostoslistan tavaroista löytämisen jälkeen ahdistuslukemani olivat sen verran korkeat, että suuntasin kassalle ja sitten kotiin.
Auringonpaistetta, jee! Ja kyllä, tuo etualalla oleva puu on palmu.
Iltapäivällä Henna tuli kysymään, josko lähtisimme käymään yhdessä jossakin. Syötyäni ja hieman levättyäni lähdimmekin Takasaka-asemalta noin kilometrin päässä olevalle ostarille, josta olin saanut vinkin aiemmalta Daiton vaihtarilta, Harrilta.
Kraah! Onpa kello paljon. ´Tarkoituksemme olisi lähteä nyt aamupäivällä koko Suomi-kolmikolla kaupungille, ja itse asiassa Meriltä tuli juuri viesti, että hän olisi kohta lähdössä tännepäin. Tähän loppuun siis pikaisesti muutama kuva loppupäivältä:
Vaateliike nimeltä Keittiö. Jes.
Suomi-teema jatkuu!
Pettymys, kun pullamössöleipää tummemmalta leivältä
näyttänyt paljastuikin suklaaleiväksi. :(
Aurinko alkaa laskea joskus kuuden tienoilla, seitsemältä on jo pimeää.
Horisontissa siintää vuoria. (Tai jotain korkeampia nyppylöitä!)
Meidän kotikatu.
8 kommenttia:
Hoo, hienon näköistä seutua! Tosi hauskoja noi pikkuruukut, hehe. Tiiätkö miksi niitä sitten on niin paljon joka kulmassa? Aika söpöä.
Ja kiva että vanhaherra Matsuisomo tai jottain (:D) korjasi sun adapterin! Ihan loistosetä <3
Senni: joo, tää on ihan jees! Tosin tänään kun käytiin Higashimatsuyaman keskustassa, todettiin et tää meidän Takasaka on ihan lähiömeininkiä lähinnä... :''D Mut jep, oli kiva setä kun auttoi meitsiä <3
Mulla oli vähän samanlainen adapteriongelma tänne saapuessani! Mua ei tosin pelastanut mukava ojiisan vaan Daiso, josta saa adapteripaketteja hintaan 210 yeniä, vinkvink. :)
noorura: ooh, kiitos vinkistä! En ole Daisoa vielä äkännyt, mutta pidän silmät auki!
Hieno hilda! So proud of you, looks like an amazing place to live in<3 can i come for a visit??;)
Helen: hee, thanks! Of course, anytime! ;)
Itseäni kanssa yllättää tuo kuinka nopeasti Japanissa tulee pimeä.
Suomessa auringon verkkaista laskemista kun on tottunut seurailemaan tuntitolkulla.
Raine: niinpä! Ja tähtitaivaskin on vähän eri näköinen kuin Suomessa :o
Lähetä kommentti